BLOGI
Tänään on keskiviikko, 22. toukokuuta 2013. Sivu on ladattu klo 22:04

Mitä todella tapahtui? 11 vuotta syyskuun 11. iskuista

11.9.2012 oli kulunut 11 vuotta syyskuun 11:nnen iskuista. Mesikämmen-nimellä tunnettu blogisti on julkaissut uudelleen – pienten päivitysten kera – vuosipäivän johdosta pari vuotta sitten kirjoittamansa artikkelisarjan 'Mitä todella tapahtui? 11 vuotta syyskuun 11. iskuista'.

Toimittaja: Vesa Raiskila
13.9.2012, Verkkomedia.org 

 

Artikkelisarjassa tarkastellaan iskuihin liittyviä kysymyksiä, virallisen selityksen ongelmia ja tapahtumien maailmanlaajuista merkitystä laajasti ja monesta eri näkökulmasta – paikoin varsin henkilökohtaisestakin:

"Matkustelin varsinkin vuoden 2000 jälkeen jonkin verran Yhdysvaltoihin (mm. kuukausi syyskuun iskujen jälkeen) ja asuinkin siellä jonkin aikaa usempi vuosi syyskuun iskujen jälkeen. Kehitys, jonka maassa tuona aikana näin, oli pöyristyttävää. Mielessäni kävi useamman kerran, että kokemani täytyi olla melko analogista siihen, jos olisin asunut Saksassa niihin aikoihin kun natsipuolue oli päässyt kunnolla valtaan Reichstagin tuhopolton jälkeen. Yhtäläisyydet tuntuivat pelottavan samanlaisilta. Kun sitten muutin takaisin Suomeen, olin helpottunut, mutta myös huolestunut nähtyäni henkilökohtaisesti millaiset tuulet Yhdysvalloissa puhalsivat. Syyskuun tapahtumat olivat laittaneet päälle kautta maailman sellaista poliittista, sotilaallista, yhteiskunnallista ja yleistä kulttuurista kehitystä, mikä vaikutti kaikkea muuta kuin hyvältä."

[osasta "Syyskuun 11. tapahtumien merkitys"]

Aloitusivulle pääsee alla olevasta linkistä:

 
http://mesikammen.wordpress.com/2012/09/10/mita-todella-tapahtui-11-vuotta-syyskuun-11-iskuista/



Artikkelisarjan sisällys ja linkit yksittäisiin artikkeleihin:

1) Johdanto

Yksitoista vuotta syyskuun 11. 2001 tapahtumista.

2) Päivän tapahtumat ja niihin liittyvät kummallisuudet

Iskuja edeltäneet tapahtumat ja etukäteistieto päivän tapahtumista.



Maailman tehokkaimman ilmatorjunnan lamaantuminen.

WTC 1, 2 ja 7.

Pentagon.

Shanksville.

4) Kaappaajat ja Osama bin Laden.



5) 9/11-Komission ja sen raportin saama kritiikki

6) Syyskuun 11. tapahtumien merkitys

7) Miksi uusi selvitys syyskuun 11. päivän tapahtumista on tarpeen?

Toimitus @ 13.9.2012 2:47


Verkkomedian julkaisemat blogit eivät edusta toimituksen kantaa.
Kaikki blogikirjoitukset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä.