ULKOMAAN UUTISET
Tänään on lauantai, 1. marraskuuta 2014. Sivu on ladattu klo 12:14

Syyskuun 2001 terrori-iskuista Gazan kautta nykypäivään - 11 vuoden sotahistoria lyhyesti

Sotarummut jatkavat soimistaan, ja koko maailman kahtia jakanut suursodan riski Lähi-idässä jatkaa kasvuaan. Se ei ole yllättävää, koska lännen antama lokakuun aikaikkuna sotilaalliselle ratkaisulle Iran–Syyria–Libanon-liittoumaa vastaan lähestyy. Mutta miten tähän on tultu? 

Toimittaja: Janus Putkonen
11.9.2012, Verkkomedia.org
janus.putkonengmail.com 

 

Syyskuun 2001 terrori-iskuista Gazan kautta nykypäivään – 11 vuoden sotahistoria lyhyesti

Tänään tulee kuluneeksi 11 vuotta syyskuun 11. päivän 2001 tapahtumista, jolloin tosiasiallisesti alkoi länsimaiden nykyinen sotaretki Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa. Yhä edelleen tänäkin päivänä varsin haluttomina vastaamaan New Yorkin ja Washingtonin terrori-iskuista jääneisiin avoimiin kysymyksiin sekä kykenemättöminä todistamaan osoittamiensa syyllisten osallisuuksia tuon kohtalokkaan päivän tapahtumiin, USA, Israel ja muut länsivallat (kristinvallat) käyvät jatkuvia sotia varsinkin Lähi-idässä.

Kaksi vuotta ennen syyskuun 11. päivän iskuja Yhdysvallat julkaisi kohua herättäneen ja hegemoniaa tavoittelevan NWO-doktriininsa (New World Order) "Project for the New American Century – PNAC", joka antoi valloituspolitiikan suuntaviivat George Bushin Floridassa todistetulla vaalivilpillä hankitulle ensimmäiselle presidenttikaudelle.

Pian idän kasvavat suurvallat reagoivat vastapolitiikalla USA:n mahtipontiseen ohjelmaan, jonka tavoitteena oli maailman energiavarojen hallinta ja kansainvälisten kauppareittien ohjailu ainoastaan omien intressiensä mukaan. Venäjän presidentti Vladimitr Putin lausui YK:ssa tarpeen multipolarismille - maailman moninapaisuudelle – ja pian yhdessä Kiinan kanssa suurvallat ovatkin luoneet useita merkittäviä vastavoimia lännen ja varsinkin NATO:n ajamalle hegemoniatavoitteille. Pian syntyivät SCO ja BRICS, ja CSTO alkoi entisestään voimistumaan.

Syyskuun 11. päivä muutti kaiken. Tapahtuma oli neokonservatiiveiksi kutsuttujen globalistien odottama ja hartaasti toivoma katalyytti Uudelle Maailmanjärjestykselle. "Sota terrorismia vastaan" tarjosikin tarvittavan perustelun Yhdysvaltojen hillittömäksi kasvaneelle aseteollisuudelle ja sen budjetille sekä Yhdysvaltain lisääntyneelle sotilaalliselle läsnäololle kautta maailman. Nykyään USA:lla on sotilastukikohtia omien rajojensa ulkopuolella jo noin tuhat kappaletta.

 

USA:n tukikohdilla saarrettu Iran.

 

Presidentin vaihtuminen Yhdysvalloissa on tuonut vain lisää uusia sotia (mm. Pakistan, Jemen, Libya, Syyria, Somalia) ja alati voimistuneita rintamalinjoja maailmanpolitiikkaan – puheista ja lupauksista huolimatta. YK:n tehtävä lännen agendojen kumileimasimena on korostunut. Irakin (2003) ja Afganistanin (2001) miehitysten jälkeen huomio kiinnittyi varsinkin Iraniin, Syyriaan ja Libanoniin, josta viimeksi mainittua vastaan lännen hampaisiin aseistama siirtokunta Israel kävi brutaalin hyökkäyssodan vuonna 2006.

Sota paljasti suuria heikkouksia Israelin kyvyssä käydä menestyksekkäästi konventionaalista sotaa naapurimaataan vastaan. Suurista pyrkimyksistä ja sotilaallisista tavoitteista huolimatta Israel oli pakotettu vetäytymään aselepoon Hizbollah-liikettä vastaan käydystä rajasodasta ja Hizbollahin panssaritorjuntaohjukset pakottivat asesuunnittelijat pohtimaan uudestaan Israelin armeijan selkärankaan kuuluvien Merkava-panssareiden heikkouksia. Vuonna 2011 Israel saikin valmiiksi panssarivaunuihin asennetut ohjustorjuntajärjestelmät seuraavaa sotaa varten.

Hyökkäys paljasti lännen valloitusaikeet, ja pian sodasta viisastuneena Iran ja Syyria sopivat sekä keskenään että Libanonin Hizbollah-liikkeen kanssa keskinäisiä turvatakuita tulevaisuuden sotilaallisten haasteiden varalle.

Israelin varustautuminen "monen rintaman sotaan" on ollut avointa Israelissa jo monia vuosia. Vihollismaat on tunnustettu ja Iran–Syyria–Libanon-akselin murtaminen sekä sen heikentäminen on ollut keskeistä Israelin ulkopolitiikassa. Samalla jalansija muslimimaailmassa on haettu näiden maiden shiia-uskontoa haastavista sunni-emiraateista. Saudi-Arabian ja sen liittolaisten tuen saaminen kampanjaan Irania vastaan ja muslimeiden saattaminen sotaan keskenään on näytellyt jatkuvaa roolia Lähi-idän syvenevässä kahtiajaossa.

Palestiinalaisten, joita Syyria, Iran ja Libanon historiallisista syistä tukevat, ankarana kohtalona on ollut jatkuva kärsimys miehitetyillä palestiinalaisalueilla. Heidän huono kohtelunsa ja koetusta rasistisesta sorrosta kostoksi suoritamansa hyökkäykset israelilaiskohteisin ovat toisaalla olleet Israelin jatkuvan ja sotavalmisteluun tähtäävän PR-kampanjan tukituotteita: Israel esitetään edelleen lähes ainoastaan uhrin ominaisuudessa.

 

Gaza 2009, arabimaailman traumaattinen 9/11

Vuodenvaihteessa 2009 räjähti Gazassa valloilleen koko nykytilanteelle suurimman leimansa antanut palestiinalaisten joukkoteurastus – verilöyly. Israelin hyökkäys Gazaan ajoittui hetkeen, jolloin rauhanneuvottelut "oli juuri tarkoitus" saada liikkeelle, ja Syyrian presidentti Assad oli annetuin ehdoin valmis neuvottelemaan palestiinalaisjohdon ja Israelin edustajien kanssa oleellisista riitakysymyksistä.

Mutta Gazan ankarat pommitukset alkoivat "kuin salama kirkkaalta taivaalta", vaikkakin poliittisessa väittelyssä heti eskalaation alkamisen jälkeen viitattiinkin henkilökaappauksiin puolin ja toisin. Israelilaissotilas Giladin suuri vapautusoperaatio ei koskaan kuitenkaan onnistunut. Yllätyshyökkäys katkaisi lopullisesti Syyrian ja Israelin valtiojohdon välit sekä tuhosi viimeisenkin luottamuksen rippeen maiden ja niiden kansojen väliltä.

21 päivää jatkunut silmitön palestiinalaiskohteiden pommitus aiheutti lähes tuhannen siviilin kuoleman, joista lähes 300 oli lapsia. 20 000 rakennusta vahingoittui ja yli 5 000 ihmistä haavoittui Israelin ilma- ja maahyökkäyksessä Gazan kaistalle. Sotilaallisesti lopputulos oli Israelin armeijalle pettymys, aivan kuten hyökkäys Libanoniin paria vuotta aiemmin, mutta strategisesti operaatio Cast Lead teki sen mitä sille oli asetettukin tavoitteeksi: luoda valtava provokaatio – kohteena Iran liittolaisineen.

 

Israel käytti valtavat määrät laittomia fosforiammuksia tulittaessaan siviilien tiuhaan asuttamaa Gazan keskustaa. YK ei koskaan tutkinut Gazan sotarikoksia.

 

Syntyi valtava trauma, parantumaton ja märkivä haava, joka odottaa edelleen arpeutumistaan. Lännen valtamedian jättäessä palestiinalaisten teurastuksen seuraamatta arabikanavat Ramattan, PressTV ja tuolloin vielä uskottavuutta omannut Al-Jazeera lähettivät taukoamatonta mediaseurantaa palestiinalaisten kärsimyksistä. Lännen journalisteja Reutersilta tai AFP:ltä ei päästetty lainkaan Gazaan. Tämä pommitus ei ollut tarkoitettu länsimaisille silmille eikä heidän olohuoneisiinsa.

Konfliktintutkijat, jotka koettivat ensimmäisestä kauhistuksesta selvittyään ymmärtää järjettömältä tuntuneen invaasion perusteita ja yhtä mitäänsanomattomien sotatulosten arviointia hiukan myöhemmin (mm. noin 190 tuhottua koulua, sairaalaa ja päiväkotia) tulivat lopulta siihen lopputulokseen, kuten myös allekirjoittaneelle tapahtui, että kielletyin fosforipommein raiskattu Gaza oli massiivinen suursodan alkusoitto – sotaprovokaatio.

Ulottamalla tuolloin kosketeltavissa olleen sodanuhan myös Irania vastaan, jossa oltiin revetä raivosta koetun verilöylyn ja provokaation edessä, saattamalla tilanne aivan veitsen terälle, päätös suursodasta näyttää tapahtuneen viimeistään tuolloin. USA:n antamasta täydestä Israel-tuesta päätellen päätös palestiinalaisten teurastuksesta oli tehty kaukana Tel-Avivista, minkä myös vahvistaa täysin olematon YK:n rooli sodan aikana ja sen jälkeen. Eikä tämän jälkeen tehtyä saatu enää tekemättömäksi.

 

Dokumenttielokuva "To Shoot an Elephant" kertoo ulkomaisten lääkintähenkilöiden ja palestiinalaisten ambulanssimiesten ankarasta arjesta yllättäen syttyneen sodan keskellä. Gazan ambulanssimiehistä kasvoikin sodan aikana urheuden symboleja, kun he ajaessaan kohti Israelin säälimätöntä tulitusta pelastusajoneuvoja vastaan - varmaan kuolemaansa – kymmenet heistä saivat surmansa tai loukkaantuivat luotien puhkoessa ambulanssit seulaksi:

 

Mainittakoon, että Israelin ja sen liittolaisten mediaselitykset "rakettiuhasta" palestiinalaisalueilta eivät kestäneet edes tuolloin kriittistä keskustelua tai päivänvaloa, koska Israel ei asentanut käyttöönsä jo tuolloin hankkimaansa "Iron Dome" -rakettipuolustusta. Tehokas puolustusjärjestelmä asennettiin käyttöön Gazan kaistan ympärille vasta vuonna 2011. Kyse olikin siis lähinnä lännen mielipiteiden ohjaamisesta, sotapropagandasta, Israelin kansalaisten turvattomuuden ja henkien menetysten kustannuksellakin.

Tämä tosiasia säälimättömyydestä, ei ainoastaan palestiinalaisia vaan myös omia kansalaisia kohtaan sai monet aktivistit raivostumaan.

Yleiseksi arvioksi kevään 2009 konfliktianalyysista jäi, että seuraavaksi tulisi kulumaan pari vuotta, minkä jälkeen Lähi-idässä olisi odotettavissa taas seuraava jatkonäytös ja lisäeskalaatio – ja näin myös tapahtui. Vuonna 2009 laaditut muistiot niin lännen ulkopolitiikan ohjausryhmässä CFR:ssä kuin vaikutusvaltaisessa ajatushautomo Brookings-instituutissa antoivat odottaa väkivaltaisuuksia lännen tiellä kohti hegemoniaa ja Uutta Maailmanjärjestystä.

 

Arabian kevät ja Libyan sota

Länsimaiden invaasio Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan alkoi lähes tarkalleen kaksi vuotta Gazan sodan jälkeen ja todisti oikeaksi arviot odotetuista eskalaatioista alueella. Hyökkäys arabimaihin verhoutui alkuun värivallankumousten vaatteisiin Tunisiassa, vaikkakin Egyptin tapahtumat olivatkin täysin kytköksissä täydellisen luottamuksen ja kunnioituksen menetykseen Gazan tapahtumien jälkiseurauksena.

Egyptin hallinnon tuki Israelille jäi maksamaan Mubarakin hallinnon luhistumisen.

Ulkomainen masinointi ja vallan siirtäminen heikolta presidentiltä Egyptin armeijalle ei siten tuottanut egyptiläisten odottamaa demokratiaa vaan yhä edelleen jatkuvan epävarmuuden aikakauden. Länsimasinointi paljastui viimeistään silloin, kun selvisi, ettei Yhdysvallat aiokaan "kansannoususta" huolimatta vähentää tai heikentää aseellista tukeaan Egyptin armeijalle, joka oli "jossain harhaisissa näkemyksissä" ajautumassa jo Israel-vastaisen kansalaismielipiteen suoraan ohjaukseen.

Sotilasvallankaappaus Kairossa oli pian tosiasia ja värivallankumous silkkaa huijausta.

Vuonna 2010 aloitettiin voimakas kapinallisjoukkojen valmistaminen aseelliseen kansannousuun, joka tapahtui Syyriassa ja Libyassa alkuvuodesta 2011. Libyan johtaja Muammar Gaddafin vastainen sota antoi NATO:lle sen tarvitseman jalansijan Pohjois-Afrikassa, aivan kuten samaista strategista jalansijaa haettiin Italian ja Saksan toimesta II maailmansodassakin.

 

Venäjän armeija kertoi RT-uutisten kautta tuoreeltaan, ettei väitettyjä siviilien ilmapommituksia Libyassa koskaan tapahtunut. Sodan jälkeen tämä vahvistettiin myös Yhdysvaltain armeijan esikunnan, Pentagonin toimesta: 

 

Valheilla ja mediasodalla siviilien ilmapommituksista länsimaiden onnistui muodostaa koalitio ns. lentokieltoalueen määräämiseksi Libyan ylle. "Lentokieltoalue" oli alkamishetkestään saakka täysiverinen maakohteiden pommitusoperaatio aseistettujen "kapinallisten" tukemiseksi. Venäjä ja Kiina syyttivät länsivaltoja YK:n päätöslauselman räikeistä rikkomuksista heti ilmaoperaatioiden alusta alkaen.

Venäjän ja Kiinan vastalauseet kaikuivat kuitenkin kuuroille korville, ja strateginen Libyan sillanpääasema on sittemmin saatu NATO-joukkojen sekä länsipolitiikkaa tukevien nukkeministeriöiden hallintaan. Nykyään Libya on hajonnut neljäksi keskenään vihamieliseksi heimoalueeksi, jota yrittää hallita Tripoliin asettunut heikko keskushallinto. Sota ja taistelut kuitenkin  jatkuvat "hajota ja hallitse" -doktriinin luodussa Libyassa vuonna 2012. Lännen iloksi öljyntuotanto on kuitenkin tavoittanut jo lähes täysin vuoden 2011 hyökkäyssotaa edeltäneen tason.

Syyriassa aloitettiin samaan aikaan vastaava "värivallankumous" ja kapinallisten aseistusoperaatio, mutta aggressiiviset suunnitelmat eivät ole edelleenkään tuottaneet toivottua tulosta. Venäjä ja Kiina ovat ilmoittaneet jo Syyrian konfliktin puhkeamisesta saakka, että Libya-skenaarion ei anneta enää toistua Syyriassa, joka on ollut Venäjän liittolaismaa Neuvostoliiton ajoista saakka, ja jossa Venäjällä on Välimeren ainoa laivastotukikohta Tartusissa.

 

Iran-Syyria-Libanon: nykyhetki

Uusimpien vahvistettujen tietojen mukaan yli puolet Syyriassa taistelevista kapinallisista on ulkomailta värvättyjä terroristeja. Millä tahansa mittarilla laskettuna länsijohtajien väitökset Syyrian kansan taistelusta omaa hallintoaan vastaan ovat siis valheellisia tai vähintään jyrkän virheellisiä. Damaskoksen hallinnon kaataminen on oleellinen vaihe lännen suunnitteleman päärintaman avaamiseksi Irania vastaan.

Israel on osaltaan täysin valmistautunut uudelleen kohtaamaan Hizbollahin taistelijat Libanonin maaperällä – varustettuna uusin ja ylivoimaisin asein – ja pohjoinen komentokeskus tekee kuumeisia valmisteluja rajajoukkojen keskuudessa uuden Libanonin sodan valmistelemiseksi. Syyrian muodostaman sivustauhan eliminoiminen palvelee siis ennen kaikkea Israelin strategista etua: Israel saa siinä tilanteessa vapaat kädet toimia maarintamalla Libanonia ja Hizbollahia vastaan.

USA:n keskittäessä omat päävoimaansa Iranin vastaiselle näyttämölle – nyt neljän lentotukialuksen ja yli 100 000 miehen voimalla – kyse onkin enää siitä, kuka ja miten aloitetaan Lähi-idän suursota, joka hyvin odotetusti aiheuttaa myös hallitsemattoman eskalaation. Damaskoksen pysyminen pystyssä on aiheuttanut kuluneen vuoden aikana selvästi havaittuja lännen suunnitelmien lykkääntymisiä – aikaikkunoiden siirtymisiä – ja länsimaiden jopa YK:n turvallisuusneuvostosta välinpitämätön nykyinen asenne osoittaa, että maltti sotilaallisten ratkaisujen käynnistämiseksi ja eteenpäin saattamiseksi alkaa olla lopussa.

Aseiden ja taistelijoiden virratessa Syyriaan lähinnä USA:n, Turkin, Britannian, Ranskan, Saudi-Arabian ja Qatarin toimesta länsi on näyttänyt koko maailmalle todelliset aggressiiviset kasvonsa. Venäjä ja Kiina ovat puolestaan asettuneet lujasti puolustamaan sekä Syyriaa että Irania, mikä onkin koventanut tilanteeseen liittyviä, arvaamattoman suuria panoksia.

Israelin pääministeri Netanjahu on ilmoittanut jo kesän 2012 alussa, että aikaikkuna Iranin-hyökkäykselle on lokakuussa ja ennen marraskuun Yhdysvaltain presidentinvaaleja. Obamalta maaliskuun alussa haettu ja USA:n kongressin että senaatin lainvoimalla vahvistama toimenpideoikeus Irania vastaan saattaisi menettää kantovoimaansa vaalien jälkeisessä ajassa. Luotua momentumia ei Israelissa selvästikään haluta vaarantaa, vaan sotaan painostetaan kaikista riskeistä huolimatta.

Syyskuun lopulle ja lokakuulle on kaavailtu ainakin kaksi suurta länsimaiden ja Israelin yhteistä sotaharjoitusta: merisotaharjoitus syyskuun lopussa ratkaisevan tärkeän Hormuzinsalmen alueella sekä ohjustorjuntaharjoitus lokakuussa Israelissa Yhdysvaltain kanssa. Molemmat harjoitukset tulevat kiristämään jännitteitä entisestään, ja ne saattavatkin toimia odotetun uuden 9/11-katalyytin – nyt siis 10/12 – laukaisimina.

Mutta Syyrian olisi strategiselta kannalta katsottuna kaaduttava ensin, ja aika siihen on käymässä vähiin.

Lännen ilmapommitukset saattavat siis odotetulla tavalla tapahtua Syyriassa, Iranissa ja Libanonissa myös samanaikaisesti. Tällöin Syyria-hyökkäyksestä uhatut vastatoimet Iranin ja Libanonin suunnalta eliminoidaan samanaikaisella suursodalla. Koska Hizbollah on Libanonin hallitseva valtapuolue, odotettavasti konfliktiin ajautuu myös samalla Libanonin armeija.

Palestiinalaiset ovat valmistautuneet kolmanteen aseelliseen intifadaan (kansannousuun) jo vuosia, ja odotettavissa on suursodan hetkellä uusi Gazan sota, josta Israelin armeija on antanut jatkuvasti varoituksia sekä miehityksen kiristyminen Länsirannalla.

Mitä tulee länsimaiden valtaeliitin levittämään Iran-Syyria-propagandaan, kannattaa muistaa, että Venäjä ja Kiina ovat vain muutamia päiviä sitten vakuuttaneet ulkoministeriönsä äänellä, ettei mitään todisteita Iranin sotilaallisesta ydinohjelmasta ole esittää. Joukkotuhoaseet ovat myös aiemmin näytelleet ratkaisevaa osaa lännen luomissa mediafarsseissa, varsinkin Irakia vastaan käynnistetyssä sodassa vuonna 2003. Iranin vastaiseen propagandaan ovat kuuluneet ydinasesyytökset jo vuodesta 1979 saakka. Tehkää siis omat johtopäätöksenne.

Mitä tulee Iranin johtajistoon ja Iran–Syyria–Libanon-akselin demonisointiin länsimediassa, kannattaa ehdottomasti lukea: "Iranista ilman propagandaa".

 

Maailma jakautunut kahteen leiriin – ja jatkoa seuraa

Lännen aggressiivinen valtapolitiikka Keski-Aasiassa ja Lähi-idässä on ajanut maailman valtiot valitsemaan puoliaan Kiinan ja Venäjän johtaman itäliittouman ja USA/NATO:n johtaman länsiliittouman välillä. Ensimmäistä kertaa kenties ihmiskunnan historiassa lähes koko maailma voidaan jo jakaa "siniseen" tai "punaiseen" osapuoleen, jolla on käytettävissään kerrassaan pelottavan suuret sotavoimat toisiaan vastaan.

Taistelukenttien ja jatkoeskalaatioiden kohdealueet ovat jo selvillä.

Seuraavassa ja piakkoin julkaistavassa artikkelissa "Maailma suursodan kynnyksellä (osa 2/4)" (lue osa 1 täältä) käydään läpi yleistilanteen tämänhetkinen kehitys ja maailman jakautuminen kahteen leiriin sekä lännen sotasuunnitelmista paljastuneet yksityiskohdat. Keskustelua sotilasasiantuntijoiden kesken käydään tällä hetkellä lähinnä siitä, aloitetaanko Iranin-sota Israelin täsmäpommeilla vai ydinpommeilla.

Samalla teemme katsauksen muille odotettavissa oleville suursodan eskalaation kohdealueille mm. Korean niemimaalle, Keltaiselle merelle, Kaspianmerelle ja Arktisille alueille.

Maailma on siis vaarallisesti jakautunut kahteen leiriin, ja Suomi on osaltaan hyvin vaarallisesti ja myös vastuuttomasti sitoutunut "siniselle puolelle" samalla, kun voimakas rajamaamme Venäjä on "punaisen puolen" johtavia valtioita.

Maailma suursodan kynnyksellä – meillä kaikilla on syytä huoleen.

 

Suositeltuja lähteitä:

 

 

Janus Putkonen @ 11.9.2012 1:45