TALOUSMONITORI
Tänään on torstai, 24. huhtikuuta 2014. Sivu on ladattu klo 11:25

Markka-Suomi pärjäisi euro-Suomea paremmin

Keinottelijoilla on hätä. Euron ja koko nykyisen talousjärjestelmän kriisi nostaa esille mitä omituisimpia perusteluja sille, miksi pääomien liikkeisiin tai työn ja tuotannon tulosten jakamiseen ei saa puuttua.

Teksti: Antti Pesonen, IPU
14.9.2011, Verkkomedia.org

 

Markka-Suomi pärjäisi euro-Suomea paremmin

Jukisuuteen saatettiin äskettäin investointipankki UBS:n ”laskelmat” siitä, mitä tapahtuisi eurosta eroaville maille. Pankin mukaan euroalue tuskin hajoaa, koska sen poliittiset ja taloudelliset seuraukset olisivat liian kovat.

UBS:n ns. laskelmien luonne paljastuu tarkkaavaiselle lukijalle helposti. Pankki vääristelee räikeästi tosiasioita väittäessään, että ”negatiivisin seuraus vahvalle euromaalle olisi kansainvälisen kaupankäynnin huomattava vaikeutuminen. Maa joutuisi EU:n rajojen ulkopuolelle, eikä kykenisi enää nauttimaan unionin vapaan liikkuvuuden suomasta ulkomaankaupan helppoudesta.”

Vapaaseen kaupankäyntiin ja ihmisten liikkumiseen ei tarvita EU-jäsenyyttä. Euroopan talousaluesopimuksen (Eta) puitteissa toimivat Norja, Islanti ja Liechtenstein sekä EU:n kanssa erillissopimuksia solminut Sveitsi käyvät kauppaa kuten EU-maat. Ja ihmiset liikkuvat Eta-maissa vapaasti.

Investointipankki UBS huomauttaa raportissaan, että nykyhistoria ei juuri tunne tapauksia, joissa raha- tai talousliitosta eronnut yhteiskunta jatkaisi elämäänsä ilman sisällissotaa tai äärimmäisiä yhteiskunnallisia levottomuuksia.

Tämäkin väite on perätön. 1990-luvulla hajonneet Neuvostoliitto ja Jugoslavia osoittavat, että ne osavaltiot, jotka erosivat ensimmäisten joukossa, selvisivät ilman sisällissotaa ja vakavia levottomuuksia.

Jugoslaviassa esimerkkinä on Slovenia, Neuvostoliiton osalta Baltian maat. Kokonaan toinen asia on, miksi uudelleen itsenäistyneet maat saatiin houkuteltua toiseen, pehmeämpään diktatuuriin.

Toisaalta UBS:n arviosta voi EU:sta eroamisen pelottelun ohessa lukea, että EU ei ole suinkaan rauhan tae kuten on väitetty, vaan pikeminkin ruutitynnyri.

Tämä pitää paikkansa.

Kun kyseessä on investointipankin arvio, pitäisi siihen suhtautua sellaisena. Investointipankilla on oma lehmänsä ojassa, siis oma etu kyseessä. Toki investointipankissa nähdään, että sen etua ajaa vahvimmin EU, joka kieltää jäsenmaitaan puuttumasta pääomien liikkeisiin. Investointipankin etu ei kuitenkaan ole sama kuin kansalaisten suuren enemmistön etu.

"Ilman omaa rahaa ei ole omaa taloutta eikä omaa talouspolitiikkaa."

Yhteiskunnallinen kehitys voi olla omista tarpeista lähtevää ja omat olosuhteet huomioivaa vain, jos lainsäädännöstä ja taloudesta voidaan päättää itsenäisesti. Valtioksi rakennettava EU palvelee harvojen etua. Niihin harvoihin kuuluvat investointipankkien lisäksi muutkin, jotka hyötyvät pääomien keskittymisestä.

 

***

Talouselämä:

"Euron ei pitäisi olla olemassa (ainakaan näin)." Tällaiseen johtopäätökseen päätyy investointipankki UBS:n raportti, joka on päätynyt kokonaisuudessaan julkisuuteen Zero Hedge -sivuston kautta.

Toimittaja: Sami Rainisto, Talouselämä

 

Kohuraportti: "Euron ei pitäisi olla olemassa"

Raportti, nimeltään "Euron hajoaminen – seuraukset" on luettavissa täältä:

 

Pankki arvioi (monien muiden tavoin), että nykymuodossaan euro ei voi toimia: valuuttaliitto ei pitkällä aikavälillä ole kestävä, jos siihen ei kuulu myös nykyistä läheisempää poliittista ja taloudellista liittoa.

UBS:n mukaan koko europrojekti on myyty eurooppalaisille äänestäjille kyseenalaisin perustein. Kaikki euromaat olisivat raportin mukaan paremmassa jamassa, jos ne eivät olisi liittyneet euroon.

Euroalueen täydellistä hajoamista UBS ei kuitenkaan pidä kovin todennäköisenä. Syy: hajoaminen olisi erittäin kallista hupia.

Jos jokin euroalueen ongelmamaa lähtee eurosta, maan talous romahtaa niin paljon, että lasku on jopa 40–50 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Ja jos jokin rikas maa, esimerkiksi Saksa lähtee eurosta, lasku olisi ensimmäisenä vuonna 6 000–8 000 euroa jokaista saksalaista kohti ensimmäisenä vuonna ja 3 500–4 000 euroa seuraavina vuosina. Ensimmäisen vuoden lasku olisi 20–25 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Kreikan, Irlannin ja Portugalin pelastaminen kävisi paljon halvemmaksi.

Raportti nostaa esille myös sellaisen historiallisen näkökohdan, että valuuttaliitot eivät ole koskaan hajonneet kovin rauhallisissa merkeissä. Pahimmillaan edessä voisi olla sisällissotia ja lievimilläänkin laajaa yhteiskunnallista levottomuutta. Pelkästä valuuttakurssien säätöoperaatiosta ei olisi kyse.

UBS:n raportin johtopäätös on, että euroalue pysyy kasassa jotenkuten, ja yhteistyö tiivistyy. Mutta jos katastrofiskenaario kuitenkin tapahtuu, sijoittajille ei ole tarjolla montaa hyvää neuvoa. Euron hajoaminen ei synnytä voittajia.


***

Toimitus @ 14.9.2011 3:48


              
Ote alkuperäisestä uutisesta: