TALOUSMONITORI
Tänään on torstai, 24. heinäkuuta 2014. Sivu on ladattu klo 5:09

Kapitalistit elävät kauhunhetkiä: 'Vallan asymptootit'

Real World Economics Review on julkaissut taas kerran oivaltavan ja silmiä aukaisevan artikkelin 'Vallan asymptootit'. Bischler ja Nitzan argumentoivat, että nykypäivän kapitalistit eivät ole huolissaan kasvusta, työllisyydestä ja voitoista vaan siitä, että he 'menettävät otteensa'.

Toimittaja: Riikka Söyring (WEA:n, World Economic Association´in jäsen)
28.6.2012, Verkkomedia.org 

 

Kapitalistit elävät kauhunhetkiä: 'Vallan asymptootit'

Real World Economics Review on julkaissut artikkelin, The asymptotes of power ("Vallan asymptootit"), jonka ovat kirjoittaneet Shimshon Bischler, joka opettaa poliittista ekonomiaa Israelin yliopistoissa sekä Jonathan Nitzan, joka opettaa poliittista ekonomiaa Yorkin yliopistossa Torontossa, Kanadassa.

Artikkeli on osa artikkelisarjaa, jonka ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2008.

Aiemmissa artikkeleissa hahmoteltiin kriisin syntyä, ja argumentoitiin kyseessä olevan systeeminen kriisi, ja että kapitalistit olivat ´systeemisen kauhun´ vallassa. Uusin artikkeli ´Vallan asymptootit´ pyrkii kertomaan - Miksi?

Asymptootti on suora tai käyrä A, mitä toinen käyrä B lähestyy äärettömyydessä. Kun B:tä kuljetaan eteenpäin rajatta, etäisyys A:n ja B:n välillä kutistuu kohti nollaa. On myös mahdollista, että käyrä leikkaa asymptoottiaan, jopa äärettömän monta kertaa.

Matemaatikot käyttävät ´asymptoottia´ kuvaamaan kvantitatiivista rajaa, kuten "kattoa tai lattiaa, jota käyrä ei koskaan täysin saavuta".

Artikkelissa asymptootti kuvaa niitä leikkauspisteitä, joissa sosiaalinen kuohunta alkaa; pisteitä, joissa vallan raja tulee vastaan.

 

Pelko otteen menettämisestä hallitsee

Bischler ja Nitzan argumentoivat, että nykypäivän kapitalistit eivät niinkään ole huolissaan kasvusta, työllisyydestä ja voitoista vaan siitä, että he ´menettävät otteensa', koska kapitalistit ovat pakotetut tajuamaan, että heidän järjestelmänsä ei kenties olekaan ikuinen, ja että se ei kenties selviä edes nykyisessä muodossaan.

"Kun ensimmäisen kerran artikuloimme argumenttimme vuosina 2009 ja 2010, vastaus oli vähättelevä. Toki kapitalismi oli kriisissä, mutta kriisi ei missään mielessä ollut systeeminen, kuului vastaväite. Kriisi ei millään muotoa uhannut kapitalismia tahi kapitalistien itseluottamusta kykyynsä hallita kapitalismia...Kuluneen vuoden aikana asenteet ovat kuitenkin muuttuneet."

"Siitä, miksi kapitalismi on kriisissä, ei kuitenkaan ole päästy yksimielisyyteen."

Osa syyttää liikaa sääntelyä, osa sääntelyn vähyyttä. Osa puhuu ylivelkaantumisesta, osan mielestä vika on liian vähässä luototuksessa ja kaapatussa rahoitusjärjestelmässä. Jotkut keskittyvät eri maihin tai jonkin maan jonkin sektorin toimintaan, toiset analyytikot pitävät syypäänä kriisiin liian vähäistä kysyntää.

Kun riisutaan tekniset yksityiskohdat ja poliittiset inklinaatiot, kaikki selitysmallit jakavat perustan: kaikki ne viittaavat kahteen poliittisen ekonomian kahtiajakoon, politiikka vs. talous sekä reaalitalous vs. nimellinen.

Seurauksena yhteisistä ´perustuksista´, jokainen selitysmalli, riippumatta muusta suuntauksestaan, on yksimielinen kolmesta asiasta:

 

1) Nykyisen kriisin pohja on ´taloudellinen´: politiikka näyttelee oman osansa mutta pohjimmainen syy on taloudessa.

2) Kriisi kasvaa, koska talouden ´reaali´ ja ´nimellinen´ eivät ole tasapainossa eivätkä ´yhteensopivia´: tuotannon ja kulutuksen aidot prosessit osoittavat negatiiviseen suuntaan, ja näitä negatiivisia kehityksiä vahvistaa nimellisten rahoituskuplien inflaatio sekä deflaatio, joiden epäsynkronissa tapahtuva laajeneminen sekä supistuminen pahentaa huonoa tilannetta.

3) Kriisin juuret ovat vanhoissa synneissä. Jo kauan olemme antaneet reaalitalouden heiketä, rahoituskuplien inflatoitua ja politiikan vääristymien kasaantua. Näin toimimalla olemme tehneet kardinaalivirheen heikentämällä kasvun mahdollisuuksia ja antamalla pääomien kasaantua.

 

(Toim. huom. Pääomien kasautuminen heikentää kasvun mahdollisuuksia, kuten tiedetään jo edelliseen Suureen Lamaan johtaneista kehityskuluista).

 

Kriisipisteen tavoittaminen

Yhteistä kaikille selitysmalleille on, että ne katsovat taaksepäin, eivät tulevaisuuteen. Bischler ja Nitzan kysyvät: Mitä, jos nuo kolme oletusta ovat kuitenkin vääriä? Millaisia vastauksia saadaan, jos ei tarkastellakaan kapitalismia tuotannon ja kulutuksen näkökulmasta, vaan vallan mallina?

Tästä näkökulmasta vastaukseksi saadaan: "Tavallinen kapitalismin kriisi merkitsee sitä, että kapitalistit odottavat valtansa vähenevän, mutta saavansa sen ennen pitkää takaisin. Systeeminen kriisi taas merkitsee sitä, että kapitalistit pelkäävät valtansa suuresti vähenevän tai jopa loppuvan, hajoavan, ja että hajoaminen voi olla lopullista - ainakin kapitalismin ´voimassa olevien´ parametrien mukaan."

"Kapitalistinen valta harvoin saavuttaa ylärajaansa... koska kapitalistit eivät voi olla etsimättä lisää valtaa: pääoma on voimaa ja valtaa: tarve akkumuloitua, kasvaa, on tarve lisävoimalle... Kuitenkin, mitä lähemmäs rajaa kapitalisti pääsee, sen suurempaa vastavaikutusta se synnyttää; mitä suurempi vastavoima, sen vaikeampi on voimaa kasvattaa; sen suurempi on tarve voimankäyttöön ja jopa sabotaasiin, ja mitä enemmän voimankäyttöä ja sabotaasia, sen suurempi todennököisyys on vastaiskulle, joka hajottaa (pääoman) vallan keskittymisen."

Tämä on asymptaattinen piste, kriisipiste.

Kirjoittajat uskovat, että kun "1%:a" kurkistaa tulevaisuuteen, he käsittävät, että jos he aikovat lisätä nettovoitto-osuuttaan (joka on jo nyt ennätyskorkealla) kansallisesta tulosta - tai säilyttää sen, heidän on pakko lisätä "alempiin luokkiin kohdistuvaa sosiaalista väkivaltaa" vaikka sen määrä on nyt jo melkoinen.

Sosiaalisella väkivallalla tarkoitetaan muun muassa alempien tuloryhmien toimeentulomahdollisuuksien huonontamista palkkoja alentamalla, eläkkeitä leikkaamalla/jäädyttämällä sekä leikkaamalla terveydenhuollosta, koulutuksesta ja perustoimeentuloturvasta. Poliittisessa puheessa sosiaalinen väkivalta kulkee nimillä ´talouskuri´, ´tehostaminen´, ´uudistus´, ´rakennemuutos´ sekä ´välttämättömyys´.

Sosiaalista väkivaltaa ovat myös lakko-oikeuden poistaminen sekä monet muut erilaiset pakkokeinot. Sosiaalisen väkivallan korkea aste lisää omistajaluokan pelkoja vastaiskuista.

Tämä on Bischlerin ja Nitzanin mukaan nähtävissä muun muassa eniten omistavan 10 prosentin ja vankityövoiman korrelaatiossa. Jotta vallan huippu on saavutettu, hallitsevan luokan on täytynyt käyttää uhkia, sabotaasia ja kivun tuottamista muuhun väestöön.

Yhdysvalloissa onkin maailman eniten vankeja suhteutettuna asukaslukuun. Erilaisia turvapalveluyrityksiä sekä vartioituja asuinalueita varakkaille on myös paljon.

Maista, jossa eriarvoisuutta ei esiinny siinä mittakaavassa kuin Yhdysvalloissa - demokratian kehdossa ja innokkaassa asevoimin demokratisoijassa - ei esiinny myöskään muita eriarvoisuuden mukanaan tuomia ilmiöitä samassa mittakaavassa.

Eriarvoistuminen on lisääntynyt voimakkaasti, tehtyjen poliittisten valintojen myötä, eri puolilla maailmaa. Asymptoottinen kohta lähenee.

Toisaalta, kirjoittajat toteavat, jos kapitalismi murskaa vastustajansa ja alemmat luokat perinpohjin (kuten esimerkiksi George Orwellin kirjassa 1984 tai Jack Londonin kirjassa Iron Heel), tämä eliminointi loisi kokonaan uuden vallan mallin, joka ei perustuisi avoimeen ostamiseen ja myymiseen - ja kapitalismi sellaisena kuin me sen tunnemme, loppuisi.

Kirjoittajien 38 -sivuinen artikkeli on selkeä, hyvin perusteltu ja kiinnostavaa ajateltavaa.

 

Lue myös:

Kapitalismin kehityksen väkivaltainen historia

 

Lähde:

Real World Economics Review, issue 60

Shimshon Bischler, Jonathan Nitzan:

The asymptotes of power

Aihepiiristä toisaalla:

Raha ja Talous -blogi, Jussi Ahokas

Riikka Söyring: Kuinka köyhyys syntyy

Verkkomedia: Orjuuden ekonomia - Ekonomian orjat

Riikka Söyring @ 28.6.2012 10:10


              
Ote alkuperäisestä uutisesta: