Lausun oman vilpittömän osanottoni ja pahoitteluni Norjassa tapahtuneen viime perjantaisen iskun uhreille ja heidän omaisilleen. Tuomitsen jyrkästi sekä Oslon keskustan hallintokorttelissa että nuorisoleirin saaressa tapahtuneen veri- ja tuhoteon.
Teksti: Janus Putkonen
26.7.2011, Verkkomedia.org
Olemme kokeneet juuri hyvin voimakkaan hyökkäyksen pohjoismaisia yhteiskuntiamme vastaan, siksi Norjan tapahtumat onkin syytä arvioida erityisen tarkasti ja kriittisesti, ettei "ongelma-reaktio-ratkaisu" -pohjaisen massapsykologisen tunnejohtamisen voimalla aikaansaada vain yhä enemmän tuhoa yhteiskunnassamme ja tapahtuman todelliset laidat tulee varmasti kysyttyä sekä vastattua.
Me kaikki varmasti toivomme, että kokemamme tuhon aiheuttajat saadaan vastuuseen teoistaan ja mahdollinen iskujen uusiutuminen estettyä. Historiallisessa perspektiivissä Norjan iskujen kaltaisten tapahtumien varjolla on usein tehty kovaa politiikkaa, käynnistetty sotia, vainoja, ja rajoitettu kansalaisvapauksia. Tapahtuma onkin selvitettävä ja sen syy-yhteydet paljastettava ennen sitovaa ja tapauksen ratkaisuun tähtäävää politikointia.
Tapahtuman vaikuttajista ja kokemuksista on keskusteltava avoimesti sekä toisaalta vaalittava sanan- ja uskonvapautta vastauksia etsittäessä. On syytä myös muistaa, että rakentava kritiikki ja keskustelun herättäminen ei ole epäisänmaallisuutta, vaan päinvastoin.
Yhden pommin ja ampujan selitys tuntuu epäuskottavalta
Neljä päivää tapahtuman jälkeen sekä valtamedian uutisten, että viranomaisten antamien tietojen perusteella on vakiintumassa väittämä siitä, että kaikki mitä me Norjassa näimme tapahtuneen, olisi ollut vain yksittäisen henkilön – Anders Breivikin suorittama joukkosurma. Taustalle ja motiiviksi on annettu viitteitä äärioikeistolaisesta fanatismista ja mm. salanimellä julkaistusta manifestista. Meille kerrotaan nyt kylmästä tappajasta, joka olisi yksin kyennyt tähän valtavaan operaatioon.
Puhutaan siis jo "valkoisesta al-Qaidasta" ja viranomaiset ovat ehtineet ilmoittamaan netin valvonnan lisäämisestä ja terrorisminvastaisten toimintojen lisäämisestä – politiikan tekeminen Norjan iskujen varjolla on jo alkanut, vaikka surulippuja ei ole ehditty vielä viikkaamaan eikä kynttilöitäkään polttamaan.
Nyt on siis jo vahvistettu, ettei toista tai useampia ampujia Utøyan saaressa ollut, ja että Oslossa räjähti vain yksi autopommi.
"Yksi autopommi" - monta vastaamatonta kysymystä
Norjan viranomaiset ilmoittivat, että Oslon tuhon olisi aiheuttanut yksi autopommi ja mielestäni tämä väitös on hyvin epäuskottava. Analysoimissani korkearesoluutioisissa uutiskuvissa Oslon kuvista näkee aivan selvästi, että sisällä hallintokorttelin rakenuksissa on räjähtänyt useita eri pommeja. Julkaisimme Verkkomedian tuhokuvien analyysin jo ennen kuin viranomaiset ehtivät väittämään toisin, eli että Oslon keskustassa olisikin räjähtänyt vain yksi suuri autopommi.
Virallista "yhden autopommin teoriaa" vastustavat ainakin seuraavat seikat,
- Missä on autopommin räjähdyspaikka ja sen aiheuttama kraatteri ja jäljet asfaltissa?
- Rakennus- ja räjähderomu on lentänyt taloista ulos kadulle, ei päinvastoin
- Tulipalo Öljy- ja energiaministeriön toimistossa viittaa suoraan sisätilassa tapahtuneeseen räjähdykseen
- Rakennesortumat talojen sisällä ovat myös selkeästi havaittavissa
- Paikalta löytynyt autonromu on saanut voimakkaan ulkoisen iskun matkustamoonsa
- Paikalta raportoitiin alkuvaiheessa useammasta eri pommista
- ...jne.
Yhden pommin teoriaan uskominen vaatisi siis luopumista mm. saamastani räjähdeopista. Siis mikäli Oslossa olisi räjähtänyt vain yksi suuri "lannoitepommi" – meidän olisi pitänyt nähdä mm. palovaikutukset tuolla alueella, sillä lannoitteella rikastettu pommi on "likainen". Suuren kokonsa takia tätä palavaa räjähdeainetta olisi levinnyt runsaasti – ja havaittavissa olevan räjähdyspaikan ympäristöön. Mikäli satoja kiloja räjähtävää lannoiteainetta olisi laitettu alueen kuvissa nähtävään henkilöautoon, sen matkustamo olisi ollut pakko olla täynnä räjähdeainetta – ja niiden jäljet kuvissa hyvin nähtävissä.
"Yksi ampuja" - lisää kysymyksiä
Anders Breivik tuntuu olevan mies vailla menneisyyttä. Kerrotaan, että hänet oli nähty juuri ennen räjähdystä Oslossa ja vain puolen tunnin päästä hän oli jo ilmestynyt Utøyan nuorisoleirille suorittamaan veritekoa.
Kenties tämä olisikin jotenkin mahdollista, mutta: tekemämme matka-analyysin perusteella hallintokorttelista saareen ehtii tunnissa: 39,2 km ja matka-aika tähän 37 minuuttia. Tämän lisäksi on puolen kilometrin venematka sekä kävelymatkat rannassa ja saaressa. Realistinen yhteisaika on siis yksi tunti Oslosta Utøyan saarelle.
Toisaalta kuluneiden päivien mittaan viranomaisten antamissa aikajänteissä onkin taivuttu lähemmäs tätä faktaa ja ensin ilmoitetusta puolesta tunnista on tapahtumien väliaikaa kasvattettu jo lähemmäs tätä realistista yhtä tuntia.
Useammasta ampujasta on liikkunut voimakkaita huhuja heti alusta saakka. Tuntuukin varsin erikoiselta, että tällaisen määrän kuolonuhreja saisi aikaan ilman automaattiasetta ja ilman useampia tappajia. Tietenkin on mahdollista, ettei ampujia ollutkaan useampia, mutta se vaikuttaa epäuskottavalta. Kuullessani tapahtumasta ensi kerran, olin melko varma kaiken näkemäni ja kuulemani perusteella, että saaressa on varmasti ollut ainakin kaksi tai kolme ampujaa. Olen ollut hämmästynyt, kun poliisi on vahvistanut epäilyksen vain yhdestä tekijästä.
Ennen ballistista rikospaikkatutkimusta ja tapahtumien tarkan kulun selvittämistä asiassa on kuitenkin melko hankala luoda pitävää mielipidettä. Ruumiiden sijaintikartta ja tapahtumaketju tuleekin selvittää nyt avoimesti. Toisaalta mikäli tätä huolellista ja tarkkaa tapahtumaselvitystä ei jostain syystä annetakaan julkisuuteen, kriittisyys kaikkea kerrottua kohtaan tulee varmasti entisestään vain kasvamaan.
Saaren tapahtumien arvioinnissa on ollut yksi hallitseva erikoisuus – ja se on poliisien hidas reagoiminen ammuntaan Utøyan saaressa. Vaikka Oslossa oli juuri räjähtänyt voimakkaita pommeja ja varmasti koko Norjan poliisivoima oli jo hälyytetty – liikkeelle ei ollut lähdetty sellaisella voimalla ja nopeudella, mitä raivoisa ammuskelu poliittisella nuorisoleirillä olisi pitänyt automaattisesti synnyttää.
Räjähdysten jälkeen Oslon taivaalla lensi varmasti useampikin pelastus- ja poliisikopteri, joten ilmoitettua kopterin saamisen ongelmaa on vaikea niellä uskottavana selityksenä.
Vaikka tiedot ovatkin muuttuneet kuluneiden päivien aikana "poliisiystävällisemmiksi", eli ilmoitettu viranomaisten reaktioaika on lyhentynyt kahdesta tunnista nyt ilmoitettuun tuntiin – silti poliisin toiminta Utøayn saaren tapahtumissa ihmetyttää edelleen.
- Jos "tukevaa venettä" ei kerran ollut saatavilla tunti ammunnan alkamisen jälkeen – siis missä oli tällöin esimerkiksi saaren oma yhteysvene, jota ampujankin kerrottiin käyttäneen?
- Miksi paikallispoliisi ei toiminut uhkaa vastaan, vaan poliisivoimia odotettiin Oslosta?
Onko tämä julkaistu kuva Anders Breivikistä muokattu väärennös?

Anders Breivikistä on julkaistu kuvia tapahtuman jälkeen. Eräs näistä potrettikuvista on tämä, missä Anders on sotilaallisesti sukelluspuvussa. Kuva herättää kuitenkin laajaa ihmetystä:
- Kuva on otettu salamalla edestä päin, mutta miksi aseen optinen tähtäin ei muodosta varjoa Andersin kasvoille?
- Hihassa on "Marxist Hunter" -hihamerkki, mutta se ei myötäile lainkaan lihaksen linjaa
- Käsien rusketus on aivan eri kuin Andersin kasvoissa ja niskassa
Yleisvaikutelmana tästä provosoivasta kuvasta voidaan todeta, että se näyttää melko huonolta ja luonnottomalta "photoshoppaukselta" – ja Andersin pää on todennäköisesti liitetty jonkin aivan toisen kuvan vartaloon. Kuva on kuitenkin lähtöisin ja käsittääkseni levitetty viranomaistahojen suunnalta, joten onkin hyvin hämmentävää, miksi viranomaiset levittävät ampujasta näitä epärealistisia ja provosoivia kuvia?
Alkuperäiset Andersista julkaistut isot kuvat täällä.
Lopuksi:
On vaikea suoralta kädeltä löytää uskottavaa selitystä myöskään sille, miksi Norjan tapahtumien viralliset selvitykset tuntuvat kovin epäuskottavilta ja tapahtuman selvityksessä on jo nyt esitetty paljon ilmeisiä ristiriitoja. Tuntuu siis siltä, että tälle vaikealle ja monimutkaiselle tapahtumalle koitetaan antaa nyt julkisesti mahdollisimman helppo ja rajattu selitys, vaikka taustalla olisikin miten monimutkainen ja hankala vyyhti tahansa.
Syyllistää yksi, antaen valtavaksi kasvaneelle surulle sekä vihalle selkeä kohde – tämä kenties selittäisi motiivin tälle erikoiselle tilanteelle.
Mutta tunteiden, vihan tai surun ei kannata antaa sokaista, sillä kautta yhteiskuntiemme historian on juuri pelkoa yleisesti käytetty hallitsijoiden keinona ajaa tavoitteitaan – ja nyt Norjan tapausta käsitellessämme meidän tuleekin olla mahdollisimman valppaita siinä, ettei veritekoa ja sen traagista jälkimaininkia tulla käyttämään hyväksi luotaessa yhä uusia valtatavoitteita ja ajettaessa eteenpäin mm. poliittisia tarkoitusperiä.
Nuorisoleirin ja Oslon uhrit ansaitsevat selityksenä tapahtuneelle ainoastaan totuuden, ja sen selvittämiseksi jokainen kivi asian ympärillä on rohkeasti käännettävä.
Kaikki blogikirjoitukset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä.