BLOGI
Tänään on torstai, 23. toukokuuta 2013. Sivu on ladattu klo 12:31

EU:n lääkkeet vain pahentavat kriisiä

Euroopan unionin ohut demokratian pintakerros on velkakriisin hoidon myötä rapissut käytännössä olemattomiin. EU:n menettely Kreikan ja Italian hallitusten vaihdoissa oli karkean autoritaarista. Sotilasjunttia ei ainakaan vielä tohdita Euroopassa istuttaa eikä tankkeja kaduille vyöryttää, mutta EU:n keskusjohdon miehittämiä Kreikka ja Italia käytännössä kuitenkin ovat.

Teksti: Tommi Lievemaa
23.12.2011, Verkkomedia.org


EU:n lääkkeet vain pahentavat kriisiä

Ne ovat jokseenkin samassa asemassa kuin menneinä vuosina olivat esimerkiksi monet Latinalaisen Amerikan maat, joita kansainvälinen valuuttarahasto IMF piti kuristusotteessaan. Tänä päivänä IMF on onneksi potkaistu ulos Etelä-Amerikan mantereelta. Eurooppaan se puolestaan tekee vahvasti tuloaan; sille ollaan kaavailemassa merkittävää roolia vuonna 2013 toimintansa aloittavassa Euroopan vakausmekanismissa (EVM).

Italian johtoon runnottiin puoliväkisin entinen EU-komissaari ja Bilderberg-ryhmän jäsen Mario Monti. EU tarvitsi Italian johtoon kuuliaisen luottomiehen toteuttamaan EU:n vaatimia talousuudistuksia ja säästötoimenpiteitä. Monti on aiemmin toiminut Coca Cola-yhtiön sekä Goldman Sachs -liikepankin neuvonantajana. Goldman Sachs keinotteli härskisti johdannaisilla Yhdysvalloista lähteneessä vuoden 2008 finanssikriisissä. Lisäksi se muun muassa avusti Kreikan valtiota talouslukujen vääristelyssä. Ja nyt pankin entinen neuvonantaja asetettiin johtamaan Italiaa velkakriisin pyörteissä! Siinä on pukki kaalimaan vartijana, saattaisi joku ajatella.

EU:n tapa hoitaa velkakriisiä onkin jo lähtökohtaisesti vinoutu nut. Kriisiä pyritään lääkitsemään samalla rohdolla, joka alun perin koko kriisin aiheuttikin: Vahvalla oikeistolaisella ja uusliberalistisella talouspolitiikalla. Kriisin juuret kun löytyvät EU:n pyhimmästä periaatteesta, pääomien rajoittamattomasta liikkuvuudesta, joka on mahdollistanut spekulatiivisen talouden räjähdysmäisen kasvun. Tämän virtuaalitalou den kriisistä on EU:nkin velkakriisissä kyse.

Virtuaalitalouden piirissä syntyneitä pankkien ja pörssipelureiden järjettömästä riskinotosta syntyneitä tappioita sälytetään tavallisten, syyttömien ihmisten harteille. Tästä johtuvien säästötoimien, palkan alennusten, eläkkeiden leikkausten ja julkisen sektorin supistamisen seurauksena halvaannutetaan reaalitaloutta. Seurauksena on syöksy kierre, joka vie kohti syvenevää taantumaa ja lamaa. Keskusvaltaa lujitetaan velkakriisin varjolla.

Tuhoisaksi osoittautunutta, ainoastaan pääomapiirien etuja palvelevaa uusliberalismia pyritään sementoimaan euroalueella ja laajemminkin EU:ssa pysyväksi talouden ideologiaksi, jolle ei sallita vaihtoehtoja. Siksi EU-komissiolle kaavaillaan muun muassa jäsenvaltioiden budjettien ennakkotarkastusoikeutta. Komissio asetetaan toisin sanoen valvomaan uusliberalistisen ideologian opillista puhtautta jäsenvaltioissa. Kaidalta tieltä poikkeavia tullaan uhkaamaan taloudellisilla rangaistuksilla.

Voi hyvällä syyllä kysyä, mihin kohta enää tarvitaan puolueita, vaaleja ja kansallisia päätöksentekoelimiä, kun politiikan suunta ja talouden raamit on päätetty ennakolta EU:n keskusvallan toimesta. Tässä piileekin koko unionin syvenevän taloudellisen yhdentymisen ja jäsenmaiden itsemääräämisoikeuden rajoittamisen idea: Vaihtoehdot kovalle oikeistopolitiikalle ja uusliberalismille saadaan tehokkaimmin kitkettyä voimakkaan, autoritaarisen keskusjohdon avulla. Nyt jos koskaan tarvitaan demokraattisten voimien vahvaa yhteisrintamaa rakentamaan vaihtoehtoja EU:n kansanvastaiselle komennolle.

 

Tommi Lievemaa

Toimitus @ 23.12.2011 16:02


Verkkomedian julkaisemat blogit eivät edusta toimituksen kantaa.
Kaikki blogikirjoitukset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä.