BLOGI
Tänään on perjantai, 18. huhtikuuta 2014. Sivu on ladattu klo 23:43

Libyan lyhyt historia länsiglobalismin varjossa

LÄNSIMAISESSA VALTAMEDIASSA Muammar Gaddafi on esitetty julmana, kansaansa häikäilemättä alistaneena diktaattorina, joka olisi syyllistynyt kansanmurhaan ilman länsimaiden väliintuloa. Antaako tämä totuudenmukaisen kuvan Libyan tilanteesta ja sodan perusteista? Tämän pohtiminen on entistäkin tärkeämpää Libyan uuteen hallintoon liitettyjen ihmisoikeusodotusten romahdettua.

Teksti Vesa Raiskila
3.11.2011 Verkkomedia.org, päivitetty 15.2.2012

Hieman laajennettu versio kirjoituksesta on julkaistu otsikolla "Libyan sodan vaietut taustat" täällä:
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=2999



Libyan tilanne ja länsisuhteet ennen sodan syttymistä

Ennen sotaa libyalaisten keskimääräinen elintaso oli korkea. YK:n inhimillisen kehityksen mittarilla (Human Development Index) Libya sijoittui vuonna 2010 sijalle 53, luokkaan ”korkea inhimillinen kehitys”, selvästi maailman keskiarvon yläpuolelle.¹ YK:n lapsikuolleisuus- ja elinajanodotetilastoissa Libya sijoittui Afrikan maista parhaiten.²,³ Myös vankien osuus väestöstä oli moninkertaisesti alhaisempi kuin Yhdysvalloissa ja alempi kuin esimerkiksi Virossa ja Tsekin tasavallassa.⁴ Koulutus ja terveydenhuolto oli ilmaista, samoin kuin sähkö, ja valtio tuki aviopareja ensiasunnon hankinnassa. Vuonna 2007 julkaistun teoksen (Otman ja Karlberg: The Libyan Economy) mukaan Libyan työläiset kuuluivat erilaisine tukineen "maailman suojelluimpiin".⁵

Myös ihmisoikeustilanne oli ollut kehittymässä parempaan suuntaan. 4.1.2011 julkaistussa YK:n ihmisoikeusneuvoston raportissa⁶ useat valtiot, kuten Australia, Kanada ja Brasilia, kiittivät Libyaa maan ihmisoikeustilanteen kohentamisesta. Monet maat antoivat rakentavia ehdotuksia ihmisoikeustilanteen parantamiseksi edelleen.

Libyan ja länsimaiden suhteet olivat niin ikään parantuneet merkittävästi viime vuosina.⁷ Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy vieraili Libyassa vuonna 2007 ja allekirjoitti joukon sopimuksia maan kanssa. Elokuussa 2008 Gaddafi ja Italian pääministeri Silvio Berlusconi allekirjoittivat kattavan yhteistyösopimuksen Benghazissa.

Syyskuussa 2008 Condoleezza Rice vieraili Libyassa. Gaddafin kerrotaan olleen avoimen ihastunut Riceen ja antaneen tälle kalliita lahjoja. Samana vuonna Yhdysvallat vapautti Libyan kaikista terrorismiin liittyvistä oikeusprosesseista.⁸

Kesäkuussa 2009 Gaddafi osallistui G8-huippukokoukseen Roomassa ja tapasi Italian johtajia sekä kätteli myös presidentti Obamaa. Hillary Clinton puolestaan tapasi Gaddafin toisen pojan, Muatassemin, Washingtonissa huhtikuussa 2009.

Muatassem Gaddafi ja Hillary Clinton

Muatassemin Gaddafi ja Hillary Clinton.

Vähemmän hohdokkaaksi – puolin ja toisin – voi lukea yhteistyön CIA:n ja Libyan tiedusteluelinten välillä. CIA antoi Libyan hallinnolle tietoja ulkomailla asuvista libyalaisista toisinajattelijoista vastineeksi Libyan tarjoamasta avusta CIA:n kyyditysohjelmalle (extraordinary renditions).⁹

Edellä kuvattua taustaa vasten suhteiden hyvin nopea muuttuminen helmi–maaliskuun vaihteessa vuonna 2011 voi näyttäytyä suorastaan hämmästyttävänä. Minkä seurauksena Gaddafin entiset kumppanit muuttuivat melkein silmänräpäyksessä vihollisiksi, joista ainakin osa myöhemmin vastaanotti tyydytyksellä tiedon Libyan valtion johtajan julmasta kuolemasta kapinallisjoukkion käsissä?

Libyan vallanvaihdoksen valmistelu

Tapahtumien ymmärtämiseksi on ensinnäkin tunnettava Yhdysvalloista rahoitusta saava Otpor-järjestö, joka osallistui Serbian presidentin Slobodan Miloševićin kaatamiseen vuonna 2000. Sittemmin järjestö on yhdistetty moniin niin sanottuihin ”värivallankumouksiin” eri maissa.¹⁰ Järjestöä rahoittavien tahojen näkökulmasta toiminnan tavoite on avata sulkeutuneempia talouksia globalisaatiolle.

Dokumenttifilmissä ”The Revolution Business” Journeyman Pictures haastattelee järjestön johtoa ja konsultteja.¹¹ Haastatteluista ja videomateriaalista käy ilmi Otporin keskeinen rooli Tunisian ja Egyptin keväällä 2011 tapahtuneiden vallankumousten organisoimisessa. Kansalaisten spontaania ja ymmärrettävää tyytymättömyyttä hyödyntävät vallankumoukset olivat konsulttien mukaan huolellisesti suunniteltuja, valmennettuja ja ohjattuja.

Otpor

Otporin tunnus – nyrkkiin puristettu käsi – on nähty monissa vallankumouksissa.

Jos Tunisian ja Egyptin vallankumokset olivat pitkälti ulkoa ohjattuja, on aiheellista kysyä, oliko myös näiden maiden välissä sijaitsevan, luonnonvaroiltaan rikkaan Libyan vallankumous ”ohjattua”. Libyakin oli globalisaation näkökulmasta ”suljettu” talous: maa oli vauras, omavarainen ja täysin velaton, ja maan keskuspankki oli hallituksen alaisuudessa. Ja todellakin: Ranskan tiedustelupalvelu alkoi marraskuussa 2010 valmistella vallankumouksen käynnistämistä Benghazissa.¹² Seuraavien viikkojen aikana Ranskan tiedustelu sai yhteyden Gaddafin syrjäyttämiseen halukkaisiin libyalaisupseereihin. Libyan vallankumouksen valmistelu oli kytköksissä vuoden 2011 ”arabikevään” valmisteluun.

On myös olennaista tietää, että Britannia ja Ranska valmistautuivat kuukausien ajan Libyan sotaan Southern Mistral 2011 ‑sotaharjoituksen puitteissa. Ranska ja Britannia aloittivat valmistautumisen harjoitukseen 2.11.2010, neljä kuukautta ennen Naton Libya-operaation käynnistämistä.

Southern Mistral 2011

Ranskan ja Britannian välinen sotaharjoitus Southern Mistral 2011.

Kuten sotaharjoituksen kotisivuilta¹³ näkee, sen skenaario oli kuin suoraan Libyan sodasta: Ranskan Britannian tukemana toteuttama ilmapommitusoperaatio, joka perustui YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan ja kohdistui kuviteltuun valtioon nimeltä ”Southland”, jota johti diktaattori ja joka muodosti uhan Ranskan ”kansallisille eduille”. Ilmapommituksen skenaario sijoitettiin vieläpä ”Southlandin” eteläisimpään kolkkaan, jotta pystyttäisiin varmistamaan operaatiokyvykkyys missä tahansa kuvitellun valtion alueella.¹⁴ Sotaharjoituksen oli määrä käynnistyä 21.3.2011, mutta sen resurssit suunnattiinkin tositoimiin vain kaksi päivää aikaisemmin – YK:n turvallisuusneuvoston Libya-päätöslauselman nojalla.

Lisäksi on ymmärrettävä, miten YK:n Libyan-vastaiset päätöslauselmat ajettiin läpi. Pian Gaddafin vastaisten mielenosoitusten käynnistyttyä tri Sliman Bouchuiguir, joka edustaa Libyan ihmisoikeusliittoa (Libyan League for Human Rights), organisoi 21.2.2011 vetoomuksen kansainvälisestä väliintulosta UN Watch ‑järjestön kanssa, jolla on läheiset suhteet Israelia tukevaan painostusryhmään. Vetoomus, jossa viitattiin ”Velvollisuus suojella” (Responsibility to Protect) ‑doktriiniin, toimitettiin presidentti Obamalle, EU:lle ja YK:n pääjohtajalle. Neljä päivää myöhemmin Bourchuiguir esitti väitteet Gaddafin hallinnon ihmisoikeusrikkomuksista YK:n ihmisoikeusneuvostolle.

Bouchuiguir

Bouchuiguir esittämässä väitteitä Libyan hallinnon julmuuksista YK:n ihmisoikeusneuvostolle.

Heinäkuussa Bourchuiguir lähetti kirjeen kahdelle ranskalaiselle lakimiehelle, jotka olivat käyneet Libyassa selvittämässä Naton pommitusten uhreja. Kirjeessään hän syytti hallituksen joukkoja mm. jo 18 000 siviilin tappamisesta, 46 000:sta haavoittuneesta ja 1600:sta raiskauksesta. Heinäkuussa 2011 antamassaan haastattelussa¹⁵ Bourchuiguir myönsi saaneensa kaikki luvut Libyan väliaikaishallituksen (National Transitional Council) pääministeriltä Mahmoud Jibrililtä.

Kansainvälinen rikostuomioistuin sen sijaan raportoi 27.6. vain joistain sadoista yhteenotoissa kuolleista, eikä raiskauksia voitu syyttäjän mukaan yhdistää Gaddafin joukkoihin. Edellä mainitussa haastattelussa Bourchuiguir sanoi ihmisoikeusneuvoston ”luottavan suullisiin kertomuksiin”. Haastattelijan perätessä Bouchuiguirilta todisteita hänen esittämilleen uhriluvuille hän lopulta myönsi, että todisteita tai dokumentteja uhrien määristä ”ei ole”. Lopuksi  Bourchuiguir paljasti, että useat Libyan ihmisoikeusliiton jäsenistä kuuluvat myös maan väliaikaishallitukseen.

Kaikki rikostuomioistuimen julkisesti saatavilla olevan syytteen 54 sivua, joissa esitetään todisteet Gaddafia ja tämän poikaa vastaan, on sensuroitu (redacted).¹⁶ Luettavissa on lähinnä vain median artikkeleita, Libyan ihmisoikeusjärjestön lehdistötiedotteita ja Sliman Bourchuiguirin ihmisoikeusneuvostossa pitämä puhe.

Amnesty Internationalin kesäkuussa julkaistussa yksityiskohtaisessa tutkimuksessa todetaan, että monet Gaddafin hallintoa koskevat syytökset olivat joko valheellisia tai eivät olleet todistettavissa.¹⁷ Amnestyn mukaan uhrien määrää oli vahvasti liioiteltu, osa protestoijista saattoi olla aseistautuneita eikä todisteita esimerkiksi Jemeniin verrattavista joukkomurhista ollut. Amnesty myös kyseenalaisti länsimedian esittämän kuvan, jonka mukaan Libyan protestiliike oli ”täysin rauhanomainen” eikä ”muodostanut turvallisuusuhkaa”.

Dokumenttifilmissä "Libyan Crisis: Events, Causes and Facts", jonka voi katsoa YouTubessa, näytetään videokuvaa kapinallisten hyökkäyksestä armeijan asevarikkoon vartijoiden perääntyessä ja ampuessa ilmaan. Kapina, joka puhkesi erillään rauhanomaisista mielenosoituksista, alkoi hyökkäyksillä poliisiasemille sekä armeijan tukikohtiin ja asevarastoihin useissa Libyan kaupungeissa. Jo muutaman päivän kuluttua kapinallisilla oli hallussaan merkittävä määrä aseita, mukaan lukien panssarivaunuja, eri puolilla maata. Konfliktissa oli siis alusta lähtien kyse Libyan hallinnon yrityksestä taltuttaa aseellinen kapina, jossa lännen vaihteeksi tukemat al-Qaidan taistelijat olivat keskeisessä roolissa (ks. esim. Telegraphin artikkeli "Lisää aiheesta"-osiossa alla). Länsimaisen median väitteet rauhanomaisten mielenosoittajien joukkomurhista (mukaan lukien absurdi ja myöhemmin kumottu väite Gaddafin ilmavoimien hyökkäyksestä siviilejä vastaan, mikä oli lentokieltoalueen muodollinen peruste) olivat häpeilemätöntä sotapropagandaa.

Sen sijaan, että YK olisi lähettänyt Libyaan tarkkailijoita selvittämään tilanne ja joukkomurhaväitteiden todenperäisyys, se erotti välittömästi Libyan ihmisoikeusneuvostosta ja antoi pikaisesti Naton ilmapommitusoperaatiolle mandaatin täysin tekaistuin perustein. YK:n ja Naton toiminta merkitsi valtapoliittisten etujen sanelemaa ja kaikkien kansainvälisten oikeusperiaatteiden vastaista hyökkäystä suvereenia valtiota vastaan.

Miksi Gaddafista haluttiin eroon?

Syitä oli todennäköisesti monia. Vauraan arabimaan avaaminen globalisaatiolle eli länsimaisen suurpääoman eduille on yksi luonnollinen motiivi. Tähän liittyy Gaddafin ajama päinvastainen tavoite: vuonna 2009 Gaddafi ilmoitti tutkivansa mahdollisuutta kansallistaa maassa toimivien ulkomaisten öljy-yhtiöiden tuotanto.¹⁸ Gaddafi teki myös aloitteen öljyvarojen jakamisesta suoraan kansalaisille, mutta se ei saanut riittävää kannatusta maan kansalliskokouksessa.¹⁹

Viime vuonna uutistoimisto Reuters uutisoi, että Gaddafi oli kanavoinut 97 miljardia dollaria eri Afrikan valtioiden avustushankkeisiin tavoitteena maanosan vapauttaminen ”lännen vaikutuspiiristä”,²⁰ minkä monet länsimaiset tahot saattoivat kokea uhkana. Jotkut tarkkailijat ovat puolestaan arvioineet, että Gaddafin hanke kultadinaarista Afrikan ja arabimaiden yhteisenä valuuttana myötävaikutti päätökseen hänen syrjäyttämisestään.²¹ Hankkeen toteutuminen olisi merkinnyt sitä, että öljyä olisi myyty vain kultaa vastaan, ja se olisi ollut voimakas isku länsimaista pankkieliittiä ja Yhdysvaltoja vastaan.

Muammar Gaddafi ja Jakaya Kikwere

Muammar Gaddafi ja Tansanian presidentti Jakaya Kikwere Afrikan unionin huippukokouksessa vuonna 2009.

 

KUN SOTA Gaddafin hallintoa vastaan oli saatu käyntiin, sitä ei haluttu keskeyttää. Naton johtajat eivät suostuneet kolmansienkaan osapuolten tarjoamiin tulitaukoihin eivätkä neuvotteluihin, ja ilmapommituksissa ja maataisteluissa kuolleiden määrä nousi jopa 50 000:een.²² Sotarikoksiin ovat syyllistyneet kaikki sodan osapuolet, mukaan lukien Nato, joka ei ole ollut halukas myöntämään, että sen 26 000 pommituslentoa olisi aiheuttanut siiviliuhreja.²³,²⁴,²⁵,²⁶ Lännen propaganda, jonka mukaan Gaddafin joukoissa taisteli palkkasotureita, on myötävaikuttanut tummaihoisten maahanmuuttajien pahoinpitelyihin ja teloituksiin ja mm. lähes 10 000 asukkaan Taworghan kaupungin etniseen puhdistukseen.²⁷,²⁸ Vallasta syöstyn Gaddafin äärimmäisen julma kohtelu ja tappaminen samoin kuin hänen poikansa teloittaminen vangittuna ovat myös sotarikoksia, jotka eivät lupaa hyvää  lännen hehkuttamalle demokraattiselle Libyalle.

 Murhattuja mustaihoisia

Kuin Ruanda pienoiskoossa – kapinallisten teloittamia siirtotyöläisiä Tripolissa.

 

Lisää aiheesta:

Sähköpostihaastattelussani Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Juha-Antero Puistola antaa tukea kuvaamalleni Libyan "sotapeliskenaariolle" ja Ranskan tiedustelupalvelun vallankumousvalmisteluille:
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=1777

Amnesty Internationalin tammikuun 2012 raportti kuvaa laajamittaisia kidutuksia ja vankilakuolemia uuden "hallinnon" alaisuudessa: http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=2470

Libyan kapinallisjohtajan mukaan länsijoukkoja vastaan Irakissa taistelleet al-Qaida-soturit olivat Gaddafin hallinnon vastaisen taistelun eturintamassa:
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/africaandindianocean/libya/8407047/Libyan-rebel-commander-admits-his-fighters-have-al-Qaeda-links.html

Dokumenttifilmi "Libyan Crisis: Events, Causes and Facts":
http://www.youtube.com/watch?v=OtGYTb41TZg&feature=player_embedded

Viitteet

  1. http://hdr.undp.org/en/media/HDR_2010_EN_Table1_reprint.pdf
  2. http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_infant_mortality_rate
  3. http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_life_expectancy
  4. http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_incarceration_rate
  5. http://en.wikipedia.org/wiki/Human_rights_in_Libya 
    http://www.npr.org/2011/11/14/142289603/libyas-economy-faces-new-tests-after-gadhafi-era
  6. http://www2.ohchr.org/english/bodies/hrcouncil/docs/16session/A-HRC-16-15.pdf
    Aiempina vuosikymmeninä maan ihmisoikeustilanne oli heikko. Libyan hallinto teloitti ja pahoinpiteli poliittisia vastustajia 1980-luvulla, ja hallituksen vastaiset näkemykset olivat kiellettyjä. Mm. diplomaatteja värvättiin salamurhaamaan ulkomailla asuvia toisinajattelijoita. Enimmillään 10–20 prosenttia libyalaisista toimi informantteina vallankumouskomiteoille, jotka Gaddafi oli perustanut ”poliittisen tietoisuuden” ja ”suoran poliittisen osallistumisen” edistämiseksi. Vuonna 1988 hän kritisoi komiteoita äärimmäisyyksiin menemisestä. Samana vuonna julkaistun Vihreän kirjan myötä mielipiteen- ja ilmaisunvapautta lisättiin lakimuutoksin.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Muammar_Gaddafi
  7. http://en.wikipedia.org/wiki/Muammar_Gaddafi
  8. Joissain Libyan syyllistäneissä terrorismitapauksissa tai niiden oikeuskäsittelyssä on merkkejä likaisesta pelistä. Esimerkiksi Lockerbien tapauksessa todisteet viittasivat vahvasti palestiinalaiseen terroristijärjestöön, joka olisi kostanut – Iranin laskuun – iranilaisen matkustajakoneen alasampumisen amerikkalaisten sotaharjoituksessa Mustan meren yllä vuonna 1988. Mutta kun Yhdysvallat vuonna 1990 alkoi koota liittoumaa Irakia vastaan, ei ollutkaan poliittisesti mielekästä syyttää Syyrian tukemia terroristeja iskusta, ja olihan Libya muutenkin ”sopivampi” syyllinen. Lockerbie-oikeudenkäynnin tuomitsivat poliittisena sekä lukuisat läntiset oikeusoppineet että YK:n Lockebie-tarkkailija Hans Köchler. Vuonna 2005 skotlantilainen poliisiupseeri allekirjoitti lausunnon, jonka mukaan tuomitun libyalaisen, Abdelbaset Ali Mohmed al-Megrahin, tuomitsemiseen käytetty todiste oli tekaistu, ja vuonna 2007 keskeinen todistaja, sveitsiläinen insinööri Ulrich Lumpert, myönsi valaehtoisessa lausunnossa valehdelleensa oikeudelle, varastaneensa ratkaisevana todistuskappaleena käytetyn piirilevyn palasen ja toimittaneensa sen pommi-iskua tutkiville viranomaisille. Skotlantilainen valitustuomioistuin antoi vuonna 2009 al-Megrahille valitusoikeuden, mutta hän luopui todennäköisesti pitkällisestä valitusprosessista vastineeksi välittömästä vapauttamisestaan. Vapautusta perusteltiin virallisesti humanitaarisilla syillä: al-Megrahilla sanottiin olevan enintään 3 kuukautta elinaikaa eturauhassyövän vuoksi. Hän oli kuitenkin elossa Libyassa vielä lokakuussa 2011, yli 2 vuotta vapauttamisensa jälkeen.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Abdelbaset_Al-megrahi
  9. http://articles.cnn.com/2011-09-03/world/libya.west.spies_1_libyan-security-libyan-islamic-fighting-group-gadhafi?_s=PM:WORLD
  10. http://en.wikipedia.org/wiki/Otpor!
  11. http://www.youtube.com/watch?v=lpXbA6yZY-8&feature=youtu.be
  12. http://www.voltairenet.org/French-plans-to-topple-Gaddafi-on
  13. http://www.southern-mistral.cdaoa.fr/GB/index.php?option=com_content&view=article&id=56&Itemid=103
  14. http://www.southern-mistral.cdaoa.fr/GB/index.php?option=com_content&view=article&id=57&Itemid=127
  15. http://www.laguerrehumanitaire.fr/english
  16. http://www.laguerrehumanitaire.fr/english
  17. http://www.independent.co.uk/news/world/africa/amnesty-questions-claim-that-gaddafi-ordered-rape-as-weapon-of-war-2302037.html
  18. http://uk.reuters.com/article/2009/01/21/businessproind-us-libya-gaddafi-oil-idUKTRE50K61F20090121
  19. http://uk.reuters.com/article/2009/03/03/libya-oil-idUKL359112620090303
  20. http://af.reuters.com/article/energyOilNews/idAFLDE6AI0ZS20101124
  21. http://www.youtube.com/watch?v=GuqZfaj34nc
  22. http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2011/oct/26/libya-war-saving-lives-catastrophic-failure
  23. http://www.amnesty.org/en/news-and-updates/libya-fears-detainees-held-forces-loyal-ntc-2011-08-30
  24. http://news.antiwar.com/2011/10/24/ntc-executed-53-pro-gadhafi-individuals/
  25. http://news.antiwar.com/2011/10/04/nato-refuses-to-investigate-libyan-civilian-deaths/
    (suomeksi: http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=1428)
  26. http://www.amnesty.org/en/news-and-updates/libyan-civilians-and-foreign-migrants-risk-amid-tripoli-battle-2011-08-23
  27. http://en.wikipedia.org/wiki/Taworgha
  28. http://www.michelcollon.info/Massacre-of-Black-people-by.html?lang=fr

 

 

Toimitus @ 3.11.2011 23:55


Verkkomedian julkaisemat blogit eivät edusta toimituksen kantaa.
Kaikki blogikirjoitukset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä.