BLOGI
Tänään on torstai, 24. huhtikuuta 2014. Sivu on ladattu klo 21:44

Kansanedustajan pinna paloi: 'Liittovaltio nyt. Perkele!'

Katainen ja Urpilainen olivat jälleen eilen polvet ruvella ja sanoivat kyllä Euroopan Liittovaltiolle. Olen hyvin surullinen. Olen hyvin vihainen.

Odotan, kun Katainen tulee tänään julkisuuteen ja toistaa valheensa suomalaisen hyvinvoinnin ja työpaikkojen puolustamisesta. Kyse on valtavan rahamäärän antamisesta nyt ja tulevaisuudessa eteläisten rupuvaltioiden tukemiseen. Nämä rahat olisivat tukeneet suomalaista hyvinvointia ja työllisyyttä, jos ne olisi vastuullisesti sijoitettu Suomeen!

Kokoomus kannatti aikoinaan hyviä perusarvoja koti, uskonto ja isänmaa. Nyt nuo arvot on vedetty vessanpöntöstä alas. Aikoinaan demarit puolustivat suomalaista työtä ja toimeentuloa. Nyt annetaan tukea mieluummin oliivinviljelijöille ja koronkiskureille. Oi aikoja, oi tapoja!

En jaksa kirjoittaa enempää. Tämä kesäinen päivä on todella synkkä ja pimeä Suomen historiassa.

Olen vetänyt Suomen kauniin siniristilipun salkoon viimeksi vuonna 1994. Poikani on luvannut vetää sen joskus sitten, kun Suomi uskoakseni vielä joskus itsenäistyy. Nykyajan baabelintorni ei kestä ikuisesti.

 

Blogiteksti: Reijo Tossavainen, ps
29.6.2012, Verkkomedia.org 

www.reijotossavainen.net

Toimitus @ 29.6.2012 10:32


Verkkomedian julkaisemat blogit eivät edusta toimituksen kantaa.
Kaikki blogikirjoitukset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä.