Tänään on sunnuntai, 19. toukokuuta 2013. Sivu on ladattu klo 5:24
Tripolin kaksi 'valtausta' - odotettavissa olevaa mediasotaa myös muualta
Tässä kaksi kauan kesken ollutta juttua Libyan sotauutisoinnista. Syyrian osalta on jo nähty ainakin yksi väärä hyökkäysuutinen, mutta ei vielä mitään "Tripolin valtauksen" tapaista.
Toimittanut Olli Kingelin 25.8, 19.12.2011 23.12.2011 verkkomedia.org
"Kapinalliset" valtaavat "Tripolin" – 1. otto
Ei ole enää yllätys, että Gaddafia ja Libyaa vastaan käydään mediasotaa. Maaliskuussa konfliktin sytyttyä uutiset olivat sekavia ja ristiriitaisia. Kului kuukausi, ennen kuin libyalaiset oppivat tunnistamaan valheet, mutta samalla kun uutisista on tullut suhteellisen neutraaleja, on masinoitu aivan uusi väärän tiedon hyökyaalto.
Uusi disinformaatioaalto alkoi elokuun puolenvälin paikkeilla, kun saudiarabialainen sanomalehti Asharq Alawsat kertoi, että Muammar Gaddafi on kuulemma sairas ja valmis pakenemaan maasta. Saudien uutisia piti tämän jälkeen kaikkien uskoman ja lainaaman, olivathan he Gaddafin verivihollisia.
Samaan aikaan uutiskanavat tulvivat uutisia "kapinallisten" uusista voitoista. Näytti siltä, että "kapinalliset" valtaisivat kaupungin kuin kaupungin parissa tunnissa. Tämä sai Moussa Ibrahim -ressukan ohimosuonet tykyttämään niin, että hänen oli pakko tulla näyttäytymään lehdistölle osoittaakseen väitteen mahdottomaksi.
Koko näytöksellä valmisteltiin päätapahtumaa eli Tripolin valtaamista. Mutta vaikka palkkasotureita pudotettiin laskuvarjoilla Misratasta etelään, vaikka turhaan yritettiin katkaista Tunisiasta tulevaa tietä, vaikka "kapinalliset" rynnistivät kaikilla rintamillaan, heidän menestyksekseen jäi se, mitä näytettiin kuvaruudulla. Kaupunkeja ei voi oikeasti vallata lavastetuin kuvin, ja siksi NATO kiirehtii nyt kaikkein riskialtteinta vaihtoehtoaan, jalkaväen käyttöä ja maaoperaatioita.
Hämmennyksen ja kaaoksen levittämiseksi sekä huomion kääntämiseksi maaoperaatioiden valmistelusta muualle Qatarin Dohaan lavastettiin pala Tripolia, johon kuului Vihreän aukion lisäksi Bab al-Azizya ja muutamia katuja. Lavasteissa kuvattiin onnistunut Tripolin valtaus, jonka "kapinalliset" muka tekivät. "Kapinallisten kaupunginvaltauksen" ohjaajat sovelsivat samaa hämäystapaa kuin Vietnamin sodan aikaiset kollegansa: oman armeijan voitot konstruoitiin, kun niitä ei ollut.
Elokuun 20. päivänä Twitter-internetpalvelusta pyrähti jälleen ilmoille olemattomien "silminnäkijöiden" ja "todistajien" parvi. "Kapinalliset" raportoivat taisteluista Tripolin keskustassa – jokaisellahan on älypuhelin, jolla lähetellä videota minne vain. Jotkut olivat todella tehokkaita ja valtasivat yksin kaupungin länsiosan. Photoshop-kuvankäsittelyohjelma sai näyttää kyntensä, ja näin "kapinalliset" ilmestyivät Tripoliin ja Zawyaan. Jotta pysyttäisiin helmikuussa laaditussa käsikirjoituksessa, ja koska yleisö ei ole ruvennut valittamaan, kaupungissa odottaneet "myyrät" saivat merkin, jota ne olivat odottaneet.
Sabotöörit toistivat ennalta nauhoitettuja taisteluääniä moskeijoiden kaiuttimista harhauttaakseen kansalaisia ja antaakseen reporttereille syyn kirjoittaa "selvästi kuuluvasta tulituksesta ja räjähtelystä". Samaan aikaan laumoittain Algeriasta, Tunisiasta ja Egyptistä saatuja aseistettuja henkilöitä jalkautui kaupungin eri osissa kaduille, joilla he alkoivat ammuskella ja uhkailla libyalaisia. Apache-helikopterit tulivat pommeineen. Qatar-tuotantoa olevan kaupunginvaltauselokuvan ensi-ilta meni pieleen, ja sabotöörit hoideltiin nopeasti. He tosin olivat itsekin vain lavastusta: NATO:n merivoimat ja palkkasoturit saapuivat mereltä pikaveneillään.
Alkoi teurastus. Yhdessätoista tunnissa sai surmansa 1 300 tripolilaista ja 5 000 haavoittui, kun Ranskan muukalaislegioonan ja al-Qaidan soturit raivasivat heidät tieltään. Pommitukset jatkuivat koko ajan taukoamatta. Kolme Apache-helikopteria lensi kaupungin yllä tulittaen konekivääreillään. Al-Qaidan jengit polttivat taloja, ryöstivät kauppoja ja ahdistelivat naisia. Kaikki Gaddafin tukijat olivat maalitauluja, ja heidän koteihinsa hyökättiin ensin. Jengejä tulee koko ajan lisää mereltä NATO:n aluksilla, ja heitä ohjaavat hyökkääjävaltioiden erikoisjoukot. Tilanne on epäselvä sähkökatkojen ja uutispimennon takia.
Tällaisia uutisia saadaan BBC:lta ja CNN:ltä: verorahoja palkkasotureille, jotka tappavat naisia ja lapsia maassa, joka ei ole koskaan ollut mikään uhka Euroopalle tai Yhdysvalloille.
Qatarin Doha-Hollywood ja oikea Vihreä aukio.
Havaintoesitys:
Edelliset mediapetokset muuttuivat valjuiksi al-Jazeera-tv:n maanantaina 22. elokuuta lähettämän materiaalin rinnalla. Tälle häviää luultavasti jopa irakilaisten suorittama Saddam Husseinin patsaan kaataminen.
Al-Jazeera lähetti "suoraa kuvaa" Tripolin Vihreältä aukiolta, ja sen piti osoittaa, miten "kapinalliset" ottavat kaupungin haltuunsa. Lavasteissa tehdyissä pätkissä kapinalliset ammuskelivat ilmaan ja juhlivat euforian vallassa, ja al-Jazeeran kypäräpäinen reportteritar Zeina Khodr julistaa maan olevan "kapinallisten" hallussa.
Al-Jazeeran videot levisivät jokaiseen globaaliin mediaan, ja otsikot julistivat Gaddafin hallinnon loppua samalla, kun pääkirjoituksissa pohdittiin Gaddafin jälkeisen Libyan suuntaa.
Gaddafin poikien väitettiin joutuneen vangeiksi, ja samalla kerrottiin uusista loikkauksista "kapinallisten" puolelle. Tripolin joutuminen "kapinallisten" haltuun näytti monista varmaan ennalta päätetyltä.
Libyan tiedustelu sai kuitenkin tietää psykologisen ja ulkoa masinoidun hyökkäyksen tulosta, ja kansalaisia oli varoitettu väärennetyistä uutisraporteista Libyan kansallisen tv:n kautta.
Väärennetyn valtausuutisen tarkoituksena oli
murtaa libyalaisten vastarinta luomalla paniikkia ja kaaosta Tripolissa
luoda savuverho, jonka varjossa siviilien joukkomurhat toteutettaisiin "valtausta" seuranneina päivinä.
Toisin sanoen median tehtävänä oli suojata sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan, jotka ovat tarpeen Libyan Jamahirian nujertamisessa ja Libyan alistamisessa kansainvälisten globalistikartellien ja -pankkien siirto- eli riistomaaksi.
Kaikilla videoilla on sama Vihreän aukion lavastus. Lavastuksen kavaltaa eritoten yksi kohta: Punaisen linnan vieressä olevien holvikaarten yläpuolelta puuttuu koristereliefi.
Al-Jazeeran ohjelman takia [artikkelin kirjoittaja] Metro Gael otti yhteyttä Tripolissa olevaan vapaaseen toimittajaan Lizzie Phelaniin. Phelan varmisti luotettaviksi kuvailemistaan lähteistä, että "kapinallisten" Tripolin-valtauskuvat olivat väärennettyjä.
Maanantai-iltana kävi selville, että että Twitter-verkostosta esille tulleet tilannetiedot olivat myös "kapinallisten" Kansallisen siirtymähallinnon eli NTC:n valheita. Gaddafin poikia ei ollut pidätetty, eikä Tripoli ollut "kapinallisten" hallinnassa.
Tällä välin Lizzie Phelan, Mahdi Darius Nazemroaya ja Thierry Meyssan saivat länsimedian edustajilta verhottuja tappouhkauksia Tripolin Rixos-hotellissa. Kun tuhansittain NATO:n ja al-Qaidan terroristeja oli saapunut kaupunkiin, siellä vallitsi jonkin aikaa kaaos.
Kun valtamedian edustajista monet olivat lähteneet hotellista, Libyan viranomaiset huomasivat, että suurin osa heistä oli CIA:n ja MI6:n agentteja.
Nazemroaya, Meyssan ja muut vapaat toimittajat jäivät loukkuun Rixos-hotelliin. Nazemroaya joutui NATO:n tai "kapinallisten" tarkka-ampujan maalitauluksi yrittäessään viedä hotellin katolle lehdistökylttiä, jotta NATO ei pommittaisi hotellia.
Vapaa toimittaja Lizzie Phelan kertoi maanantaina ystävälleen, että CNN-kanavan henkilökunta oli uhkaillut häntä ja että häntä estettiin käyttämästä Facebookia ja sähköpostia.
Alla nähdään Libyan kansallisen tv:n 17.8. kansalaisille välittämä varoitus Al-Jazeeran psykologisesta sodankäynnistä. Kuuluttaja kertoo katsojille, että Al-Jazeera on tuottanut lavastetun Tripolin Vihreän aukion ja että sitä tullaan käyttämään suureen huijaukseen Libyan "vapauttamisesta".
Eversti Muammar Gaddafin hallinnon tarjoili catering-työntekijä
Abdel Majid Mlegta johti yritystä, joka toimitti ateriat Libyan hallinnon osastoille, myös sisäministeriölle. Homma oli hänen mukaansa "helppo". Hänelle syntyi hyvät suhteet eri virkamiehiin. Hän halusi palvella maataan.
Kevään levottomuuksien alkuviikoilla Mlegta rupesi työskentelemään "kapinallisille". Hän värväsi liittolaisia Gaddafin hallinnon keskeisiltä paikoilta Tripolista, teki havaintoja heikoista kohdista ja käskynjakosuhteista, ja toimitti tietonsa "kapinallisten" johdolle muistikorteilla.
Ensimmäisen muistikorttinsa hän sai Gaddafin sotilastiedustelu- ja turvallisuusupseereilta. Kortilla oli tiedot seitsemästä Tripolissa sijaitsevasta keskeisestä operaatiokeskuksesta. Näitä olivat kotimaan turvallisuus, Gaddafin vallankumouskomiteat, "kansanvartijat" eli aseistetut vapaaehtoisjoukot sekä sotilastiedustelu.
Tiedot sisälsivät yksiköiden komentajien nimet, operaatiokeskusten henkilökuntien lukumäärät, toimintatavat, työntekijöiden autojen rekisteritunnukset sekä se, miten kukin yksikkö piti yhteyttä tiedustelupäällikkö Abdullah al-Senussiin ja Gaddafin toiseen poikaan Saif al-Islamiin.
Kyseisen muistikortti – jonka Mlegta myöhemmin antoi NATO-upseereille – sisälsi perustiedot, joiden avulla myöhemmin suunniteltiin Libyan diktaattorin syrjäyttäminen ja Tripolin valtaus. Operaation suunnitteleminen kesti kuukausia, ja siihen kuului pääkaupungissa lymyilevien "kapinallisten" salainen aseistaminen. Kyseiset "kapinallissolut" olivat myöhemmin auttava NATO:a Tripolin strategisten kohteiden tuhoamisessa. Kohteita olivat operaatiokeskukset, turvatalot, armeijan kasarmit, poliisiasemat, panssariajoneuvot, tutkat ja puhelinkeskukset. "Kapinallissolujen" tuli sovitulla hetkellä lähteä liikkeelle, kun "kapinalliset" hyökkäisivät kaupunkiin joka suunnasta.
"Kapinalliset" ristivät suunnitelman Operaatio Aamun merenneidoksi. Tämä on sisäpiirin tarina, josta ei juuri ennen ole kuultu.
"Kapinalliset" eivät toimineet yksin. Brittiagentit soluttautuivat Tripoliin ja sijoittelivat radiolaitteita, joilla ohjata ilmaiskuja. Ranskalaiset tarjosivat uusien aseiden käyttökoulutusta. Yhdysvalloista annettiin käyttöön viime hetkellä kaksi Predator-robottilentokonetta, joilla NATO sai lisää iskuvoimaa. Läntiset ja "kapinallislähteet" kertovat myös, että oli elintärkeää saada muiden arabivaltioiden salaista tukea. Liittolaisia olivat Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Qatar. Dohasta "kapinalliset" saivat aseita, sotilaskoulutusta ja rahaa.
Kun "kapinalliset" olivat valmiita ratkaisevaan iskuun, he olivat niin täynnä itseluottamusta, että he avoimesti ilmoittivat hyökkäyksen ajankohdankin: elokuun 20:s kello 20, hetkeä sen jälkeen, kun useimmat tripolilaiset olisivat päättäneet ramadan-paastonsa.
Keskellä Tripolia poliittista, "kapinallisia" tukenutta solua johtanut Mohammed Gula sanoi, ettei ajankohtaa salailtu. Gula oli ensimmäisiä Gaddafin Bab al-Aziziahiin tunkeutuneita. "Meitä ei uskottu, kun kerroimme aikeemme kadulla. Toisin on nyt."
Digilahja
Mlegtan ja erään NTC:n eli kansallisen siirtymäajan neuvoston "kapinallisjohtajan" mukaan suunnitteleminen alkoi huhtikuussa, jolloin "kansannousu" oli kestänyt pari kuukautta. "Kapinallisjohtaja" Mahmoud Jibril ja kolme muuta kapinallisjohtajaa tapasi tällöin Djerbassa, Tunisiassa.
Nuo kolme muuta olivat Mlegta, joka oli jo tuolloin paennut Tripolista ja liittynyt "kapinallisiin" prikaatinkomentajana, Ahmed Mustafa al-Majbary, joka vastasi logistiikasta ja huollosta, sekä Othman Abdel-Jalil, tiedemies, josta tuli Tripoli-suunnitelman koordinaattori.
Ennen pakoaan Mlegta oli työskennellyt vajaat kaksi kuukautta läheisissä väleissä hallitukseen, keräten tukiverkostoa. Aluksi 14 Gaddafin upseeria oli valmiita auttamaan, lopulta heitä oli 72, muistelee Mlegta. "Tapasimme minun luonani ja joskus kahden muun upseerin luona... me pidimme työmme salassa, ja se oli yhteisymmärryksessä NTC:n keskuskomitean kanssa."
Benghazin pääkomentokeskuksessa työskennellyt prikaatinkenraali Abdulsalam Alhasi sanoi, että heitä auttoi salaisesti paljon väkeä: poliiseja, turvallisuusviranomaisia, sotilaita, jopa hallituksen jäseniä. He antoivat "kapinallisille" tietoja ja neuvoivat työtovereitaan, miten auttaa vallankumousta.
Eräs heistä oli al-Barani Ashkal, Tripolin esikaupungissa sijainneen Gaddafin sotilasyksikön vartiokomentaja. Kuten monet, myös Ashkal halusi loikata, mutta NTC:stä häntä neuvottiin pysymään paikoillaan, jossa hänestä oli paljon enemmän apua, kun olisi aika päästää "kapinalliset" kaupunkiin.
"Kapinallisten" suunnittelukomitea, johon aluksi kuului neljä, myöhemmin kaikkiaan seitsemän miestä, tiesi, että muistikortille dokumentoidut kohteet olisivat avain Gaddafin joukkojen lamauttamiseen. Miehiin kuuluivat Hisram Abu Hajar, Tripolin prikaatin komentaja, Usama Abu Ras, jolla oli suhteita Tripolin "kapinallissoluihin" ja Rashad Suwan, joka tarjosi taloudellista apua ja koordinoi Tripolin heimojohtajien kanssa, miten "kapinalliset" pääsisivät helpommin valtaamaan kaupungin.
Mlegtan ja komitean seitsemännen jäsenen, "kapinalliseversti" Hisham Buhagiarin mukaan ryhmä laati aluksi luettelon 120 kohteesta, joihin NATO:n piti iskeä hyökkäystä edeltävinä päivinä.
"Kapinalliset" keskustelivat suunnitelmastaan Ranskan presidentti Nicolas Sarkozyn kanssa Elysée-palatsissa 20.4.
Mlegtan mukaan huhti- ja toukokuun aikana Pariisissa pidettiin yhteensä viisi kokousta. Useimpiin osallistui pommituksia suorittavien NATO-maiden esikuntien päälliköitä sekä sotilasedustajia Qatarista ja Yhdistyneistä arabiemiirikunnista.
Kun "kapinallisten" suunnitelma oli käyty läpi perinpohjaisesti, Mlegta antoi NATO-virkailijoille kolme muistikorttia: yhdessä oli tiedot Tripolissa sijaitsevista armeijan linnakkeista, toisessa oli päivitetyt tiedot hallituksen alueista sekä niiden 65 "kapinallisille" uskollisen Gaddafin upseerin tiedot, joille oli salaa annettu NATO:n radiopuhelimet. Kolmannessa oli suunnitelma Tripolin valtaamiseksi.
Mlegtan mukaan Sarkozy oli innoissaan suunnitelmasta, samoin johtavan NTC-upseerin, joka halusi pysytellä nimettömänä.
"Kapinalliseversti" Buhagiarin mukaan johtajat valikoivat 120 kohteesta 82 tärkeintä ja osoittivat tehtävät 2 000 aseistetulle miehelle, joiden oli määrä mennä Tripoliin, minkä lisäksi 6 000 siviilille jaettiin tehtävät, joiden mukaan he jalkautuisivat Tripolin kaduille, kun hetki koittaisi. Buhagiar liittyi Libyan kansalliseen pelastusrintamaan vuonna 1981, ja hän on asunut Yhdysvalloissa ja hän on saanut koulutusta sekä Sudanissa että Irakissa.
Pääkaupungissa oli jo entuudestaan Gaddafin vastaisia soluja, jotka "kapinalliset" tiesivät voivansa aktivoida. "Aikaa oli niukalti", sanoi NTC-upseeri. "Pelkäsimme, että jotkin soluista lähtisivät kaduille omin nokkineen ja tulisivat listityiksi. Aikaa tarvittiin myös aseiden, taistelijoiden ja veneiden salakuljetukseen."
Misratan "kapinalliset" kertoivat Reutersille kesäkuussa, että "kansannousun" alkuaikoina "kapinallismieliset" taistelijat olivat livahtaneet Tripolista ja luoteiseen Misratan kaupunkiin, jossa heidät koulutettiin vallankumoukseen.
Kahden "kapinallisyksikön" edustajat sanoivat, että heinäkuun puolivälissä "satoja" Tripolin asukkaita oli alkanut palata salaa kaupunkiin. Komentaja Alhasi ja muut Benghazin upseerit sanoivat, että soluttautujia oli muutamia kymmeniä, ei satoja.
"Se ei ollut Normandian maihinnousu", sanoi Alhasi.
"Venekapinalliset"
Useimmat soluttautujista tulivat Tripoliin kalastusveneillä, kertoi Alhasi. Heillä oli valoammuksia, kivääreitä, konepistooleja, käsikranaatteja, kasapanoksia ja radioita.
"Oli tarkoitus kutsua osaa heistä radiolla, minkä jälkeen he levittäisivät sanaa", Alhasi kertoi. "Useimmat olivat vapaaehtoisia, jotka olivat tulleet eri puolilta Libyaa. Mukana oli myös muualla asuvia libyalaisia. Kaikki halusivat tehdä jotain vallankumouksen eteen."
Vaikka Tripoli olikin selvästi Gaddafi-mielisten hallussa, "kapinalliset" sanoivat, että turvajärjestelyt olivat aukkoisia: lahjuksilla ja muin keinoin pääsi helposti sisään ja ulos. Pienet iskujoukot alkoivat myös kokeilla hallituksen turvajärjestelyjä öisin pistoiskuin tarkastuspisteille, kertoi eräs toimintaan osallistunut kesäkuussa.
Tripoliin oli mahdollista salakuljettaa aseita, mutta oli helpompaa ja vaarattomampaa, vaikkakin kalliimpaa ostaa niitä niiltä Gaddafille uskollisilta, jotka halusivat lyödä rahoiksi, ennen kuin hallinto romahtaisi. Kalašnikov maksoi kesällä Tripolissa 5 000 dollaria, Misratassa saman aseen sai 3 000 dollarilla.
Itseluottamus kasvoi, kun "kapinalliset" saivat salakuunneltua hallituksen tiedonvälitystä. He nauhoittivat 2 000 puhelua. Puheluiden osapuolina oi hallituksen ylintä johtoa, jotkut jopa Gaddafin pojilta. Vakoillut puhelut koskivat kaikkea mahdollista, armeijan toimintamääräyksistä seksiin saakka. "Kapinalliset" lähettivät joitain puheluita "kapinallis-TV:ssä", minkä johdosta hallitus joutui varuilleen. NTC:n korkean virkailijan mukaan "silloin he saivat tietää, että olimme soluttautuneet heidän joukkoonsa".
Kahden puhelun sisältö välitettiin kansainväliselle rikostuomioistuimelle. Ensimmäisessä pääministeri ja loikkari al-Baghdadi al-Mahmoudi uhkasi polttaa Libyan YK-lähettiläs Abdel Rahman Shalghamin perheen. al-Mahmoudi kuvasi Shalghamia orjaksi. Toisessa al-Mahmoudi ja kauppa- ja talousministeri Tayeb al-Safi vitsailivat siitä, miten Gaddafin joukot raiskaisivat Zawian kaupungin naisia, kun tulisivat sinne.
Useat Yhdysvaltain ja NATO:n virkailijat sekä "kapinallislähde" kertoivat, että toukokuun alussa brittiläiset , italialaiset ja ranskalaiset toimijat alkoivat Qatarin ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien edustajien kanssa tosissaan ryhmittäytyä viilaamaan "kapinallisista" taistelijoita.
Suurin osa koulutuksesta järjestettiin "kapinallisten" hallussa olevilla läntisillä vuorilla. Eric Denece, entinen Ranskan tiedustelutoiminnan agentti ja nykyinen Ranskan tiedustelututkimuslaitoksen johtaja, sanoi "eliittikapinallisjoukkoja" koulutetun sekä Libyassa että muualla, NATO:n ja liittolaismaiden tukikohdissa. Nämä "ulkokapinalliset" tuotiin sitten takaisin Libyaan. Denece arvelee, että kaiken kaikkiaan noin 100–200 ulkomaista toimijaa lähetettiin Libyaan, jossa he keskittyivät koulutukseen ja "kapinallisarmeijan" toiminnanohjaukseen. Mlegta vahvistaa luvun.
Ranskan asetoimitukset ja Britannian soluttautujat
"Kapinalliskomentaja" Alhasi pitää kiinni väitteestään, etteivät lännen erikoisjoukot osallistuneet taisteluihin. Lännen apu oli pommitusta ja koulutusta. Lontoosta, Pariisista ja Washingtonista kerrotaan, ettei kyseisten maiden joukkoja osallistunut taisteluihin.
"He suostuivat pommittamaan, mitä pyysimme, joskus jopa heti", sanoi Alhasi, jolla on seinällään suuri Tripolin satelliittikuva. "Me tiesimme kentällä, missä kohteet olivat, ja välitimme tiedot heille."
Asioista perillä oleva eurooppalainen virkamies kertoi, että "tusinoittain" siviiliasuisia Ranskan armeijan neuvonantajia lähetettiin Libyaan. Ranskalainen viranomainen sanoi "sotilasneuvonantajien" määräksi 30–40. He organisoivat "kapinallisia" ja antoivat perusasekoulutusta sekä opastivat erikoisempiin laitteisiin.
Toukokuussa ranskalaiset rupesivat salakuljettamaan aseita läntiseen Libyaan. Ranskan armeijan edustaja vahvisti myöhemmin, että aseiden pudotukset lentokoneista oli merkitty "humanitääriseksi avuksi", vaikka arvelikin, että tarkoitus oli päästä etenemään Tripoliin.
Ison-Britannian toimijat suorittivat joitain tärkeimmistä länsiliiton maaoperaatioista ennen Tripolin kukistumista, kertoivat Yhdysvaltain ja NATO:n virkailijat Reutersille.
Eräs viranomaisten mukaan tärkeimmistä tehtävistä oli radioiden jakaminen, jotta länsiliittouman joukot voisivat kohdistaa hyökkäyksiään Gaddafin armeijaan ja komentokeskuksiin. Tehtäviin sisältyi vaarallista soluttautumista pääkaupunkiin, mahdollisten kohteiden paikallistamista ja maalinmerkintää ja laitteiden sijoittelua, jotta pommittajat osuisivat asetettuihin räjähteisiin tappamatta sivullisia.
Washingtonin osuus
Maaliskuun puolivälissä, kuukauden kestäneiden väkivaltaisten levottomuuksien jälkeen, presidentti Obama allekirjoitti salaisen määräyksen, joka tunnetaan salaisten operaatioiden "löytönä". Sillä CIA sai laajat oikeudet tukea "kapinallisia".
Vaikka laajat valtuudet koskivat suurta joukkoa erilaisia toimia, määräys edellytti, että CIA pyytäisi kuitenkin erikseen luvan tiettyihin operaatioihin Valkoisesta talosta. Useat Yhdysvaltain viranomaiset sanoivat, että koska "kapinalliset" olivat niin organisoitumattomia, sisäisesti riitaisia ja sotilaallisesti heikkoja, Yhdysvaltain kenttäapu rajoittui lähinnä "tiedustelutehtäviin".
Yhdysvaltain viranomaiset myöntävät, että kun "kapinalliset" olivat pääsemässä Tripoliin, CIA:n ja muiden amerikkalaistoimijoiden "tiedusteluponnistukset" laajenivat mittaviksi ja sisälsivät apua, jolla "kapinallisten" ja NATO:n piti voida paikantaa Gaddafi ja hänen esikuntansa. Obaman hallinnon tarkoitus oli kuulemma kuitenkin, että jos sellainen sijaintitieto päätyisi amerikkalaisille, se välitettäisiin muille.
Korkea Yhdysvaltain tiedustelu-upseeri paljasti Reutersille yksityiskohtia oikeusopillisesta näkökannasta, jonka mukaan Pentagonilla ei olisi oikeutta antaa "kapinallisille" aseapua, vaikka Yhdysvallat tunnustaisikin NTC:n.
"Oli oikeusopillinen päätös, että nimellinen NTC:n tunnustaminen Libyan kansan edustajaksi ei sisältänyt oikeutusta aseapuun", sanoi hallinnon virkamies.
Apua Persianlahdelta
"Kapinallisten" odottamattomin liittolainen lienee Qatar.
Persianlahden valtio vähättelee osuuttaan, luultavasti siksi, että se yksinvaltainen monarkia. Kentällä tuli esiin kuitenkin merkkejä emiraatin tuesta. "Kapinallisten" mukaan ranskalaisten tuomat aseet tarjosi pääosin Qatar. Toukokuussa Reutersin reportteri näki laatikoita, joissa selvästi luki Qatar. Laatikoissa oli rakettitarvikkeita, vaatteita, radioita ja kiikareita. Toisessa paikassa Reutersin edustaja näki uusia panssarintorjuntaohjuksia.
Qatarin päätökseen antaa aseapua "kapinallisille" vaikutti erään NTC:tä lähellä olevan lähteen mukaan Libyan vaikutusvaltainen islamistioppinut Ali Salabi, joka oli paennut Libyasta 1990-luvun lopussa. Hän oli työskennellyt Gaddafin pojan Saifin kanssa. Tehtävänä oli ollut kuntouttaa Afganistanin sodasta palaavia libyalaisia. Salabin veli Ismael kuuluu myös Libyan "kapinallisiin".
"Salabi on linkki Qatarin vaikutusvaltaisiin henkilöihin, ja hän vakuutti qatarilaiset siitä, että pitää osallistua", sanoi NTC:tä lähellä oleva lähde.
Palkolliset
Kesäkuun alussa Libyassa vallitsi pattitilanne.
Kolmen kuukauden sotimisen jälkeen "kapinalliset" olivat vallanneet paljon alueita, mutta NATO:n pommitukset eivät olleet tuoneet Gaddafia näkyviin. Afrikan unionin mielipide oli, että ainoa tie eteenpäin olivat aselepo ja rauhanneuvottelut. Lontoosta ja Pariisista annettiin ymmärtää, että vaikka Gaddafin olisi luovuttava vallasta, hän ehkä voisi jäädä Libyaan.
Taustalla Tripolin valtaussuunnitelma lähti käyntiin.
"Kapinalliset" etenivät nopeasti läntisillä vuorilla, ulos Misratasta ja Zintanin kaupungin liepeille. Uudet Apache-rynnäkköhelikopterit, joiden asemapaikka oli Ison-Britannian taistelulaiva HMS Ocean, tuhosivat panssaroituja ajoneuvoja. NATO:n lentokoneet pudottivat lentolehtisiä, joissa Gaddafin joukkojen taistelutahtoa murennettiin samalla kun "kapinallisten" taistelutahtoa kohennettiin.
"Tasapaino muuttui, kun NTC sai tuekseen taisteluhelikopterien tuen, jolloin sen sotilaat saivat paremman suojan Gaddafin raskailta aseilta", sanoi Ranskan armeijan edustaja.
"Kapinallisten" ulkomaalaistuki halusi kiirehtiä sotaa. Eräs syy oli, että YK:n pommituslupa ulottui vain syyskuun lopppuun, eikä jatkosta ollut sovittu. Nimettömänä pysyttelevä Yhdysvaltain edustaja kertoi Reutersille, että Yhdysvaltain huolena oli saada pattitilanne purettua ennen YK:n mandaatin loppumista.
Eurooppalaiset kauhistelivat ammus- ja pommikuluja, ja Washingtonissa oltiin huolissaan NATO-liittolaisten lentokoneista. "Joidenkin maiden kaikki saatavissa olevat F-16-hävittäjät olivat käytössä", sanoi Yhdysvaltain sotilasviranomainen Reutersille.
Tapahtumat kuitenkin etenivät "kapinallisten" eduksi.
28.7. tapahtui "kapinallisjohtaja" Abdel Fatah Younesin murha, josta tuli yllätyksellinen käännekohta. Entinen sisäministeri Younes oli loikannut "kapinallisten" puolelle helmikuussa. Joidenkin mielestä Younes jarrutti etenemistä. Younesin kuolema omien käsissä kyseenalaisti NTC:n ja pakotti NATO:n lisäämään painetta siltä varalta, että "kapinallisista" tulisi toimintakyvyttömiä.
Länsi painosti NTC:n johtajaa Mahmoud Jibriliä vaihtamaan hallintonsa. Denecen mukaan NATO otti enemmän vastuuta valmistelujen johtamisessa. Hänellä on omien sanojensa mukaan lähteitä sekä Ranskan että Libyan tiedustelussa.
"Kapinalliset" saivat toisenkin onnenpotkun. Alueen suurvalta Turkki rupesi tukemaan NTC:tä heinäkuussa. Turkissa pidettiin konferenssi, jossa 30 maata tuki "kapinallisia". "Turkkilaiset itse asiassa olivat avuliaita omalla hiljaisella tavallaan", sanoi korkea Yhdysvaltain armeijan virkailija.
Kun Gaddafin joukkojen taistelutahto alkoi murentua, loppu alkoi häämöttää. Parhaimmillaan kohtalaisesti taistelevat Gaddafin sotilaat alkoivat livetä riveistä. Niin myös heidän ulkomaiset palkkasotilaansa.
Kun "kapina" oli alkanut, Gaddafi värväsi tuhansia palkkasotilaita. Jotkut palkkasotilaista muodostivat parhaiden yksiköiden ytimen. Suurin osa palkkasotilaista tuli etelästä, Tsadista, Malista ja Nigeristä, mutta myös Etelä-Afrikasta ja Balkanilta.
Palkkasotilaiden joukossa oli myös Bosnian serbi, joka oli ollut taistelemassa Sierra Leonessa ja joka myöhemmin toimi Afganistanissa ja Irakissa. Hän tuli mukaan maaliskuussa, ensin neuvonantajana ja myöhemmin 120-millisen rakentinheitinpatteriston komentajana. Hänen taistelijanimensä oli Crni ("Musta"). Hän kertoi Reutersille, että hänelle maksettiin säännöllisesti haluamanaan ulkomaanvaluuttana.
"Tiesin, että libyalaisten kuri oli löyhää, mutta se mitä näin oli surullista verrattuna siihen, mitä Jugoslaviassa oli", hän kertoi Reutersille. "He olivat pelkureita, ainakin monet heistä. Kommunikointi oli suurin ongelma, koska he eivät ymmärtäneet minkään radiopuhelinta mutkikkaampaa. Käytimme kännyköitä aina kun ne toimivat."
Hän kertoi, että elokuun alussa "kaikki alkoi luhistua". Hänen joukko-osastonsa alkoi perääntyä "kapinallisten" tieltä. "Välillä jouduimme hyvin suunniteltuun tulitukseen, ja epäilen, että se oli NATO-joukkojen aikaansaannosta", hän sanoi. Hallituksen joukot perääntyivät noin 50 kilometrin päähän pääkaupungista. "Siinä vaiheessa päätin, että riittää. Otin jeepin, paljon polttoainetta ja vettä sekä kaksi libyalaista, joihin luotin. Sitten ajoimme aavikon halki naapurimaahan. Siihen kului neljä päivää."
Robottilentokoneet
Ulkomaisia agentteja kierteli sillä aikaa ympäriinsä. Tunisian vastaisella rajalla elokuun alussa Reutersin toimittaja törmäsi libyalaiseen, joka puhui amerikkalaisella aksentilla. Hän esittäytyi läntisten vuorten "kapinallisten" komentajaksi. Hänen seurassaan oli kaksi lihaksikasta, vaaleaa miestä. Hän vietti sanojensa mukaan paljon aikaa Yhdysvalloissa ja Kanadassa, mitä hän ei halunnut täsmentää.
Kun "kapinalliset" etenivät Zawiaan, Reutersin toimittaja näki läntisillä vuorilla länsimaalaisilta näyttäviä miehiä, jotka ajoivat vanhoja pakettiautoja. Lähettyvillä Nalutissa sanottiin olevan apuna CIA:n agentteja, mutta tietoa ei voitu vahvistaa.
Operaatio Aamun merenneidon piti alun perin alkaa elokuun 10:ntenä, kertoi Mohammed Gula, joka oli poliittisen solun johtaja keskellä Tripolia. Mutta koska muut kaupungit eivät olleet valmiita, johto päätti, että oli odotettava muutama päivä.
Pentagonissa käytiin keskustelua siitä, pitäisikö Libyaan lähettää lisää Predator-lennokkeja. "Oli ongelma päättää, kannattiko muualta vetää kalustoa Libyaan siksi, että loppuratkaisu saataisiin nopeammin", kertoi Yhdysvaltain armeijan edustaja.
Lisäkaluston lähettämistä kannattavat voittivat, ja viimeiset kaksi Predatoria otettiin Yhdysvalloissa sijaitsevasta koulutuskeskuksesta ja lähetettiin Libyaan. Ne saapuivat perille 16.8.
Sillä välin "kapinalliset" saivat haltuunsa useita kaupunkeja. Gula muistelee, että elokuun 17. tai 18. päivänä, kun kuultiin, että Zawia ja Garyan olivat kukistuneet ja Zlitan oli kukistumaisillaan, päätettiin, että on aika toimia.
Onnistumisten vaikutukset kertautuivat. Kun suuri osa maasta oli saatu haltuun, Predatorit ja muut lentokoneet voitiin keskittää pääkaupunkiin. Pentagonin tietojen mukaan Yhdysvaltain ilmaiskut tiuhenivat merkittävästi elokuun 10. ja 22. päivien välisenä aikana.
"Silloin ei ollut enää tarvetta seurata koko maata", sanoi NATO-viranomainen. "Voitiin keskittyä sinne, missä hallituksen joukkoja vielä oli."
Keskiyö
Päiviä ennen hyökkäystä Tripolin Valkoisesta talosta alettiin vuotaa tv-yhtiöille tarinoita siitä, että Gaddafin loppu on lähellä. Tiedusteluväki halusi hillitä tiedottamista. Heidän tehtävänään oli olla realisteja, ja he kertoivat lehdistölle, ettei pikavoitto olisi mitenkään selvää, ja että taistelut voisivat jatkua vielä kuukausia.
Elokuun 19:ntenä tapahtui läpimurto: Abdel Salam Jalloud, yksi Gaddafin hallinnon näkyvimmistä hahmoista, loikkasi. NTC-lähteen mukaan Jalloud oli yrittänyt vaihtaa puolta jo kolme kuukautta, mutta lähtöä hidasti se, että hän halusi mukaansa kaikki lähiomaisensa, ei pelkästään perhettään. Se oli logistinen ongelma, koska kaikkiaan piti kuljettaa 35 henkilöä.
Tällöin vuoristotiet olivat jo "kapinallisten" hallinnassa. He kuljettivat Jalloudin perheen Tripolista Zintaniin ja rajan yli Tunisiaan. Sieltä he pakenivat Italiaan ja Qatariin.
"Kapinallisjohto" oli valmis, mutta NATO halusi lisää aikaa. Korkea Yhdysvaltain armeijan virkamies sanoi, että "kun he saivat Zawian haltuunsa, oletimme, että he pitäisivät strategisen tauon, ryhmittyisivät uudelleen ja vasta sitten työntyisivät Tripoliin".
NTC.n edustajan taas kertoi: "Kerroimme NATO:n edustajille, että menemme joka tapauksessa."
Länsivoimat supistivat pommituskohteitaan nopeasti 82:sta 32:een, kun "kapinallisten" erikoisjoukot iskivät joihinkin johtokeskuksiin, jotka oli piilotettu kouluihin ja sairaaloihin.
Hyökkäysmerkki tuli pian auringonlaskun jälkeen elokuun 20:ntena NTC:n puheenjohtajan Mustafa Abdel Jalilin puheessa. "Silmukka kiristyy", hän sanoi. Oli seuraava "todellinen verilöyly".
Kymmenen minuutin kuluessa puheesta eri puolilla Tripolia olleet "kapinallissolut" lähtivät liikkeelle. Jotkin yksiköt olivat suoraan yhteydessä operaation johtoon, toiset eivät, vaikkakin nekin olivat saaneet tietää suunnitelmasta.
"Me emme päättäneet ajankohtaa. Olosuhteet ja operaatiot vain johtivat siihen", Alhasi kertoi Reutersille, kun häneltä kysyttiin, miksi Tripolin "kansannousu" alkoi juuri tuolloin. "Tripolissa oli julkinen suunnitelma lähteä liikkeelle sinä päivänä. Sitä kuulutettiin moskeijoista. Se ei ollut sotilaallinen suunnitelma, ei virallinen suunnitelma, se oli kansalaisten suunnitelma. Kansalaiset tekivät sen yhteistyössä kanssamme."
Ensi tunteina "kapinalliset" hyökkäsivät armeijan rakennuksiin ja komentokeskuksiin. Toiset varmistivat lähiöt asettamalla katusulkuja ja katkaisemalla liikenteen.
Misratasta lähti liikkeelle laivoja, joiden lastina oli ruokaa ja ammuksia. "Kapinallisjoukot" lähtivät etenemään läntisiltä vuorilta ja idästä kohti Tripolia. Ranskalaislehtien mukaan NATO avasi väylän tuhoamalla Gaddafin partioveneet, joissa oli räjähteitä.
Ensimmäiset "kapinallissotilaat" saavuttivat kaupungin muutamassa tunnissa. Ryysyläisarmeija ei ollut hääppöinen. Joillain oli englantilaisten jalkapallojoukkueiden mainospaitoja. Vastarintaa oli vähän.
Eräs "kapinallislähde" kertoi, että Gaddafi oli tehnyt ratkaisevan virheen lähettämällä tärkeitä joukkojaan ja armeijan johtoa, mukaan lukien poikansa Mu'atassemin, turvaamaan öljykaupunki Bregaa. Gaddafi ilmeisesti pelkäsi, että öljyalueen menetys auttaisi "kapinallisia". Siitä taas seurasi, että "kapinalliset" pääsivät helposti heikosti puolustettuun Tripoliin.
NATO:n ilmasota koitui hallituksen tuhoksi. Gaddafin joukot hakivat hyökkäyksen alettua kätköistään mitä tahansa raskasta aseistusta, mitä heillä vielä oli. Viimeisen vuorokauden aikana NATO:n edustajat näkivät Gaddafin joukkojen rippeiden yrittävän saada toimintaan aseitaan, erityisesti ilmatorjuntaohjuksiaan. NATO tuhosi ne lentokoneillaan.
Romahdus
Sunnuntaina 21.8. "kapinalliset" hallitsivat suurta osaa Tripolista. Myllerryksessä NTC ilmoitti vanginneensa Saif al-Islamin. Myöhään seuraavana iltana hän kuitenkin ilmestyi toimittajien käytössä olleeseen Rixos-hotelliin osoittamaan väitteet perättömiksi.
Yhdysvalloissa ja Euroopassa ei uskota, että Saif olisi ollut vankina. NTC-päällikkö Mahmoud Jibril syyttää fiaskosta "kapinallisten" ristiriitaisia raportteja. Sekaannus tosin koitui "kapinallisten" onneksi: "Pidätysuutisesta oli perättömänäkin poliittista etua. Jotkin maat tunnustivat NTC:n, Gaddafin joukkoja antautui... ja yli 30 upseeria loikkasi."
Kun Gaddafin joukkojen taistelutahto sammui, "kapinalliset" saivat tukijan Libyan armeijasta. Hän lähetti heille katkelman Gaddafin joukkojen radioviestintää. "Kuulimme paniikin heidän käskyjensä läpi", sanoi NTC:n korkea edustaja. "Silloin tiesimme ensimmäistä kertaa, että Tripoli oli hallinnassamme."
Lontoon, Pariisin ja Washingtonin viranomaiset saivat työläästi sanottua, ettei suunnitelma perustunut kokemuksiin Irakista tai muualtakaan, vaikka heidän Bagdadissa tekemänsä virheet olivatkin aivan ilmeisiä.
Qatarissa pidetyssä lehdistötilaisuudessa NTC:n johtaja Jibril sanoi, että Libya voisi "kuntoutua ja parantaa haavansa yhdessä, jolloin kansakunta voidaan rakentaa uudelleen".
Yhtenäisyyttä ei ollut vaikea löytää "kansannousun" aikana. "Kaikkein tärkein tekijä oli kansan tahto", sanoi komentaja Alhasi Reutersille. "Ihmiset vihaavat Gaddafia."
Yhdistyykö Libya, kun Gaddafi on poissa?
(Toimittajat: Robert Birsel, Benghazi; Peter Graff, Tripoli; Michael Georgy, läntiset vuoret; Phil Stewart ja Mark Hosenball, Washington; Regan Doherty, Doha; Bill MacLean ja Peter Apps, Lontoo; John Irish, Pariisi; Nick Carey, Chicago; Alexander Vasovic, Belgrad; Justina Pawlak, Bryssel. Muokanneet Simon Robinson, Mike Williams ja Sara Ledwith.)
Kaikki blogikirjoitukset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä.