Tänään on maanantai, 20. toukokuuta 2013. Sivu on ladattu klo 21:53
Syyrian kysymys saattaa nousta tärkeimmäksi Venäjän ulkoministerin Suomen vierailulla
Kotimaan mediamonitorin on tarkoitus herättää keskustelua kotimaisesta mediasta ja sen tarjoamista uutisista. Alla ensimmäisenä mahdollinen uutistoimittajan henkilökohtainen kommentti artikkelista.
20.8.2012 15:20
Ote alkuperäisestä uutisesta: Suomessa vieraileva Venäjän ulkoministeri keskustelee alueellisista ja geopoliittisista kysymyksistä
Moskova, 20.8. (Venäjän Ääni) --
Venäjän ja Suomen välinen keskinäinen yhteistyö etenee hyvin taloudellisella alueella, mutta myös poliittinen vuoropuhelu on hedelmällistä. Näin ovat todenneet asiantuntijat kommentoidessaan tänään Helsingissä tapahtuvia Venäjän ulkoministerin neuvotteluja Suomen ulkoministeri Erkki Tuomiojan kanssa. Sergei Lavrov tapaa myös Suomen presidentin ja pääministerin.
Taloudellinen yhteistyö kehittyy aktiivisesti. Viimeisten vuosien aikana Venäjä on säilyttänyt asemansa Suomen suurimpana kauppakumppanina. Vuonna 2011 kahdenkeskinen kauppavaihto maiden välillä oli miltei 19 miljardia dollaria. Tällainen kaupan intensiivisyys liittyy ennen kaikkea yhteiseen rajaan, huomautti politiikantutkija Dmitri Abzalov.
- Mailla on suuria yhteisiä hankkeita. On esimerkiksi muodostettu ns. Skandinavian kehä - huippunopeiden junien rata, joka kulkee Pietarin kautta. Yhteistyö kehittyy myös energiatalouden alueella. Venäjä on suuntautunut rakentavaan yhteistyöhön ja tukee sitä käytännön toimilla. Venäjä esimerkiksi on tullut naapurimaata vastaan Suomen metsäteollisuudelle tärkeässä kysymyksessä ja on sopinut, ettei raakapuun vientimaksuja nosteta sovitun tason yläpuolelle.
Tiiviit taloudelliset yhteydet eivät kehity ainoastaan valtiollisella, vaan myös alueellisella ja erityisesti raja-alueiden tasolla. Samalla Suomi kuitenkin kannattaa rajatarkistusten tiukentamista. Kesäkuussa maan sisäministeri kirjoitti tätä asiaa koskevan vetoomuksen Euroopan komissiolle, kun toisaalta yritysjohtajat ovat päinvastoin vedonneet EU:n johtoon kehottaen vauhdittamaan viisumivapaaseen käytäntöön siirtymistä Venäjän kanssa.
Poliittisella alueella Venäjän ja Suomen välillä on joitakin ongelmia, joista keskustellaan Lavrovin vierailun aikana, kertoi politiikantutkija Jevgenia Boiko.
- Kipeänä kysymyksenä on viisumivapaa matkustaminen. Tämän asian suhteen Suomella on melko tiukka linja. Ennen Lavrovin vierailua tämä kysymys nostettiin esille uudelleen Venäjälle kielteisessä sävyssä. Muiden kahdenkeskisten ongelmien joukossa ovat lapsi-, nuoriso- ja perheoikeudelliset kysymykset. Ongelma on merkittävä kun otetaan huomioon, kuinka suurta yhteiskunnallista huomiota ne ovat saaneet viimeisten vuosien aikana. Uskon, että myös kaikista näistä sosiaalisista kysymyksistä keskustellaan vierailun aikana.
Vierailun aikana esille otetaan lisäksi kansainväliset ongelmat, kuten Syyrian tilanne, sanoo Jevgenia Boiko.
- Syyrian suhteen Suomella on tiukka al-Assadin vastainen kanta. Uskon, että myös tästä keskustellaan vierailun aikana ja se on mahdollisesti yksi tärkeimmistä asioista.
Suomen on vaan olla sekaantumatta Syyrian ja muiden lähi-idän valtioiden asioihin, ettemme saa vielä sieltäkin suunnalta siipeemme. Suomen poliittiisella johodolla ei kuitenkaan riitä ymmärrys niihin(kään) asioihin.
Luulenpa @ 20.8.2012 17:49:38
...että tärkeimmäksi kysymykseksi Suomen puolelta nousee Pussy Riot:in saama tuomio, ainakin valtamedian uutisoinnin pohjalta, heh. Lienee sekin "oppositioryhmä" rahoitettu psykopaattisten zionistien toimesta...
Suomessa vieraileva Venäjän ulkoministeri keskustelee alueellisista ja geopoliittisista kysymyksistä

Venäjän Ääni