UUTISMONITORI
Tänään on torstai, 23. toukokuuta 2013. Sivu on ladattu klo 9:44

Syyria: Kapinallisten yritys vallata Aleppon kaupunki epäonnistunut

Syyrian arabitasavallan armeija on tehnyt tyhjiksi ulkomailta tuettujen aseellisten ryhmien yritykset, joiden tavoitteena oli luoda Alepposta sillanpääasema ulkoisille aggressioille Syyriaa vastaan, kertoi maan lehdistö maanantaina.

Lähde: Prensa Latina
Toimittaja: Heikki Sipilä
30.7.2012, Verkkomedia.org

 

Syyria: Kapinallisten yritys vallata Aleppon kaupunki epäonnistunut 

Muutaman päivän ajan on ollut väkivaltaisia yhteenottoja eri kaupunginosissa Aleppossa, joka sijaitsee 350 km pohjoiseen Damaskoksesta. Kapinallisryhmät koostuvat paljolti arabimaista ja muista maista tulleista palkkasotilaista, joiden suunnitelmat ovat nyt kariutuneet.

Virallinen tietolähde totesi, että taisteluissa Saladinon ja sen ympäristön hallinnasta Syyrian hallituksen joukot aiheuttivat valtavia menetyksiä kapinallisille ja takavarikoivat aseellisten joukkioiden sotilaslogistiikkaa.

Damaskoksen näkemyksen mukaan suurin osa aseellisista ryhmistä, jotka Aleppossakin kahakoivat armeijan kanssa, koostuvat palkkasotilaista ja erilaisten libyalaisten, libanonilaisten, turkkilaisten ja eräissä muissa maissa toimivien järjestöjen jäsenistä.

 

 Prensa Latina / KOMINFORM

Heikki Sipilä @ 30.7.2012 21:00


              
Ote alkuperäisestä uutisesta:
Syria: Failed Attempts to Occupy Aleppo City

Damascus, Jul 30 (Prensa Latina) Forces of the Syrian Arab Army defeated the attempts of armed groups, backed from abroad, aiming at creating a beachhead in Aleppo city to prop up the external aggression against the country, the Syrian press highlights on Monday.