UUTISMONITORI
Tänään on sunnuntai, 19. toukokuuta 2013. Sivu on ladattu klo 7:37

Merialuekiista kriisissä: Kiinalainen laivastoryhmä ylittänyt Japanin aluevesirajan

Sähkeen mukaan neljä kiinalaista laivaa on ylittänyt Japanin aluevesirajan lähellä saarikiistan kohteena olevia Diaouyun saaria, joita Kiinan laivasto on vannonut puolustavansa. Laivat eivät ole totelleet Japanin rannikkovartioston poistumiskehotuksia ja tilanne on ajautunut kriisiin. Muita Kiinan laivoja on lisäksi lähistöllä.

Lähde: RT, Breaking News
Toimittaja: Janus Putkonen
14.9.2012, Verkkomedia.org 

 

Merialuekiista kriisissä: Kiinalainen laivastoryhmä ylittänyt Japanin aluevesirajan

RT:n mukaan neljän kiinalaisaluksen kerrotaan asettuneen tällä hetkellä merialueelle, joita Japani pitää itselleen kuuluvana. Toiset neljä laivaa ovat asettuneet alueen ulkopuolelle.

Toistaiseksi Japanin rajavartiolaitoksen alukset eivät ole ryhtyneet toimenpiteisiin kiinalaisia laivoja vastaan.

Japani on perustanut kriisikeskuksen vastauksena kiristyneeseen välikohtaukseen. Kiinan suurlähettiläs Japanissa on kutsuttu kuultavaksi Japanin ulkoministeriöön. 

Vain muutama päivä sitten Kiinan laivasto ja hallinto antoivat erittäin tiukkasävyisen ukaasin Japanille, joka suoritti yksityishenkilön kanssa saarten omistukseen liittyvän omistajanvaihdoksen viime tiistaina. Ukaasin mukaan Kiina ei tule milloinkaan hyväksymään saarten siirtymistä Japanin hallintaan.

Kiina on julistanut kiistellyllä Etelä-Kiinanmeren alueella sijaitsevien saarten kuuluvan itselleen ja maan laivasto on lähetetty alueelle varmistamaan omistusoikeuksien toteutuminen.

Reutersin mukaan merialueella oli ensin kuusi kiinalaista sotalaivaa, mutta kaksi poistui alueen ulkopuolelle kehotuksen jälkeen ja neljä jäi partioimaan aluerajan sisäpuolelle. Reutersin mukaan kiistan pelätään jo vahingoittavan maiden välisiä kauppasuhteita.

Merialueelle odotetaan iskevän huomisen ja ylihuomisen aikana supertaifuuni Sanba. Hirmumyrskyn saapumisen voidaan olettaa vaikuttavan alueella lähipäivinä tapahtuvaan laivastojen liikehdintään.

 

Lue lisää tuoreimpia uutisia syyskuulta Diaoyun saarikiistasta:

Janus Putkonen @ 14.9.2012 4:38


              
Ote alkuperäisestä uutisesta:
Chinese ships breach Japan’s naval border - Breaking News

Four Chinese ships have entered Japanese waters near a group of disputed islets claimed by both Beijing and Tokyo, refusing to follow the Japanese coast guard''s orders to vacate its territorial waters.

Currently, four Chinese ships are stationed in the area, which Japan considers its territorial waters.Another four ships are stationed outside the disputed area.

So far, Japanese border patrol ships have not taken any active measures against the Chinese vessels.

Japan has created a crisis headquarters in response to the incident. The Chinese Ambassador to Japan has been urgently summoned to a meeting with the Japanese Foreign Ministry.

This is the latest in a series of diplomatic rows between China and Japan centered on control of the Senkaku, or Diaoyu in Mandarin, islands. 

The ships were dispatched “to assert the country’s sovereignty” to the tiny archipelago in the South China Sea, which on Tuesday Japan had purchased from a private owner, ignoring Chinese territorial claims.

DETAILS TO FOLLOW