BLOGI
Tänään on maanantai, 20. toukokuuta 2013. Sivu on ladattu klo 9:24

Venäläisparlamentaarikko Pushkov: 'Interventio johtaisi kaaokseen Syyriassa'

Venäjän duuman kansainvälisten asiain valiokunnan puheenjohtaja Aleksei Pushkov on antanut Golos Rossii -uutistoimistolle (Voice of Russia) yksinoikeudella haastattelun, jossa hän arvioi Syyrian konfliktia. Onko Venäjä valmistautunut tähän tilanteeseen?

Pushkov:

Saamme yleensä kuulla vain Yhdysvaltain yksipuolisia näkemyksiä. Yhdysvaltain mielestä ainoa syyllinen Syyrian sisällissotaan on maan hallitus, mikä ei pidä paikkaansa. Syyriassa noin 33 000 ihmistä taistelee Syyrian hallitusta vastaan ja he käyttävät raskaita aseita, ei vain Kalashnikoveja ja pistooleja.

Heillä on mm. raskaita konekivääreitä ja panssarintorjunta-aseita, joita nähtiin esimerkiksi silloin, kun Libyasta tullut alus pidätettiin Libanonissa. Näistä kapinallisille lähetetyistä yhdysvaltalaisista aseista on julkaistu kuviakin.

Syyrian aseistettua oppositiota koulutetaan Syyrian ulkopuolella ja osa heistä on todellisia sodankäynnin ammattilaisia. On tietoja henkilöistä, jotka ovat taistelleet Libyassa taistelevat nyt Syyriassa kapinallisten puolella. Käsittääkseni Yhdysvaltain pitäisi miettiä tarkoin, millaisia henkilöitä he yrittävät tukea ja mitä nämä ihmiset tuovat Damaskokselle.

Tähän asti Syyria on ollut sekulaarinen valtio, jossa eri etniset ja uskonnolliset ryhmät ovat jo pitkään eläneet sovussa keskenään, mikä on hyvin arvokasta. On kristittyjä, sunneja, alaviitteja, druuseja, kurdeja ja paljon muita ryhmiä. Jos kaikki nyt usein tekemällä tehdyt ristiriidat räjähtävät käsiin, en usko että meillä on kymmentä tuhatta uhria, vaan ehkä sata tuhatta uhria. Venäjä haluaa estää räjähdyksen.

Kuulemme läntisten kumppaniemme vaativan Assadin eroa ja tiedämme heidän tukevan kapinallisia. Mutta tukiessaan kapinallisia he vain kaatavat bensiiniä liekkeihin.

Siksi Venäjä on ehdottanut kansainvälistä konferenssia, jossa voimme yrittää löytää ratkaisun ehdotettavaksi molemmille osapuolille Syyrian konfliktissa. Venäjä on valmis vaikuttamaan Assadin hallitukseen, mutta lännen pitäisi vaikuttaa kapinallisiin. Muuten se ei onnistu.

 

Haastattelija: Luuletteko, että länsimaiset tiedotusvälineet antavat Venäjästä epäoikeudenmukaisen kuvan ?

Pushkov:

Mielestäni yksi syy lännen esittämään kritiikkiin Venäjää kohtaan Syyrian kysymyksessä on se, ettei lännellä ole itse lainkaan Syyrian-politiikkaa. En väitä, että Venäjällä olisi vastauksia, mutta Venäjä täyttää erittäin tärkeää tehtävää länsimaisissa tiedotusvälineissä, joissa ei kuitenkaan arvostella omia hallituksia, vaikka niillä ei ole esittää minkäänlaisia ratkaisuja.

Lännen poliittinen ohjelma on se, että Assadin pitäisi mennä. Hyvä on, mutta mitä tapahtuu sen jälkeen kun Assad on mennyt? Miten hallitus kaatuu? Kuka tulee sen tilalle?

 

Haastattelija: Onko Venäjä valmistautunut tähän tilanteeseen?

Pushkov:

Venäjä on valmis etsimään vastauksia yhdessä länsimaiden kanssa emmekä me hyväksy tällaista kritiikkiä. Emme liioin hyväksy sellaista mytologiaa, jonka mukaan kapinalliset olisivat köyhiä ulkomaisia ihmisiä.

Tiedämme hyvin, että Persianlahden monarkiat ovat rahoittaneet ja aseistaneet kapinallisia. He eivät edes salaa tätä tosiasiaa ja tuskin voin kuvitella tilannetta, jossa Syyriaan rakennettaisiin "demokratiaa" Saudi-Arabian ja Qatarin kaltaisen epädemokraattisten valtioiden avulla.

 

Haastattelija: On kuultu väitteitä, joiden mukaan Venäjän Syyrian-ulkopolitiikkaa ohjaisivat Venäjän kaupalliset edut. Miten vastaatte tähän?

Pushkov:

Käsittääkseni kaupalliset kysymykset eivät ole Venäjälle tärkeimpiä. Syyrialla ei ole niin suurta merkitystä Venäjän ulkomaankaupassa. Venäjän kanta on hyvin selvä: Venäjän vastustaa ns. "humanitaarinen" intervention käyttämistä tekosyynä vallanvaihdolle.

Mielestämme Libyan esimerkki osoittaa, että tällaiset toimenpiteet johtavat kaaokseen ja yritykseen luoda uutta kansainvälistä oikeutta YK:n peruskirjan rinnalle ja samalla "oikeutta", joka perustuu "Syyrian ystävien" tai muun määrättyjä intressejä edustavan koalition tahtoon ja pyrkimykseen kiertää siten YK:n sääntöjä tai peruskirjaa.

Emme halua hyväksyä maailmaa, jossa olisi todellisen kansainvälisen oikeuden sijasta vain jonkin tietyn tahon "oikeus". Syyria on vain erittäin vakava esimerkki Venäjän halusta taistella yleisesti hyväksytyn kansainvälisen oikeuden puolesta.

 

Suomennos: Heikki Sipilä
16.6.2012, Verkkomedia.org
Voice of Russia / KOMINFORM

Alkuperäinen haastattelu:

  •  http://english.ruvr.ru/2012_06_15/78193715/
Heikki Sipilä @ 16.6.2012 6:07


Verkkomedian julkaisemat blogit eivät edusta toimituksen kantaa.
Kaikki blogikirjoitukset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä.