ULKOMAAN UUTISET
Tänään on tiistai, 28. heinäkuuta 2015. Sivu on ladattu klo 4:26

Valitettavan tuntematon presidenttiehdokas Rocky Anderson Yhdysvalloista

The Nation-lehti on haastatellut mielenkiintoista presidenttiehdokasta, Rocky Andersonia, joka kisaa Yhdysvaltain presidentin virasta. Suurelle yleisölle valitettavan tuntematon Rocky Anderson työskenteli Utahin osavaltion pääkaupungin Salt Lake Cityn pormestarina kahdeksan vuotta.

Lähde: The Nation, Sasha Abramsky
Toimittaja: Riikka Söyring
8.8.2012, Verkkomedia.org

 

Valitettavan tuntematon presidenttiehdokas Rocky Anderson Yhdysvalloista

Ollessaan pormestarina Anderson ajoi läpi monia tärkeitä uudistuksia koulutuksen, huumeiden vastaisten strategioiden, asuntorakentamisen, ympäristönsuojelun ja julkisen liikenteen aloilla.

Lakimiestaustainen Anderson on ollut siitä poikkeuksellinen pormestari, että hän ei keskittynyt pelkästään paikallisiin asioihin vaan vastusti esimerkiksi Bushin hallinnon ulkopolitiikkaa kovaäänisesti.

 

"Kun Bush saapui Salt Lake Cityyn pitämään puhetta American Legion´in konventtiin, Anderson johti mielenilmausta Bushia vastaan."

 

Vuonna 2009 Anderson jätti pormestarin viran, ja siirtyi ohjaamaan ihmisoikeusjärjestöä, joka puuttui kidutukseen ja muihin vastaaviin päivänpolttaviin aiheisiin. Vuonna 2011 Anderson oli mukana perustamassa Oikeus-puoluetta (Justice Party).

Nyt hän on ilmoittanut osallistuvansa presidentinvaaleihin Oikeus-puolueen edustajana.

Nation-lehden tiedustellessa, miksi Anderson on ehdokkaana, Anderson toteaa, että vaikka hän ei pääsisikään läpi, on aina se mahdollisuus, että asiat joilla hän kampanjoi muuttuvat laeiksi. Anderson ottaa esiin myös erilaiset gallupit, joiden tulosten mukaan enemmistö amerikkalaisista on tyytymättömiä siihen, mitä kaksi valtapuoluetta, demokraatit ja republikaanit, tarjoavat.

The Nation kysyy: - Miksi ette olisi mukana edistyksellisenä demokraattina vuonna 2016?

Anderson vastaa reippaasti, ettei ole kiinnostunut demokraateista, koska he ovat parantumattomia.


"Koko puolue ja sen ehdokkaat syövät samasta ´erikoisintressirahan´ purtilosta kuin republikaanitkin. He ovat myyneet yhtä paljon periaatteitaan ellei enemmänkin. Meitä hallitsee plutokratia: hallitus joka ajaa rikkaiden etuja. Joka ainoa julkinen poliittinen katastrofi voidaan selittää, kun seurataan rahan jälkiä.

Olemme maailman ainoa kehittynyt talous, joka ei tarjoa terveydenhuoltoa kansalaisilleen. Me maksamme terveydenhuollosta, jonka laatu on surkea tai sitäkin huonompi, kaksi kertaa niin paljon kuin muut. Miksi näin?

Koska vakuutus- ja lääkeyhtiöiden korruptoiva raha on sanonut sanansa. Katso vaikka tätä kuristusotetta, joka sotilaallisteollisella ryhmittymällä on tästä maasta. Republikaanit ja demokraatit yhtä lailla tuhlaavat miljardeja pitääkseen nämä alihankkijat tyytyväisinä."

 

Eiköhän unohdeta tappava eliittijärjestelmä?

Andersonin mukaan koko järjestelmä täytyy viedä kokonaan uuteen suuntaan. Vaalikampanjoiden rahoituksen tulee olla julkista, ja perustuvaa laatua olevat arvot, moraali, täytyy ottaa käyttöön, ja varmistaa asia erilaisin tarkistuspistein ja tasapainotuksin.

Andersonin kutsuu Obamaa teeskentelijäksi. Hänen mukaansa yhteiskunta on pirstaloitunut. Vallalla on kahden kerroksen väen järjestelmä, jossa lakeja sovelletaan kostonhimon hengessä 99 prosenttiin, kun taas eliitti kykenee täysin vapaasti tekemään maanpetoksia, ja "presidentti hallintoineen vain sanoo, `Eiköhän unohdeta koko juttu´."

Anderson puhuu tapauksesta, jossa Yhdysvaltain kansalaisia vakoiltiin ja salakuunneltiin laittomasti viranomaisten toimesta. Tällainen on pelottavaa kehitystä, sanoo Anderson.


"Toimeenpaneva elin rikkoo lakia, ja kun sen uhrit haastavat sen, oikeus hylkää tapaukset, koska jatkaminen merkitsisi ´tärkeiden valtion salaisuuksien paljastamista´.

Meillä on presidentti, joka lisää kansalaisten nimiä tappolistalle. Vuonna 2009 Obama pyysi valtuuksia pidättää ihmisiä, mukaan lukien Yhdysvaltain kansalaiset, määräämättömän pitkäksi ajaksi, missä päin maailmaa tahansa, ilman oikeudenkäyntiä."
 

Anderson tarkoittaa NDAA-lakia.

Kongressi myönsi valtuudet uuden vuoden aattona, niin että asia jäisi ihmisiltä huomaamatta, ja teki siitä lain niin että hallituksemme voi kidnapata ihmisiä, eivätkä he saa tavata ketään. Heillä ei ole oikeutta asianajajaan tai habeas corpukseen, ei oikeutta kuulla heitä vastaan esitettyjä syytteitä, ja heitä voidaan pitää vangittuna lopun elämäänsä. Se on Gulag-Amerikan resepti.

Anderson puhuu politiikan puoluekuriasenteista: jos joku puolueestasi tekee jotain, sinä pysyt hiljaa etkä nouse vastustamaan.

 

Rocky lupaa imperialismin loppumisen

Anderson mainitsee syyksi tekemisiinsä syvän huolensa Yhdysvaltain imperialistisesta presidentti-mallista, perustuslaillisten arvojen tuhoutumisesta sekä moraalisten arvojen katoamisesta.

Jos Teidät valitaan vuonna 2012, ja uudelleen vuonna 2016, miltä Yhdysvallat näyttää, kysyy The Nation.

Anderson vastaa. "Maa on jälleen tukevasti perustuslaillinen. Emme käy sotia ilman kongressin lupaa. Emme osallistu laittomiin hyökkäyssotiin. Emme enää koskaan horjuta habeas corpus-oikeutta, oikeutta lailliseen prosessiin. Meillä ei enää ole sellaista valtavaa tulojen ja varallisuuden epätasaista jakautumista kuin nyt.

Palaamme aikaan, jossa meillä on terve, kukoistava keskiluokka; aikaan, jossa meillä on töitä ja maailman paras koulujärjestelmä... Tästä tulee maa, jossa kukaan ei ole lain yläpuolella ja jossa jokainen on tasa-arvoinen lain edessä - riippumatta varallisuudesta tai poliittisesta asemasta.

Huumeiden kieltolaki lakkautetaan, ja huumeiden käyttöä aletaan käsitellä julkisen terveydenhuollon ja koulutuksen alueille kuuluvana aiheena. Tulemme olemaan maa, joka näyttää esimerkkiä ilmaston suojelussa."

 

Lähde:

 

Riikka Söyring @ 8.8.2012 10:56