Iranin ulkoministeriön vanhempi virkamies korosti maanantaina, että Bashar al-Assadin hallinnolla on kansan vahva tuki Syyriassa, ja totesi, että jopa amerikkalaiset myöntävät, ettei vallankumoukselle Syyriassa ole perusteita.
Lähde: FARS News
Toimittaja: Heikki Sipilä
7.8.2012, Verkkomedia.org
Iran: Syyrialla on edessään USA:n ja Israelin salaliitto
Puhessaan korkeakouluopiskelijoiden tapaamisessa Teheranissa sunnuntai-iltana Iranin arabimaiden ja Afrikan asioiden varaulkoministeri Hossein Amir Abdollahian käsitteli uusinta kehitystä Syyriassa ja luonnehti maata "keskeiseksi osaksi Israelin vastaisessa akselissa".
Hän toisti Iranin kannatuksen Syyrian hallitukselle ja sen näkemyksille.
"Jopa amerikkalaiset itse ovat tunnustaneet salaisissa raporteissaan, ettei Syyriassa ole perusteita vallankumoukselle, koska syyrialaiset mitä suurimmassa määrin tukevat hallituksensa näkemyksiä ja erityisesti sitä, että Syyrialla on ratkaisevan tärkeä merkitys akselilla, joka vastustaa Israelia ja sen alueellisia tavoitteita," Amir Abdollahian totesi.
Iran uskoo kuitenkin, että Syyria kestää paineet ja palauttaa rauhan ja turvallisuuden, koska Damaskoksella on kansan tuki. Vastaavissa huomioissaan heinäkuussa Iranin puolustusministeri prikaatinkenraali Ahmad Vahidi sanoi Yhdysvaltojen ja Israelin sionistihallituksen olevan vastuussa ihmisten turvattomuudesta Syyriassa, mutta totesi totesi samalla, että Syyrian armeija pystyy palauttamaan turvallisuuden maassa.
Puhuessaan puhelimessa vastanimitetyn Syyrian puolustusministeri kenraali Fahd al-Jassem al-Freijin kanssa Vahidi sanoi, että Damaskoksella on edessään Yhdysvaltojen ja Israelin sionistinen salaliitto, mutta Iran uskoo, että Syyrian voimakas armeija kykenee voittamaan Washingtonin ja sen alueelliset liittolaiset.
Fars News Agency / KOMINFORM
Official: No Ground for Revolution in Syria