Syynä yksityistämisinnostukseen - EU:n, IMF:n ja EKP:n harjoittaman painostuksen ohella - on toive saavuttaa luotettavan lainoitettavan kuva kansainvälisten rahoittajien silmissä noudattamalla rahoittajien vaatimuksia yksityistämisistä sekä pyrkimys pitää Kreikka pinnalla.
Lähde: Euractiv
Toimittaja: Riikka Söyring
8.8.2012, Verkkomedia.org
Kreikka myynnissä - valtionomaisuutta yksityistetään kiivaasti ja polkuhinnoin
Kreikan uusi konservatiivihallitus on vauhdittanut yksityistämispyrkimyksiä. Kreikka haluaa tarjouksia valtio-omisteisesta maakaasuyhtiö DEPA:sta sekä kaasuverkosto-operaattorista DESPA:sta syyskuun loppuun mennessä.
Kreikka toivoo voivansa päättää kaupat syksyllä. Konservatiivihallituksen jo aiemmin päättämiä yksityistämispyrkimyksiä on viivyttänyt se, että parlamenttivaalit jouduttiin uusimaan.
Myynnissä on OPAP, Ateenan vanha lentokenttä sekä joukko rakennuksia Ateenassa ja Korfun ja Rhodoksen saarilla. Venäläiset, ranskalaiset, italialaiset sekä amerikkalaiset yhtiöt ovat osoittaneet kiinnostusta, kertoo EurActiv.
Kaupan ovat myös olympiakisa-alueet ja lentokentät.
Anonyymina lähdesuojan turvin puhunut vanhempi virkamies kertoo yksityistämisten syynä olevan paitsi tuotto-odotukset, myös valtion roolin muuttaminen taloudessa.
Yksityistämistä aiemmin johtanut Costas Mitropoulus arvioi, että yksityistämisistä ei saada kuin 300 miljoonaa euroa vuonna 2012, vaikka tähtäin oli 3 miljardissa eurossa.
Yli 90 prosenttia yksityistämisohjelmasta sisältää valtion maiden sekä infrastruktuurin vuokrausta ja myyntiä. Viime vuonna Kreikka laittoi myyntiin Pireuksen sekä Thessalonikin satamat.
Toimittajan kommentti:
Troikan (EU, IMF, EKP) "tukitoimien" seurauksena Kreikan bkt:n odotetaan supistuvan viidenneksellä. Työttömyys nousi 22,6 prosenttiin ensimmäisellä vuosineljänneksellä.
Nyt Kreikka yksityistää - myy yrityksille - kaikkea sitä, mikä tuo valtiolle tuottoa, ja mikä kuuluu niihin asioihin, joita valtion on määrä hoitaa. Mikään ei takaa, että valtion yrityksiä ostavat yritykset maksaisivat veroja Kreikalle - ei mikään. Tuotto saattaa päätyä minne tahansa.
Mitä tehtäviä valtiolle jää, jos se luopuu sille kuuluvista velvoitteista järjestää peruspalveluja, hoitaa maanpuolustusta, rakentaa ja huoltaa infrastruktuuria?
Tuleeko valtiosta vain lupien myöntäjä entisen kansallisomaisuuden yrityskäyttöön?
Miten valtio voi myydä ilman kansanäänestyksiä kansakunnalle/veronmaksajille kuuluvaa veronmaksajien rahoittamaa kansallisomaisuutta/infrastruktuuria?
"Mitä merkitystä valtiolla enää on?"
Greece to sell state-owned gas company, grid operator
Greece wants binding bids for its state-owned natural gas company and gas grid operator by the end of September and hopes to complete their sale in late autumn as it revives its privatization drive, a government official told press agency Reuters on Monday (6 August).
Hoping to regain credibility with international lenders keeping Greece afloat, the new conservative-led government has made speeding up privatizations a priority but has admitted delays from repeat elections in May and June.
After a meeting between political leaders and the finance minister on privatizations, the official said the government''s priorities also included the sale of betting firm OPAP, the old Athens airport and buildings in Athens and on the islands of Corfu and Rhodes.
"What we''re aiming for through the privatizations, apart from generating revenues, is to change the role of the state in the economy," the official said on condition of anonymity.