ULKOMAAN UUTISET
Tänään on sunnuntai, 13. heinäkuuta 2014. Sivu on ladattu klo 15:52

Terveiset Syyriasta saivat toimittajat hiljenemään - MTV3:n haastattelussa Riiko Sakkinen

Damaskoksesta Suomeen saapunut taiteilija Riiko Sakkinen oli tiistaina MTV3:n aamulähetyksen haastattelussa ja kertoi kokemuksensa Syyriasta. Suomalaistoimittajilla menivätkin "pasmat sekaisin", kun valtamedian propagandan vastaisesti Sakkinen kertoi, miltä asiat näyttävät syyrialaisen älymystön silmin. 

Lähde: MTV3 Katsomo
Toimittaja: Janus Putkonen
3.7.2012, Verkkomedia.org

 

Terveiset Syyriasta saivat toimittajat hiljenemään

Taiteilija Riiko Sakkinen on pitänyt taidenäyttelyn Damaskoksessa, josta hän on juuri palannut Suomeen. Edellisen kerran hänellä oli näyttely Syyrian pääkaupungissa viime syksynä. "Viime syyskuussa ihmiset elivät vielä kohtuullisen normaalia elämää ja levottomuudet tapahtuivat jossain kaukana, puhuttiin Homsista, puhuttiin Hamasta."

Nyt tilanne oli kuitenkin jo dramaattisesti erilainen. "Nyt ihmisiä pelottaa, nyt ihmiset eivät uskalla liikkua kaduilla", Sakkinen sanoi. "Tottakai on normaaliakin elämää, mutta öisin ammuskellaan ja kapinalliset ottavat kadut haltuun, osoittavat mieltään ja ihmisiä pelottaa."

Taiteilija kertoo, ettei esimerkiksi hänen taidenäyttelyään emännöinyt henkilö uskaltanut hakea häntä Damaskoksen lentokentältä, koska kapinalliset olivat yrittäneet aiemmin ottaa hallintaansa tietä, joka johtaa lentokentälle. Tiesulkuja ei kuitenkaan tällä kertaa ollut, mutta Damaskoksessa on Sakkisen mukaan tunnelma, että mitä tahansa saattaa tapahtua, milloin tahansa.

Sakkinen yhtyy näkemykseen, jonka mukaan kyseessä on sisällissotaan yhdistettävä tilanne. Se mikä on oleellisesti muuttunut viime syksystä on, että peloissaan ovat nyt ne ihmiset, jotka kannattavat nykyistä hallintoa.

"Eli nyt kapinalliset saattavat milloin tahansa pyytää papereita kadulla ja jos nimi viittaa siihen, että henkilö on alaviitti, tämä ihminen on kuollut," Sakkinen kertoo kapinallisten aggressiivisista toimista.

Hän korostaa tilannetta, että aseistus kapinallisille tulee Saudi-Arabiasta ja Persianlahden maista ja että tiukan islamilaiset diktatuurit ovat kapinallisten takana.

Sakkinen peräänkuuluttaa dialogin tarvetta syyrialaisten kanssa ja kokee vääräksi länsimaisen politiikan, joka eristää Syyrian muusta maailmasta. Sakkisen mukaan taiteen merkitys onkin korostunut vaikeassa tilanteessa.

Sakkinen kiistää olevansa Syyria-asiantuntija, mutta perustaa omat näkemyksensä ja mielipiteensä tuntemiensa syyrialaisten taiteilijoiden, älymystön ja korkeasti koulutettujen ihmisten kanssa käytyihin keskusteluihin.

 

Katso haastattelu MTV3-katsomossa:

 

Haastattelijan kysyttyä kannattavatko hänen ystävänsä (ulkomaiden) sotilaallista interventiota, Sakkinen sanoo suoraan, että hänen tuntemansa ihmiset kannattavat lähes poikkeuksetta nykyistä hallintoa.

"Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että he rakastaisivat Bashar al-Assadia. Se tarkoittaa sitä, että he kannattavat sitä yhteiskuntaa, joka Syyriassa on rakennettu – maallista yhteiskuntaa, joka on monikulttuurinen, moniuskonnollinen ja monietninen," Sakkinen sanoo, ja samalla toimittajien "pasmat menevät lopullisesti sekaisin".

"Minun ystävieni näkökulma on selkeästi se, että tämä on taistelu – ei minkään vapauden puolesta, jota nämä kapinalliset haluaisivat, jonka lopputulos olisi islamistinen emiraatti," Sakkinen lataa.

"Se tarkoittaisi kaikkien vähemmistöjen kansanmurhaa, karkottamista, se tarkoittaisi sitä, että naisilla olisi hunnut päässä, se tarkoittaisi – niin kuin uusin fetwa, joka oli tullut, ja mitä Syyrian kapinalliset mainostivat, että naiset eivät saisi syödä enää kokonaista banaania, koska se on liian fallistinen," Sakkinen kertoo kapinallisten ahtaista islamistisista näkemyksistä.

"Damaskoslaiset intellektuellit elävät ihan samanlaista elämää kuin me täällä Euroopassa. Ajatelkaa nyt, jos meitä alettaisiin uhkaamaan, että kohta naiset eivät saa syödä enää banaania?" Sakkinen kysyy hämillään olevilta toimittajilta.

Haastattelu päättyy kuin leikaten. "Kiitos haastattelusta, meillä alkaa aika loppumaan. Mielenkiintoisia näkemyksiä, kieltämättä, tämä oli täysin erilaista kuin mitä me olemme kuulleet muista medioista ja ihmisiltä paikanpäältä," toimittaja tuumasi haastattelun lopuksi.

Lähde:


***

 

Toimittajan kommentti:

Todellakin... Täysin toisenlaista näkemystä mitä Suomen valtamedia tuputtaa päivästä toiseen perustellessaan länsimaiden interventiota, kapinallisten tukemista ja pakotteita Syyriaa vastaan. Kannattaa myös muistaa, että Suomi on mukana Yhdysvaltojen johtamassa "Syyrian Ystävien" ryhmässä, joka tukee avoimesti islamistikapinallisten taistelua Syyriassa ja tuomitsee presidentti Assadin taistelun terroristeja vastaan: sodan ensimmäinen uhri on totuus.

 

Janus Putkonen @ 3.7.2012 14:57