BLOGI
Tänään on maanantai, 21. huhtikuuta 2014. Sivu on ladattu klo 3:05

Elämän arvoista

Kysymykseen elämän arvosta on vastattava: se riippuu eläjästä. Jos epäilen, ettei elämälläni ole syvempää merkitystä, elän kuin sitä ei olisi. Jos en tahdo uskaltaa mitään, vaan, koska kukaan ei voi todistaa, että elämä on arvokas, antaudun epäilyyn, on pessimismin voitto varma. 

 

Mutta jos erehdyksen uhallakin rohkenen uskoa elämän merkitykseen, niin on se valoisa ainakin tässä pisteessä, ja jos kuolema lopettaa kaiken, en ole voinut sitä paremmin kohdata. (William Jamesin filosofian ydinajatuksia)

 

Uskonnot lupaavat taivaallista paratiisia mutta maallinen onni on oma haasteemme.    Ihanneyhteiskunta, jossa yhteinen hyvä toteutuu, on aina kaukainen haaste, jota kohti voimme yhdessä edetä järjen, tiedon ja tunteen voimin. Se tarkoittaa ponnistelua kohti tasa-arvoa, solidaarisuutta ja demokratian syventämistä. Maailma ei muuten muutu.

 

Kun Eino Kailan kirjassa Syvähenkinen elämä Eubulus toteaa, että ”tekohan on vain askel seuraavaan tekoon ja niin edelleen loputtomiin mutta mietiskely, kontemplaatio, on itsessään riittävää, siksi sen on oltava perimmäisintä”, niin Aristofilus vastaa, että ”olla välittämättä kanssaihmistensä hädästä ja tuskasta on itsepetosta tai tunteettomuutta ja mietiskelyn riemuihin antautuminen, kun maailma ympärillämme huokaa tuskasta, on brutaalia itsekkyyttä.” 


   http://www.pori.fi/material/attachments/kirjasto/150vuotta-150kirjaa/1940-1959/60rCXeUCP/Syvahenkinen_elama.PDF

 

Niinpä, meiltä voidaan todellakin odottaa sellaista eettistä väliintuloa, jossa ihmisiin ja luontoon kohdistuvaa kärsimystä tuottavaa pahuutta ankarasti vastustetaan. 

 

Filosofi K. R. Popper puhuu moraalisesta vastuusta, jota emme saa paeta, sillä ”vain ihmiset voivat tuoda vastuun ja päätökset (moraalin) luontoon” ja edelleen, että ”politiikan tulee ylläpitää tasa-arvoon pyrkiviä ja individualistisia periaatteita. Täydellisyyshaaveet on alistettava hädässä olevien ja epäoikeudenmukaisuuksista kärsivien ihmisten auttamiselle sekä näitä tavoitteita edistävien instituutioiden muodostamiselle”. 

 

Voltaire sanoi, että ”jos maailma on hyvä tai huono, on meidän tehtävä voitavamme, että siitä tulisi parempi.” 

 

Aristoteles edellytti ihannevaltiolta, että hallitsijat pitävät päämääränä yhteistä hyvää. 

   

 

Vapauden paradoksaalisuudesta 

 

Vapaus on paradoksaalista. Rajoittamattomana se kumoaa itsensä: pahuus nousee valtaan. Siksi se pitää määritellä myös negatiivisesti: mitä se ei saa olla. 

 

Rajoittamaton vapaus on uusliberalismin ’bisnes-vapautta’ ja merkitsee, että voimakas voi sortaa heikompaa, että pienen ja itsekkään eliitin edut jyräävät alleen kaiken muun. Se on yhtä tuhoisaa kuin fyysinen väkivalta, sitä voi verrata syöpään. 

 

Kun elimistöön syntyy aggressiivisia syöpäsoluja sen elonpäivät ovat luetut. Toisin kuin ekonomistit talousutopioissaan lääkäri ei voi asennoitua niin, että kyllä elimistön sisäiset voimat hoitavat kaiken ja voittavat pahan taudinaiheuttajan ja turvaavat terveyden. 

   

Karl Polanyi kirjoitti jo v44: ”Uskottaessa ihmisten ja heidän elinympäristönsä kohtalo markkinavoimien käsiin, päädytään yhteiskunnan tuhoutumiseen. – Jäädessään vaille sosiaalisten ja kulttuurillisten instituutioiden suojaa, ihmisolennot menehtyvät hyväksikäytön ja riiston alla… luonto hajoaa alkutekijöihinsä ja ympäristö pilaantuu ja saastuu… Mikään yhteiskunta ei kestäisi sellaisen hirveän ja ilman sääntelyä toimivan systeemin aiheuttamaa tuhoa.” (Karl Polanyi, taloushistorioitsija, v1944 The Great Transformation.)

 

Kapitalismi on siis mitä suurimmassa määrin kulttuuripoliittinen kysymys, ei mikään erillinen hanke, jolla ei olisi heijastusvaikutuksia ihmisiin. 

   

Polanyin kaukonäköinen viisaus tuo mieleeni uusliberalismin ja natsipomo Herman Göringin sanat: ”kun kuulen sanan kulttuuri, niin vedän pistoolin esiin.” Psykopaattinen ja fasistinen uusliberalismi, oppi vahvemman oikeudesta riistää ja ryöstää muita, on tuottanut paisuvan ’sisäisen proletariaatin’, pätkätyöläiset, työttömät ja syrjäytyneet sekä ajanut elinympäristön katasrofin partaalle. New Yorkissa asunnottomien määrä kasvoi viime vuonna 23%. Sen sosiaalidarvinistinen moraali korostaa elämää suoritus- ja kilpailuareenana, jossa erilaista arvomaailmaa edustava on yhteiskuntaloinen. 

 

Totuus silti on, että suurimpia loisia ovat ahneet menestyjät ja riistäjät. He teettävät kylvötyöt muilla ja hyödyntävät itsekkäästi muiden kylvämää satoa. 

 

 Ihminen urautuu ja ehdollistuu helposti ’maailman (universaalin tottumuksen) lapseksi’, lavean tien vastuuttomaksi kulkijaksi. Voimme myös aktiivisesti torjua ja unohtaa hankaliksi kokemiamme asioita. 

 

 

Tarvitaan ’chomskeja’, jotka avaavat silmiämme ja aivojamme. 

 

Vaikkei, kuten sanotaan, totuuden puhujalle löydy yösijaa niin on otettava taivasalle jäämisen riski ja kyseenalaistettava asioita, jotka karkuteille joutunut maailma mielellään unohtaisi. 

 

Humanismiin sitoutunut on materialistisen ’puuhamaa-projektin’ jarrumies. Hän ei voi olla iloisesti mukana kulkemassa onton hedonismin tietä, joka näyttäisi pitkässä juoksussa vievän umpikujaan ja kasvavaan kärsimykseen. On tullut välimatkaa hänestä siihen..  hän katselee sen kulutusjuhlia yhä kauempaa, sen houkutushuutojen kuuluessa yhä vaimeammin.

    

Tätä välimatkaa ovat omalla kohdallani luoneet mm. World-Watch instituutin raportit maailman nykytilasta ja ’tehokasta pääomaa’ (pankkiirimafiaa) jumaloiva ammattipoliitikkojen joukko, jota ei huoli yhteisestä hyvästä eikä ihmiskunnan kohtalosta näytä syvemmin painavan. Se ajaa demokratiaa suohon (sitä ei enää ole kuin paperilla), jättää valtion markkinavoimien koviin ja ihmisvihamielisiin käsiin eikä kohtaa niitä ongelmia, joita se Pyhää Kansainvälistä Kilpailukykyä kumartaessaan tuottaa.

    

Ilokseni olen löytänyt ’taistelevan humanismin’ ajatuksia kirjoista ja lehtien mielipidesivuilta. Ne ovat olleet henkisiä helmiä, jopa timantteja. Niiden kirjoittajat eivät - toisin kuin järjestelmän kuolleet kalat - ui luovuutensa menettäneinä virran mukana. 

 

USA:n Washingtonin osavaltiossa David C. Kortenin johtama PFN järjestö kuuluu myös heihin. Tämä oikeudenmukaisen ja solidaarisen tulevaisuuden puolesta taisteleva järjestö tekee arvokasta työtä ihmiskunnan kestävän tulevaisuuden hyväksi. Sen julkaisemasta journaalista (Yes! – a journal of positive futures) olen ammentanut paljon arvokasta tietoa.    

    

Uusliberalismin ehdoilla tapahtuva globalisaatio on yritys panna maailma ns. ’edistyksen projektin’ nimissä länsimaalaisten materialististen arvojen kaavaan. Se on kuin suuri sulatusuuni. 

 

Se käyttää yhtiövallan rajatonta vapautta kulttuureita tuhotessaan. Se on modernia sodankäyntiä, yritys ajaa maailma ’comtelaiseen rautahäkkiin’. Se tallaa sosiaalista ja inhimillistä pääomaa jalkoihinsa. Sen vastuuton, turvaton, kaiken saastuttava antaa mennä (laissez-faire) elämäntapa uhkaa vakavasti ihmiskuntaa. Se lupaa luoda uuden ihmisen, uuden ihmistyypin….. muutaman seuraavan sukupolven aikana nykyihminen jäisi historiaan ja ’posthumaani’ (epähumaani?) historia alkaa, julistaa Francis Fukuyama. 

   

Paha henkinen häiriö tai alennustila vaivaa minusta tämän hankkeen puuhamiehiä. Heillä näyttää tavoitteena olevan sivistyksen tuhoaminen ja paluu viidakkoon. Heidän sulatusuunissaan kyse on tieteen, tekniikan ja talouden vallan persoonattomasta ja tuhoisasta kompleksista, jonka tuhovoimaa he eivät halua edistysuskossaan myöntää. Sitä voi verrata tajunnan pirstovaan psykoosiin. 

 

Sen raadollisuutta kuvaa Dostojevskin kirjassa Riivaajat kommunismiin kohdistama teksti: ”Ihmiskunta on jaettava kahteen osaan. Kymmenesosalla on henkilökohtainen vapaus, sillä on oikeus absoluuttiseen valtaan. Muiden pitää menettää yksilöllisyys, muuttua laumaksi – muutamme ihmisen inhottavaksi ja tuomituksi olennoksi, pelokkaaksi, julmaksi, itsekkääksi.” 

   

Moraalin tainnutus tapahtuu tehokkaasti kun ’orjat’ saavat kieriskellä kulutus- ym. intohimojen hekumassa ja näin ihminen muuttuu päämäärästä mahtailun välineeksi. 

 

On murheellista, että juuri Länsi, sivistyksen entinen etuvartio, on käynnistänyt tämän tuhoisan projektin eikä ota vastuuta Maan kohtalosta. Hyväuskoisina olemme antaneet vallan petollisille eliiteille miettimättä tarkemmin kenen pitäisi johtaa. On helpompaa kun joku johtaa eikä tarvitse itse olla ohjaksissa. 

 

Mutta passiivisuus on kostautumassa: olemme jääneet pienen ahneen eliitin säätämän viidakon lain alle ja olemme päätymässä ihmiskunnan laaja-alaiseen alennustilaan, kenties koko planeetan asuinkelvottomaksi muuttumiseen. 

   

Global Research nettisivulla prof. Claudia von Werlhof Innsbruckin yliopistosta Itävallasta kysyy: 

 

"Eikö ole vaihtoehtoa maailman ryöstämiselle, sotimiselle ja maapallon tuhoamiselle?"

 

Hän näkee nuo asiat uusliberalismin käynnistämän globalisaation seurauksina. Uusliberalismin synnyttämä globalisoituminen on rikos ihmiskuntaa ja planeettaa kohtaan. 

 

Hänestä ei riitä, että riistokapitalismi saataisiin aisoihin. Koko sivilisaation on uusiuduttava ja ihmiskunnan on tyystin hylättävä tuon talouden tuhoisa, kriminelli ja psykopaattinen logiikka, jonka seurauksena kaikki on kääntynyt ylösalaisin kun vastuuttomat poliitikkomme ovat jättäneet ihmisen ja planeetan oman onnensa nojaan ja paljastaneet läntisen sivilisaation henkisen onttouden. 

 

Werlhofin mielestä ainoa hyvä puoli asiassa on ettei karmeaa totuutta enää voi paeta kun se on suorastaan vyöryy silmiemme eteen. 

    

Entä oma maamme? Tuo karmea totuus on jouduttu kokemaan myös meillä. Kontrollista karanneiden markkinavoimien yhteisöllistä vastuuta pakeneva temmellys on myös johtamassa yhteiskuntarauhaa uhkaavaan sosiaalisen infrastruktuurin alasajoon. Psyykkinen ja fyysinen ahdinko (kasvava syrjäytyminen, todellinen työttömyys, työuupumus, burn-out, masennus, perhevaikeudet, lasten ja nuorten henkiset kriisit, koulukiusaaminen, huumeongelmat, rikollisuus ym.) ja psyykenlääkkeiden käyttö on räjähdysmäisesti kasvanut. 

 

Kansa ja sen eheänä pitäminen on jäänyt toiselle sijalle kun päättäjistä on tullut pääoman ja ottajien lakeijoita ja talouden kummisetiä.  

    

 

 

Kiperä kysymys on, mitä voimme tehdä korjaavassa mielessä. 

 

Erityisen vaikeaksi asian tekee se tosiasia, että media on valtaosin uusliberaalin talous- ja rahaeliitin hallussa ja siksi tuo eliitti voi sen avulla manipuloida tajuntaamme. Se myös yrittää tuhota aidon demokratian ja mielipidevapauden sensuroimalla ja muokkaamalla propagandallaan päätöksentekoa. Näin media, suurpääoman renki, muuttaa mustan valkoiseksi ja toisin päin. Elleivät ihmiset pysty kriittisyyteen niin heille totuus on sitä mitä media ja sen sensorit sanovat, ei sitä, mitä se todella on. Siksi ihmisten pitää etsiä aktiivisesti tietoa muualta ja ymmärtää median heihin kohdistama valhe ja manipulointi, jolla rahaeliitti pyrkii varmistamaan omia asemiaan. 

   

Historia kertoo, että ajanpitkään sortajat tulevat sorrettuja heikommiksi. Eri rotujen välisten kuilujen ja yhteiskunnallisten kerrosten poistaminen on välttämätöntä sillä vain veljellinen yhteiskuntajärjestys, joka rakentuu korkeimpien siveellisten ja uskonnollisten ihanteiden varaan, voi pelastaa ihmiskunnan suunnattomasta taka-askeleesta. 

 

Orastavasta humanismin vastavoimien (niistä valtamedia ei puhu)  heräämisestä huolimatta talouseliitit yhä rakentavat yksityistettyä maailmaa, jossa luonto ja kulttuurit joutuvat väkivaltaisia keinoja kaihtamattoman eliitin ansaan. Siinäkö Maailmankylän lohduton tulevaisuudennäkymä? 

 

Mutta Napoleonin sanoin: ihmismieli on lopulta miekkaakin vahvempi. Suurpääoman puristusote tuottaa väistämättä vastavoimat ja kansalaisyhteiskunnan kehitystä nopeuttaessaan toivottavasti asettaa inhimilliset rajat nykyiselle talouden ehdoilla toimivalle globalisaatiolle – ellei se kaadu mikrobien ja luonnon taholta tulevaan tai genetismin (geenimanipuloinnin) luomaan kulttuurin devoluution (rappeutumisen) uhkaan. 

 

Kun ihmiskunnan mitta täyttyy se alistaa epäjumalaksi nousseen Rahan ja Pyhän Teknologian palvelemaan veljellistä yhteiskuntajärjestystä. Kuten monarkia on jäänyt historiaan niin myös käy riistokapitalismille kunhan ihmiskunnan tietoisuuden taso kasvaa. Se on ehdoton edellytys muutokselle. Se merkitsee jokaisen yksilön itsenäistä kannanottoa tai omien aivojen (järjen) nousua arvojen määrittelijäksi.                                     

 

Ihmiset ovat hyvin erilaisia. Ihmisen tulkinnassa eri perspektiivit (kehollinen, tajunnallis-merkityksellinen ja sosiaalinen) ovat toisiaan täydentäessään tärkeitä ja tarpeellisia. Muita vahingoittamattoman erilaisuuden ja autonomian suvaitseminen on oman sivistyksen – kuten muiden riisto barbaarisuuden – korkein mittari.

 

Voi vain toivoa, ettei totuutta totalisoiva, kaikkivoipuuden pyrkimyksistä kertova uusliberalismin yksipuolinen hybris alistaisi meitä tällä vuosituhannella vaan kasvaisimme yhden totuuden (’ismin’) tilasta kohti suvaitsevaa moniulotteisuutta, jossa sitä, mikä on oikein ja hyvää, ei määritellä yhden totuuden (tällä hetkellä talouden ja rahan) pohjalta. 
 

  

Seppo KJ Utria

Blogikirjoitus, Verkkomedia 17.05.2012


Seppo K.J. Utria @ 17.5.2012 18:06


Verkkomedian julkaisemat blogit eivät edusta toimituksen kantaa.
Kaikki blogikirjoitukset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä.