UUTISMONITORI
Tänään on maanantai, 20. toukokuuta 2013. Sivu on ladattu klo 6:15

Amerikkalaiset palkkasotilaat ja Iranilaissotilaat taistelevat jo keskenään - Syyriassa

Iranilaiskomentaja vahvisti Iranin lähettäneen sotilaita tukemaan tärkeimmän liittolaismaansa Syyrian taistelua aseistettuja kapinallisia vastaan. Samaan aikaan saapuu tietoja, joiden mukaan amerikkalaisen Blackwater-palkka-armeijan sotilaita operoi Syyriassa.

Lähteet: RIA Novosti, SCF, PressTV
Toimittaja: Janus Putkonen
30.5.2012, Verkkomedia.org

 

Amerikkalaiset palkkasotilaat ja iranilaissotilaat taistelevat jo keskenään – Syyriassa

On tiedossa, että Syyrian ja Iranin välillä vuonna 2006 vahvistetut turvallisuussopimukset velvoittavat maat antamaan toisilleen tukea ulkoisia sotilaallisia uhkia vastaan. Liikkeellä on pitkään ollut vahvistamattomia tietoja siitä, että Iranin vallankumouskaartin erikoisyksikköjä olisi lähetetty Syyriaan tukemaan hallituksen kamppailua aseistettuja kapinallisjoukkoja vastaan.

Nyt nämä tiedot on ensimmäistä kertaa vahvistanut sotilasjohto, kun IRGC:n komentaja Ismail Gha'ani kertoi iranilaiselle ISNA- ja venäläiselle RIA Novosti -uutispalvelulle Iranin vallankumouskaartin Quds-erikoisyksikön sotilaiden operoivan Iranissa.

"Ennen läsnäoloamme Syyriassa liian moni ihminen sai surmansa opposition joukkojen toimesta, mutta fyysisellä ja ei-fyyysisellä läsnäololla Islamistinen tasavalta (IRAN), on kyennyt estämään massamurhaamisen Syyriassa", komentaja sanoi.

ISNA julkaisi haastattelun sunnuntaina, mutta poisti sen painostuksesta sähköisestä mediastaan myöhemmin. Haastattelun julkaisi myös venäläinen uutispalvelu RIA Novosti.

Syyrian lisäksi Iran tarjoaa turvallisuuden Libanonin hallitusvaltaa pitävälle Hizbollah-puolueelle sekä palestiinalaiselle Hamas-järjestölle Gazassa. Tietoja Iranin sotilaallisesta tuesta Syyrian hallinnolle on liikkunut jo vuoden 2011 maaliskuusta, mutta turvallisuussopimusten mukaisista toimista ei ole viralliselta taholta annettu lausuntoja.  

 

Taisteluissa mukana myös Blackwater-palkkasotilaat

Iranin armeijan sotilaat saattavat siis hyvinkin kohdata taistelukentällä amerikkalaisia sotilaita – ja päinvastoin. Näin tapahtuu kiistattomasti, mikäli tiedot ja esitetty todistajanlausunto Blackwater-palkka-armeijan osallistumisesta taisteluun Syyriassa ovat totta.

PressTV:n haastattelussa maanantaina Blackwaterin toimista Syyrian maaperällä kertoi poliittinen analyytikko Taleb Ibrahim, jonka mukaan Syyrialla on kiistattomat todisteet siitä, että Blackwater-yhtiön sotilaat työskentelevät Syyrian maaperällä.

Ibrahimin mukaan "kolmannen osapuolen" osallistuminen väkivaltaisuuksiin kertoo tarpeesta mitätöidä voimassa oleva rauhansuunnitelma, jonka eteenpäin saattamista valvoo YK:n lähettiläs Kofi Annan.

Annetun lausunnon mukaan Yhdysvaltain toimijoiden lisäksi Saudi-Arabian, Qatarin ja Turkin salaiset palvelut ylläpitävät tilannetta epävakauttavia ja verisiä operaatioita Syyriassa, jotka Ibrahim jyrkästi tuomitsi PressTV:n haastattelussa.

***

Kommentti (Olli Kingelin)

Blackwater on vakiintunut nimitys "yksityisiä turvallisuuspalveluita" tarjoavalle yritykselle, jonka nykyinen virallinen nimi on Academia; välillä pahamaineinen firma tunnettiin nimellä Xe Services. Academia/Xe/Blackwater on Yhdysvaltain sotaministeriön suurin yksityinen alihankkija.

 

Lähteet:

 

Janus Putkonen @ 30.5.2012 15:25


              
Ote alkuperäisestä uutisesta:
Blackwater agents involved in Syria unrest: Political analyst

The agents of the US company Blackwater are operating inside Syria and are involved in the deadly turmoil in the Arab country that began in March 2011, a political analyst tells Press TV.

“We have real evidence now that the Blackwater company is working in Syrian territories,” said Taleb Ibrahim, a political analyst from Damascus, in an interview with Press TV on Monday.

Ibrahim also stated that there is a “third party” inside Syria that “wants to undermine” the six-point peace plan put forward by UN-Arab League envoy to Syria Kofi Annan in March.

“I accuse directly the Turkish intelligence and the Saudi intelligence and the Qatari intelligence.”

Read more: