BLOGI
Tänään on tiistai, 23. syyskuuta 2014. Sivu on ladattu klo 23:23

Euroopan velkakriisi – syitä ja syntipukkeja

Talousuutisointia tällä hetkellä hallitseva Euroopan velkakriisi ei ole voinut jäädä keneltäkään huomaamatta. Kun uutisointi aiheesta on jatkuvaa, ja kun samalla puhutaan miljardiluokan rahasummista – Euroopan kansoja asetellaan jatkuvasti vastakkain, on enemmän kuin tärkeää ymmärtää, mistä tässä kriisissä on oikeasti kysymys.

Teksti: Jani Poimala, Kominform
14.9.2011, Verkkomedia.org

 

Euroopan velkakriisi – syitä ja syntipukkeja

Yhtä tärkeää on erottaa todelliset syyt ja syylliset siihen. Virheellisesti syyllisiksi useimmiten nimetään velkaantuneiden maiden vastuuttomat kansalaiset ja ylikansalliset suurpankit, jotka pelkkää ahneuttaan ovat aiheuttaneet  talouden kriisiytymisen.

EU:n jäsenmaat on jaettu velkaantuneeseen rupusakkiin, ja velkakurimukselta (toistaiseksi) säästyneisiin maihin.

Länsimaiden talous on perustunut jo vuosikymmeniä velkaekspansion varaan. Reaalitalous ei ole enää kyennyt kasvamaan riittävää vauhtia pitääkseen kapitalismin rattaita pyörimässä. Talouden kun on (velkarahamäärällisesti, oikol. huom.) laajennuttava jatkuvasti, muuten järjestelmä kriisiytyy.

Velkaekspansio on nähtävä yhtenä kapitalismin laajentumisen ulottuvuutena. Tämän ulottuvuuden merkitys on vain kasvanut, kun teollisuustuotantoa on siirretty kehittyneistä länsimaista kehitysmaihin.

Velkaantumiskehitys on viime vuosiin saakka kyennyt turvaamaan talouskasvun (pankkien antolainauksen, oikol. huom.) vaihtelevalla menestyksellä, mutta nyt velkaantumisen rajat ovat tulleet vastaan sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.

Eteläisen Euroopan maiden syöksyessä vuorollaan velkakriisiin EU pyrkii pönkittämään taloutta ja pelastamaan erityisesti luottoja myöntäneitä pankkeja väliaikaisilla ja pysyvillä vakausmekanismeilla. Nämä mekanismit käyvät  tiuhaan kansalaisten kukkarolla siirtäen velkataakkaa pankkien harteilta veronmaksajille, mahdollistaen pankkiirien saalistuksen myös jatkossa.

 

Rintamalinjojen vetoa pintarakenteessa

Velkakriisiin liittyen poliittisen ja taloudellisen kentän eri toimijat hakevat omia ratkaisujaan tilanteeseen. Populistis-nationalistinen oikeisto hokee jatkuvasti mm. Timo Soinin suulla, että ongelma on nimenomaan itse EU, liittovaltiota ajavat taas haikailevat suurempaa integraatiota talouteen ja yhteisiä eurovelkakirjoja.

Osa reformistisesta vasemmistosta tunnistaa aivan oikein kyseessä olevan kapitalismin kriisin, mutta ei kykene tai halua ehdottaa kriisiin järjestelmän rajat ylittäviä ratkaisuja. Parasta mihin reformistinen vasemmisto pystyy, on jonkinlainen paluu Keynesin oppeihin ja finanssisektorin tehokkaampi valvonta.

Tärkein syy koko EU:n perustamiseen on ollut kapitalistisen talouden kasvun vaatimus. Kansallisvaltioiden rajojen muodostaessa kasvun esteitä on ollut välttämätöntä luoda laajempi talousalue Eurooppaan. Kyseessä ei ole ensisijaisesti mikään rauhanprojekti, vaikka näin usein annetaan ymmärtää.

EU on ollut keino siirtää talouden kriisiytymistä ajallisesti eteenpäin. Soinin puheet eroamisesta EU:sta ja palaaminen omaan markkaan eivät tarjoa kestävää ratkaisua ongelmaan. Talouden realiteetit ovat jo aikaa sitten ajaneet ohi kansallisvaltion puitteista.

Kyseessä on kapitalistisen järjestelmän (velkarahajärjestelmän, oikol. huom.) kriisiytyminen kansainvälisellä tasolla, mikä tämän hetken Euroopassa näyttäytyy ensisijaisesti velkakriisin muodossa.

Julkisessa keskustelussa rintamalinjat näyttäisivät menevän liberalismin ja konservatismin sekä nationalismin ja kansainvälisyyden välillä. Isänmaallisuus ja kansallinen etu vanhoine kovine arvoineen vastaan varsin erikoinen kansainvälinen solidaarisuus, joka todellisuudessa tarkoittaa vallan entistä suurempaa luovuttamista finanssieliitille.

 

Surkuhupaisa solidaarisuus, vaarallinen nationalismi

Vahvan sosialistisen vaihtoehdon puute hämärtää tietoisuutta asian todellisesta tilasta. Vahvasti kansainvälistyneen kapitalistisen talouden kriisiytyessä vakavasti ainoa tie, joka ei merkitse laajojen työläisjoukkojen kurjistamista, on talouden uudelleenjärjestäminen sosialistiselta pohjalta.

Kaikki nationalistiset puheet ovat omiaan vetoamaan tiedostamattomampien kansanosien tunteisiin, mutta ratkaisua ne eivät tarjoa. Vaarallisin elementti näissä puheissa on maahanmuuttajavastaisuus, joka esittelee syyllisenä ihmisryhmän, jolla ei ole kapitalismin kriisiin osaa eikä arpaa, pelkästään kärsijän rooli.

EU-mielisten, liberaaleja arvoja kannattavien tahojen (esim. vihreät) käsitys kansainvälisestä solidaarisuudesta on surkuhupaisa. Hajoavia imperialismin rakenteita on tuettava vaikka väkisin, viimeiseen asti. Ilmeisesti pääseminen mukaan isojen herrojen pöytiin riittää näille entisille ”maailmanparantajille”.

Elämme aikaa, jolloin idealistiset illuusiot hyvin pian haihtuvat, ja todelliset realiteetit on otettava taas tosissaan. Kriisistä päästääkseen on tiedostettava kriisin syyt. Kuvitelmat järjestelmän reformoinnista inhimillisemmäksi joudutaan pakostakin hylkäämään, kun kriisi edetessään tarjoaa vain vyönkiristystä ja leikkauksia, luultavasti pahempaakin.

 

Kohti luokkasotaa ja hajaannusta

Meneillään oleva velkakriisi ei ole minkään yksittäisen kansan syy. Harhaanjohtavat uutiset kreikkalaisen työelämän todellisuudesta luovat täysin virheellisen käsityksen tilanteesta. Historialliset, taloudelliset ja kulttuurilliset syyt ovat vaikuttaneet siihen, missä kriisi on ensimmäisenä puhjennut, mutta ne eivät ole kriisin perimmäinen syy.

Kreikassa on korruptiota, tilastojen vääristelyä ja niin edelleen, mutta ne ovat olleet vain nopeuttamassa kriisiä, eivät alkuunpanemassa sitä. Vanha Leninin viisaus ”Kapitalismi murtuu heikoimmasta lenkistään” näyttää pätevän yhä. Yksikään EU:n jäsenmaista ei ole turvassa velkakriisiltä, vaan kaikki ovat niinsanotusti samassa veneessä.

Kriisiin ei ole syynä myöskään pankkiirien ahneus. Ahneutta toki esiintyy paljon, mutta se ei selitä nykyistä kriisiä. Taloudellinen valta on yhä enemmän pankkieliitin hallussa, mutta talouden kriisin aikana se tarvitsee jatkuvasti valtion ja ylikansallisten elimien mukaantuloa, jotta koneisto pysyisi pyörimässä.

Velkatakaukset ja muut julkisen talouden interventiot toki tarjoavat hyvän mahdollisuuden pankeille rikastua entisestään, mutta pian tämäkin tie on kuljettu loppuun.

Lopulta todelliset rintamalinjat piirtyvät vääjäämättä. Pieni taloudellinen eliitti poliittisine apulaisineen joutuu kohtaamaan laajojen työväenluokkaisten ja muiden alempien kansankerrosten oikeutetun suuttumuksen.

Tulevaisuus riippuu täysin siitä, kyetäänkö laajat joukot  saamaan edistyksellisen ohjelman ympärille, rakentamaan ihmisarvoista yhteiskuntaa. Onnistuminen tässä ei ole varmaa, mutta se on paremman tulevaisuuden ainoa tae.

Toimitus @ 14.9.2011 2:43


Verkkomedian julkaisemat blogit eivät edusta toimituksen kantaa.
Kaikki blogikirjoitukset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä.