Tiedemiehet, erityisesti teoreettisen fysiikan klassikot ovat taannoin toinen toisensa jälkeen hylänneet sen ahtaan analyyttis-loogisen maailmankuvan, jolle nykyinen ns. positivistinen tiede perustuu. Se, mitä kustumme 'tieteeksi', on viime vuosikymmeninä perustutkimuksen tasolla taantunut.
Tällainen "tiede" erityisesti politiikan palveluksessa on sama kuin kirves mielipuolen kädessä.
Yhteskunnallisessa toiminnassa ratkaisevaa on epäilemättä tahdon suunta ja näkökulma, ei pelkkä tekninen osaaminen, jolla toki tuotetaan tavaraa, mutta samalla ajetaan maailmaa ehdoin tahdoin kohti sosiaalista ja ekologista tuhoa.
Kuvitelma siitä, että maailman ongelmat ratkaistaan hiukkkaskiihdyttymiä ja tietokoneita pyörittämällä, on lapsellinen. Teoreettinen fysiikka edistyi jättiharppauksin 20. vuosisadalla. Se perustui tuolloin luovaan ajatteluun, joka nykyään näyttää olevan suorastaan kiellettyä.
Yhden uuden, joskin perustutkimuksen kannalta merkityksellisen alkeishiukkasen (ns. Higgsin hiukkanen) löytyminen ei merkitse erityistä läpimurtoa.
Esimerkiksi massattomaksi sanottu neutriino on edelleen kummajainen, jolle ei löydy selitystä.
Massaton hiukkanen voi periaatteessa ylittää valon nopeuden ja jos tälle hiukkaselle joskus löytyy todennus, avartuu maailmankuvamme radikaalisti. Aika muuttuu, syy ja seuraus voivat vaihtaa paikkaansa jne.
Heisenbergin epätarkkuusperiaate on voitu osoittaa todeksi, mutta selitystä sille ei ole. Elektronin peijakas kun voi olla kahdessa paikassa yhtaikaa. Vastoin kaikkea logiikkaa.
Monet tieteenfilosofian klassikot ovat korostaneet sitä, ettei mihinkään "annettuihin totuuksiin" pidä lukkiutua, ja että uusille mahdollisuuksille on pidettävä ovi auki.
Dialektinen materiaslismi liene toimivin tähänastisista tieteenfilosofisista suuntauksista. Siinä on kuitenin ainakin yleisimmissä tulkinnoissa yksi perustavanlaatuinen puute: Kun puhutaan materialismista, pitäisi tietää, mitä materia on.
Ja sitä me emme tiedä. Aineen olemus itsessään kun on edelleen mysteeri.
Hämärän peitossa ovat mitä suurimmassa määrin myös luonnon ja yhteiskunnan monimutkaiset vuorovaikutussuhteet. Havaitsemme vain osan siitä, mitä ilmiöpinnalla on. Ja senkin yleensä mediavääristymien kautta.
Se, että annamme ajatuksille avaruutta, ei tarkoita, että antaisimme periksi uskonnoille, siis lähinnä niin sanotuille "annetulle totuuksille". Mutta kun tunnustuksellinen ateismikin lienee tässä mielessä vain yksi uskonnon muoto.
Ennen nyt vallan anastanutta positivismia maailma nähtiin laajalti toisella tavalla. Pari merkittävää lausahdusta:
"Filosofit ovat kautta aikojen yrittäneet selittää maailmaa. Tehtävänä on kuitenkin maailman muuttaminen." (Karl Marx)
"Ennen meillä oli tiedettä ja tieteenfilosofiaa, nyt on vain tiedettä." (Wolfgang Pauli).
Samalla tavalla maailmaa tarkastelivat aikanaan esimerkiksi Albert Einstein ja hänen aikalaisensa Vladimir Iljitsh Lenin. He olivatkin dialektikkoja, eivät positivisteja.
Blogikirjoitus: Heikki Sipilä
25.7.2012, Verkkomedia.org
Kaikki blogikirjoitukset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä.