ULKOMAAN UUTISET
Tänään on maanantai, 20. toukokuuta 2013. Sivu on ladattu klo 17:46

20 vuotta Lähi-idän valtaussuunnitelmia - toteutus käynnissä, vuorossa Syyria

Jos kuvittelette, että Syyrian (tai muidenkaan Lähi-idän tai lähialueiden sotien) taustalla olisi jokin kaunopuheinen "humanitäärinen velvollisuus", erehdytte varsin. Se on vanhaa tuttua angloamerikkalaista imperialismia. Kyse on vallasta, taktikoinnista ja lopulta ryöstämisestä. Puheet ja tekosyyt tarjoillaan yleisölle, agendan mukaan toimitaan. Lännellä ei ole mitään diktatuureja ja joukkomurhaajia vastaan, kunhan nämä antavat vapaat kädet ryöstää maataan lännen eduksi.

Teksti: Tony Cartalucci, Land Destroyer 2.6.2012
Toimittanut: Olli Kingelin
14.6.2012 verkkomedia.org

20 vuotta Lähi-idän valtaussuunnitelmia – toteutus käynnissä, vuorossa Syyria

Yhdysvallat, Israel ja Saudi-Arabia ovat suunnitelleet Lähi-idän verilöylyä ainakin 20 vuotta.

Aikajana

1991: Silloinen apulaispuolustusministeri (uuskonservatiivi) Paul Wolfowitz kertoi Yhdysvaltain armeijan kenraali Wesley Clarkille, että Yhdysvalloilla oli 5–10 vuotta aikaa "siivota ne vanhat neukkuhallinnot Syyriasta, Iranista ja Irakista, ennen kuin seuraava supervalta haastaa meidät".
FORA.tv: Wesley Clarkin puhe Commonwealth Club -foorumilla 3.10.2007. Ks. seur.

2001: Wesley Clark saa tietää juonesta, jolla on tarkoitus tuhota seitsemän maan hallitukset: Irakin, Syyrian, Libanonin, Libyan, Somalian, Sudanin ja Iranin.

FORA.tv: Wesley Clarkin puhe Commonwealth Club -foorumilla 3.10.2007.

Clarkin puhe:

Mitä tapahtui syyskuun 11:ntenä 2001? Meillä ei ollut strategiaa, ei puolueetonta yhteisymmärrystä eikä kansallista ymmärrystä asiasta. Sen sijaan meillä oli poliittinen vallankaappaus tässä maassa – kaappaus – poliittinen vallankaappaus. Muutamat luupäät ottivat amerikkalaisen politiikan suunnan omiin käsiinsä, eivätkä he välittäneet kertoa asiasta meille muille.

Menin Pentagoniin kymmenen päivää syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen. En voinut olla menemättä. Menin tapaamaan Donald Rumsfeldiä, jolle olin työskennellyt Valkoisessa talossa 1970-luvulla. Tämä kaikki on mainittu kirjassani. Hän sanoi, että "Luin kirjasi" – kirjassa käsiteltiin Kosovon operaatiota – "ja halusin vain sanoa sinulle, että kukaan ei sanele meille, milloin ja minne me voimme pudotella pommeja. Ei kukaan." Hän sanoi: "Ajattelin kutsua tätä kelluvaksi koalitioksi. Mitä siitä ajattelet?" Sanoin, että "Sir, kiitos kun luitte kirjani, ja...", jonka päälle Rumsfeld: "Kiitos, minulta loppuu nyt aika." Loppuikohan tosiaan?

Menin alakertaan. Olin lähdössä Pentagonista, kun vanhempi virkailija pyysi minut toimistoonsa ja kertoi: "Haluan sinun tietävän, että hyökkäämme Irakiin." Kysyin, miksi. Hän sanoi: "Emme tiedä." Kysyin, onko Saddam Hussein jotenkin kytköksissä syyskuun iskuihin, mihin hän sanoi "ei". Sitten hän sanoi: "Mutta luulen, että he eivät tiedä, mitä tehdä terrorismin suhteen, joten... he ajattelevat kuitenkin voivansa hyökätä muihin valtioihin ja näyttää vahvalta, joten ehkä he ajattelevat, että jos he pistävät jonkun maan matalaksi, se pelottaisi terroristeja. Tilanne on vähän kuin siinä vanhassa sanonnassa, että jos ainoa työkalusi on vasara, niin kaikkien ongelmien täytyy olla nauloja".

Kävelin ulos melko masentuneena. Sitten hyökkäsimmekin Afganistaniin. Olin melko tyytyväinen siitä, niin pitikin tehdä. Menin takaisin Pentagoniin noin kuusi viikkoa myöhemmin ja näin sen saman virkailijan kuin aiemminkin. Kysyin, miksemme hyökänneet Irakiin ja että vieläkö me olimme hyökkäämässä Irakiin. Hän totesi siihen: "Olen pahoillani, tilanne on paljon pahempi." Hän sanoi paperia pöydältään nostaen: "Sain juuri muistion puolustusministeriltä, ja siinä sanotaan, että hyökkäämme viiden vuoden kuluessa seitsemään maahan ja tuhoamme niiden maiden hallinnot. Aloitamme Irakista, josta siirrymme Syyriaan, Libanoniin, Libyaan, Somaliaan, Sudaniin ja Iraniin." Seitsemän maata viidessä vuodessa.

Kysyin, oliko muistio salainen. Hän sanoi siihen, että "Kyllä, sir!" Pyysin, ettei hän näyttäisi muistiota minulle, koska hän oli selvästikin näyttämässä sitä minulle. Hän halusi puhua siitä. Pidin tuon tiedon itselläni pitkään, noin 6–8 kuukautta, olin niin ällistynyt siitä, etten kyennyt ottamaan sitä puheeksi missään, enkä voinut uskoa, että se pitäisi paikkansa. Mutta onhan se pitänyt paikkansa. Tietyt henkilöt ottivat Yhdysvaltain politiikan omiin käsiinsä, ja käsitin silloin – muistin – että olin tavannut Paul Wolfowitzin vuonna 1991. Vuonna 2001 hän oli varapuolustusministeri, mutta vuonna 1991 hän oli ollut puolustusministerien turvallisuusneuvonantaja ja Pentagonin kolmanneksi korkeimmalla pallilla. Olin mennyt tapaamaan häntä ollessani yhden tähden kenraali ja koulutuskeskuksen johdossa. Olin tavannut hänet kerran aiemmin, ja hän oli sanonut, että "jos joskus tulet Washingtoniin, niin poikkea käymään". Niin he aina sanovat.

No, olin Washingtonissa. Oli perjantai-iltapäivä. Olin tavannut Colin Powellin, jolta heltisi minulle viisi minuuttia kallista aikaa, minkä jälkeen olin vapaalla ja tylsistynyt. Mietin, kenet voisin tavata seuraavaksi. Sitten muistin Wolfowitzin. Soitin hänelle, ja hänellä oli vapaata. Scooter Libby oli ovella vastassa, tapasin hänet silloin ensimmäistä kertaa. Libby saattoi minut sisään. Tämä tapahtui siis 1991. Sanoin: "Herra ministeri, olette varmaan hyvin tyytyväinen joukkojen toimintaan operaatio Desert Stormissa (Aavikkomyrsky)?" Wolfowitz sanoi: "No kyllä, mutta en täysin. Katsos, meidän olisi pitänyt päästä eroon Saddam Husseinista, mutta emme päässeet." Tämä tapahtui heti shiiojen valtaannousun jälkeen maaliskuussa 1991, minkä siis olimme itse saaneet aikaan, ja minkä jälkeen pidimme joukkomme sivussa, emmekä puuttuneet heidän asioihinsa.

Wolfowitz jatkoi: "Yhden asian kuitenkin opimme. Opimme sen, että voimme käyttää armeijaamme venäläisten alueella, Lähi-idässä, ja he antavat meidän tehdä niin." Sitten hän sanoi: "Meillä on viisi tai kymmenen vuotta aikaa siivota vanhat, venäläisiin kytköksissä olleet hallinnot Syyriasta, Iranista ja Irakista, ennen kuin seuraava supervalta tulee ja haastaa meidät." Olin juuri tullut Mojaven autiomaasta kouluttamasta joukkoja. En ollut miettinyt geostrategioita vähään aikaan, ja sitten tämä henkilö vain pamauttaa tuon päin naamaa. Sellaisen muistaa. Olin melkoisen ällistynyt. Siis että armeijan tarkoituksena onkin aloittaa sotia ja vaihtaa hallintoja eikä estää konflikteja? Että me hyökkäämmekin muihin maihin? Olin puulla päähän lyöty.

Tämän maan otti poliittisella vallankaappauksella haltuunsa joukko henkiöitä. Wolfowitz, Cheney, Rumsfeld, ja... voisin luetella Project for New American Century -ryhmästä puoli tusinaa muuta mukana ollutta. He halusivat, että epävakautamme Lähi-itää, käännämme sen mullin mallin ja otamme haltuun.

Tapahtumat voidaan palauttaa Wolfowitzin juttuihin vuodelta 1991. Kerrottiinko meille tästä? Käytiinkö asiasta kansallista keskustelua? Kuulitteko suunnitelmasta senaattoreilta ja kongressin edustajilta? Oliko asiasta täysimittaista väittelyä? Ei todellakaan. Eikä ole edelleenkään. Ja sen vuoksi me epäonnistumme Irakissa – koska Iran ja Syyria tietävät tästä suunnitelmasta. Ei tarvitse kuin lukea Weekly Standardia ja kuunnella Bill Crystalia, joka pölisee siitä koko maailmalle. Richard Perle on samanlainen. He tuskin malttavat hoidella Irakin alta pois ennen kuin siirtyvät Syyriaan. He soittavat suutaan. Eivät amerikkalaiset tätä varten valinneet George W. Bushia presidentiksi – no, eivät he muuten kyllä valinneetkaan – ei hän kampanjoinut tällaisella, hän kampanjoi nöyrän ulkopolitiikan puolesta, mutta päätyi ajamaan koko Amerikan historian röyhkeintä ulkopolitiikkaa. Hän ei kampanjoinut muiden maiden rauhanturvaamisella tai rakentamisella ja päätyi silti Irakiin ja Afganistaniin. Ällistyttävää!

Uskokaa minua: ongelman ydin ei ole se, paljonko joukkojamme on Irakissa. Jos olette demokraatteja, älkää suuttuko kongressiedustajillenne, koska nämä eivät saa vähennettyä joukkojamme, ja presidentti turhautuu. Se ei ole ollenkaan asian ydin. Jos taas olette republikaaneja, älkää olko vihaisia demokraateille, koska he puhuvat joukoista. Olette sitten republikaaneja tai demokraatteja, amerikkalaisina teidän pitäisi olla huolissanne maamme strategiasta tuolla alueella. Mikä on päämäärämme, tarkoituksemme? Miksi me olemme siellä? Miksi amerikkalaisia kuolee tuolla alueella? Siinä on ongelman ydin.

(Puheen purku tekstiksi: Vesa Iitti. Muokkaukset toimittajan.)

Toim. huom.:
Wesley Clark sanoi käytännössä samat asiat jo puolta vuotta aiemmin Amy Goodmanin Democracy Now -ohjelmassa 2.3.2007. George W. Bushin valintaan liittyvä letkaus on viittaus siihen, että Bush mitä todennäköisimmin pääsi presidentiksi vaalivilpillä, minkä vuoksi Georgen veljen Jebin isännöimässä Floridan osavaltiossa ääniä ei uskallettu laskea kokonaan uudestaan, epäselvyyksistä huolimatta. Suuri osa väestä tietää tämän, ja siksi yleisö taputti.

 

2002: Apulaisulkoministeri John Bolton ilmoitti, että Syyria kuuluu nyt "pahan akseliin" ja varoitti, että "Yhdysvallat saattaa ryhtyä toimiin".
BBC 6.5.2002: Yhdysvallat laajentaa "pahan akselia".

2005: Ulkoministeriön ylläpitämä National Endowment for Democracy -järjestö organisoi ja pani toimeen Libanonin "setrivallankumouksen" tarkoituksenaan vaimentaa Syyrian ja Iranin vaikutusvaltaa maassa ja saadakseen tilalle lännen asiamiehiä, eritoten saudiarabialais-libanonilaisen miljardööri Saad Haririn poliittisen leirin.
Counterpunch/Trish Schuh 19.–20.11.2005: Syyriaa syyllistämässä. Ks. seur.


Värivallankumoukset ja geopolitiikka: Kuten kuvista näkyy, Libanonin vuoden 2005 niin sanottu setrivallankumous oli kallis, ammattimaisesti tuotettu näytös.

2005: Ziad Abdel Nour, joka elää George W. Bushin hallinnon neuvonantajien, päättäjien sekä median keskellä – mukaan lukien uuskonservatiivit Paula Dobriansky, James Woolsey, Frank Gaffney, Daniel Pipes, Joseph Farah (World Net Daily), Clifford May ja ulkoministeriön rahoittamien al Hurra -tv-kanavan ja Radio Sawa -radiokanavan johtaja Daniel Nassif – myönsi: "Sekä Syyrian että Libanonin hallinnot vaihdetaan, halusivat ne sitä tai eivät, ja vaihto tapahtuu joko sotilasvallankaappauksella tai jotenkin toisin... meillä on se työn alla. Tiedämme jo, ketkä tulevat uusiin hallintoihin. Sitäkin työstetään Bushin hallinnon kanssa."
Counterpunch/Trish Schuh 19.–20.11.2005: Syyriaa syyllistämässä.

2006: Israel pommitti Libanonia reilun kuukauden, mutta Hizbollahin kukistamisen sijaan onnistui tappamaan vain tuhansia siviilejä.
China Daily 13.8.2006: YK:n mukaan Israel ja Libanon maanantaina sopuun tulitauosta.

2007: The New Yorker -lehden toimittaja Seymour Hersh paljastaa, että Yhdysvallat, Israel, Saudi-Arabia, Libanonin johtaja Hariri sekä Muslimiveljeskunnan syyrialaissiipi kokoavat, aseistavat, kouluttavat ja rahoittavat avokätisesti ääriuskonnollista rintamaa, joka on tarkoitus laskea liikkeelle sekä Libanoniin että Syyriaan. Monilla värvätyillä on suorat kytkökset al-Qaidaan. Tavoitteena oli saada aikaan uskonnollinen taistelu sunni- ja shiiamuslimien välille. Hersh haastatteli tiedustelu-upseeria, joka oli huolissaan tuloksena olevasta "kataklysmisestä konfliktista" ja siitä, että syntyi tarve suojella etnisiä vähemmistöjä väkivallalta. Raportin mukaan ääriainekset sijoitettaisiin Pohjois-Libanoniin, josta ne voisivat helposti käydä Syyrian puolella.
The New Yorker 5.3.2007: Uudelleensuuntaus.

2008: Yhdysvaltain ulkoministeriö aloittaa tulevan "arabikevään" protestijohtajien kouluttamisen, rahoittamisen, verkottamisen ja varustamisen kutsumalla Alliance for Youth Movements -kokoustensa (movements.org) kautta "aktivisteja" New Yorkiin, Lontooseen ja Meksikoon. Joukossa on Egyptin "huhtikuun 6. päivän liikkeen" jäseniä. Valmistelevien toimien jälkeen "protestoijat" koulutettiin Serbiassa Yhdysvaltain rahoittaman CANVAS-järjestestön toimesta (Center for Applied Non-Violent Actions and Strategies, "Sovelletun väkivallattoman toiminnan ja strategian yksikkö"), minkä jälkeen "protestoijat" palasivat kotiin aloittamaan kevään 2011 valmistelut.
Land Destroyer 24.12.2012: Jujutusten vuosi 2011.

2009: Brookings-instituutti julkaisi raportin Mitä polkua Persiaan (PDF ), jossa myönnetään, että Bushin hallinto "karkotti" syyrialaiset Libanonista, mutta ei asettanut tilalle vahvaa libanonilaista hallintoa (sivu 34). Edelleen myönnetään, että Israel lamautti "kehitteillä olevan" Syyrian ydinohjelman ja tuodaan esiin Syyrian vaikutusvallan neutralointi, mikä on edellytys sille, että Iraniin voidaan hyökätä (sivu 106). Raportissa kuvataan sitten yksityiskohtaisesti, miten Iranin hallintoa vastaan taistellaan terroristiryhmien avulla. Erityisesti mainitaan MEK (Mujahideen-e Khalq, sivu 126) ja Pakistanissa olevat Baluchistanin kapinalliset (sivu 132).
Brookings, kesäkuu 2009: Mitä polkua Persiaan? Yhdysvaltain uuden Iran-strategian suuntaviivat.

Lue myös: Mitä polkua Persiaan?

Lue myös: Terrorisminvastustajat terroristien äänitorvina

Toim. huom.:
Kuten oli odotettavissakin, MEK on saanut jostain rahaa käydäkseen näkyvää kampanjaa terrorististatuksensa kumoamiseksi. MEK sai yhdysvaltalaisessa oikeudessa läpi vaatimuksensa, jossa Yhdysvaltain ulkoministeriö velvoitetaan tarkastelemaan uudestaan perusteet MEK:n terrorististatukselle. Kongressin ulkoasiainkomitean puheenjohtaja Dana Rohrabacher ei ollut millänsäkään MEK:n terrorististatuksesta: "Näillä kavereilla oli rempsevin poliittinen PR-kampanja, jonka olen nähnyt pääkaupungissa pitkiin aikoihin. He olivat tosi tehokkaita ja saivat taakseen kummankin puolueen jäseniä. He tosiaan tietävät, miten Washingtonissa pitää toimia."

Teho on tosiaan ollut vaikuttava, koskapa Guardianin jutussa selitetään, että "entiset CIA:n, FBI:n, DHS:n ja armeijan pomot tukevat kongressin jäseniä, kun nämä ajavat MEK:n vaatimusta tulla poistetuksi terroristijärjestöjen luettelosta". Rohrabacher tukee avoimesti MEK:ta ja selittää, että "MEK tuli aikoinaan luokiteltua terroristijärjestöksi, jotta saataisiin paremmat välit Teheranin hallintoon. Nyt ulkoministeriö vitkuttelee MEK:n terrorististatuksen kumoamista, koska pelkää Iranin ydinneuvottelujen kärsivän, kun Teheranissa raivostutaan."

MEK ei siis pian ole enää terroristijärjestö, ja yhdysvaltalaispoliitikot saavat vapaasti jatkaa yhteistoimintaa järjestön kanssa.
The Guardian: Iranilainen terroristiryhmä lobbaa Washingtonin päättäjiä

2009–2010: Huhtikuussa 2011 AFP uutisoi Yhdysvaltain ihmisoikeus- ja työvoimakysymyksistä vastaavan ministerin Michael Posnerin myöntäneen, että "Yhdysvallat on budjetoinut kahden vuoden aikana 50 miljoonaa dollaria kehittääkseen uusia keinoja, joilla aktivistit voivat suojautua totalitääristen hallintojen pidätyksiltä ja syytteiltä". Jutussa myönnetään, että "Yhdysvallat järjesti koulutusta 5000 aktivistille eri puolilla maailmaa. Kuusi viikkoa sitten Lähi-idässä koulutettiin tunisialaisia, egyptiläisiä, libanonilaisia ja syyrialaisia aktivisteja, jotka vuorostaan kouluttavat muita omissa kotimaissaan." Posnerin mukaan "näin vaikutus kertautuu".
AFP 8.4.2011: USA kouluttaa aktivisteja turvallisuusjoukkojen varalta.

2011: Posnerin yhdysvaltalaiskoulutusta, -rahoitusta ja -varustusta saaneet aktivistit palaavat kotimaihinsa "kertauttamaan vaikutusta". Mielenosoitukset ilmestyvät, vandalismi leviää ja tuhopoltot roihahtavat pitkin Syyriaa. Talojen katoilta aletaan tulittaa sekä mielenosoittajia että Syyrian turvallisuusjoukkoja samaan tyyliin, jolla lännen tukemien ryhmittymien dokumentoitiin toimineen Bangkokissa vuotta aiemmin. Kun Libyassa vastaava taktiikka oli jo toiminut, yhdysvaltalaissenaattorit siirtyivät uhkaamaan Syyriaa pitkään suunnitellulla ja tavoitellulla interventiolla.
Land Destroyer 29.4.2012: Interventio Syyriaan väistämätön.


NATO:n ja sen uskonnollisten käsikassaraterroristien toteuttamaa kansanmurhaa "arabikeväässä". Kuva libyalaisesta Sirten kaupungista sen jälkeen, kun NATO:n aseistamat "kapinalliset" piirittivät sen, katkaisivat sähköt ja veden, estivät ruoka- ja lääkekuljetukset ja antoivat NATO:n pommittaa kaupunkia useita päiviä. "Velvollisuus suojella -doktriinin" mukaiset kuoleman orgiat, niin kuin vain YK ja NATO osaavat ne järjestää.


2012: Libya-interventiosta jätettiin jäljelle heikko, Yhdysvaltain tukema Tripolin asiamieshallinto, jatkuvat sisäiset taistelut, kansanmurha sekä NATO:n tukeman Libyan islamistitaistelijoiden (Libyan Islamic Fighting Group, LIFG) uusi Benghazin-valtakunta. Abdul Hakim Belhajin johtama LIFG, joka on Yhdysvaltain ulkoministeriön terroristijärjestöjen luettelossa sijalla 27, alkaa mobilisoida aseita, rahaa ja taistelijoita Syyrian epävakauttamiseksi. Tämä olisi ensimmäinen varmistettu kerta, kun al-Qaidan tiedetään toimivan Syyriassa – taskut täynnä rahaa, ja NATO:n aseita niin paljon kuin pystyy kuljettamaan. Kuten Hersh vuonna 2007, Washington Postissa vahvistetaan, että Yhdysvallat ja Saudi-Arabia aseistavat uskonnollisia ääriaineksia, joilla on tällä kertaa nimi Vapaan Syyrian armeija (Free Syrian Army). Washington Postissa myönnetään, että Syyrian Muslimiveljeskunta osallistui myös ääriliiketaistelijoiden aseistamiseen ja tukemiseen juuri niin kuin Hersh kertoi vuonna 2007.
Land Destroyer 16.5.2012: Yhdysvallat varustaa virallisesti Syyrian ääriaineksia.


Brookings-instituutin Lähi-itä-muistio nro 21, Syyrian vallanvaihdon vaihtoehdot (PDF ). Dokumentissa ei mitenkään yritetä salata sitä, että "humanitäärinen interventio siviilien suojelemiseksi" on pelkkä tekosyy, jolla kauan suunniteltu Syyria-operaatio voidaan toteuttaa.


Lue myös: Brookings-instituutti: Seuraava Syyria-siirto: sota

2012: Yhdysvaltalainen ajatushautomo Brookings-instituutti myöntää Lähi-itä-muistiossan Vallanvaihdon vaihtoehdot (PDF ), ettei Bashar al-Assadia aiota jättää valtaan etsimällä YK:n Kofi Annanin suunnitelman mukaista neuvoteltua aselepoa, vaan mieluummin tuetaan aseellisia ryhmiä, vaikka ne eivät onnistuisikaan koskaan "uuvuttamaan" Syyrian hallintoa. Toisin sanoen Yhdysvallat voisi myös tyytyä tukemaan jatkuvaa verenvuodatusta ja taisteluja Syyriassa, "jotta saataisiin heikennettyä alueella olevaa vastustajaa ja vältettäisiin suoran intervention tuoma taakka" (Brookings-muistion sivut 8–9).

Edellä kuvattu paljastaa, ettei Yhdysvaltain Syyrian-politiikka perustu ihmisoikeuksien puolustamisen tarpeeseen, vaan yksinkertaisesti niiden käyttämiseen hegemoniapyrkimysten verukkeena.

Land Destroyer 28.5.2012: Brookings-instituutissa suunnitellaan Syyrian uuvuttamista hengiltä.

Pelastakaa Syyria

Syyrian hallinnon syrjäyttämisen ja uskonnollisten terroristiryhmien käyttäminen hallinnon veriseen syrjäyttämiseen ovat selvästi jo kauan sitten juonittuja suunnitelmia, jotka on dokumentoitu perusteellisesti. On samantekevää, mitä Syyrian hallinto tekee tai on tekemättä, ellei oteta huomioon yritystä nujertaa ulkoa tulevia terroristeja ja järjestyksen palauttamista, joilla Syyriaan suunniteltu humanitäärinen kriisi voitaisiin jotenkin estää. Kuten Libyan esimerkistä nähdään, kidutus, julmuudet, kansanmurha ja kaaos alkavat toden teolla vasta sitten, kun haluttu hallitus on saatu syrjäytettyä. Yhdysvaltain tarkoitus lienee muodostaa ääriuskonnollinen uusi Syyria, jota voitaisiin käyttää astinlautana Iranin vastaisille toimille.


Tawarghan väki on ollut libyalaista jo sukupolvien ajan, vaikka he alun perin ovat tulleet Saharan eteläpuolelta. He ovat NATO:n aseistamien, nyt Libyaa hallitsevien terroristien brutaalin vainon kohteena. Sama kohtalo odottaa Syyrian alaviitteja, kristittyjä ja maallistuneita ihmisiä. Vastoin lännestä kuuluvia väitteitä kansanmurha ja julmuudet alkavat todella vasta sitten, jos "Vapaan Syyrian armeija" onnistuu syrjäyttämään Syyrian hallinnon. Yhdysvaltain eliitti tietenkin tietää tämän – onhan tarkoituksena luoda ääriuskonnollinen valtio, jota voidaan hyödyntää Iranin tuhoamisessa.

Syyrian opposition, niin sanotun Vapaan Syyrian armeijan (Free Syrian Army, FSA), tiedetään jo nyt hyökkäilevän Syyrian kristittyjä vastaan. Syyrian väestöstä on kristittyjä noin 10 %. Los Angeles Timesin mukaan "kirkko pelkää kristittyjen etnistä puhdistamista Syyrian Homsissa". USA Todayn tuoreempi uutinen on paljonpuhuva vääristelyineenkin: "Syyrian kristittyjen epämukava liittouma Assadin ja alaviittien kanssa". Samoin, Houlan joukkomurhan taustatekijäksi mainitaan uskonnolliset syyt eikä demokratian tai vapauden tavoittelu. Osapuolet syyttävät toisiaan murhista käyttäen perusteenaan uhrien etnistä ja uskonnollista taustaa. Yhdysvalloissa, Israelissa ja Saudi-Arabiassa tiedettiin hyvin, mitä voisi tapahtua, kun ne päättivät ujuttaa kouluttamiaan ääriuskonnollisia aineksia Syyriaan.

Lue myös: Mitä al-Houlassa oikein tapahtui

Koska Washington Postin jutussa sanotaan "Syyrian kapinalliset saavat aseita ja rahaa Persianlahden maista ja koulutusta Yhdysvalloista", on selvää, että uskonnollisten ääriryhmien terrori saattoi syntyä vain Yhdysvaltain, NATO:n ja niiden Persianlahden aseveljien avustuksella. Vaikka ääriryhmät myöntäisivätkin tekevänsä pommi-iskuja käyttäen hyväkseen al-Qaida-jäseniä, jotka ovat karaistuneet Irakissa taistellessaan Yhdysvaltojen sotilaita vastaan, ja huolimatta niiden pitenevästä luettelosta ihmisoikeusrikoksia, joita Human Rights Watch ja jopa YK dokumentoivat, länsimaat ja etenkin Yhdysvallat lähettävät silti lisää aseita toiveenaan, että "kapinalliset" hoitavat Syyria-intervention niiden puolesta.

BBC valitteli hiljattain jutussaan "Voidaanko Syyriassa välttää tuhoisa sisällissota", ettei "YK:n ja Arabiliiton valtuuttaman Kofi Annanin rauhansuunnitelmalle ole vaihtoehtoa". Pidettyään yli vuoden linjanaan, että Syyrian väkivallassa on kyse "demokratiasta ja vapaudesta", BBC teki myönnytyksen, että konfliktin luonne on pääosin uskonnollinen – siten kuin oikeat poliittiset analyytikot ovat alun alkaenkin kertoneet. BBC:n Jim Muir yrittää jättää lukijat kaipaamaan muun maailman "puuttumista tapahtumiin" kuvailemalla "arvaamattomia seurauksia", jotka johtuvat uskonnollisesti ohjautuvasta "tuhoisasta sisällissodasta, josta maa tuskin koskaan voisi selvitä". Niille, jotka ovat vaivautuneet tutkimaan lännen myöntämiä ja dokumentoituja vehkeilyjä, on käynyt selväksi, että paras työkalu Syyrian, Libanonin ja Iranin yhteiskuntien särkemiseen on käyttää uskonnollista juopaa sunni- ja shiiamuslimien välillä.


Mitä tehdä?

On selvää, mitä on tehtävä Syyrian pelastamiseksi Libyassa tapahtuneelta kansanmurha-katastrofilta. Lännen on lopetettava tukensa uskonnollisille terroristeille. Aseiden ja palkkasotilaiden virta Libyasta, Libanonin pohjoisosasta, Turkista ja Persianlahden maista on saatava pysäytettyä. Syyrian hallituksen on annettava nopeasti palauttaa järjestys, jotta se voi jälleen suojella Syyrian etnisiä vähemmistöjä Muslimiveljeskunnan (ja nyt al-Qaidan) ääriaineksilta niin kuin se on suojellut jo vuosikymmenet. Ainoa poliittinen muutos, joka lännessä nähdään "hyväksyttävänä", toisi Syyriaan Libya-mallisen, pääkaupungissa piileskelevän muka-hallituksen, joka ei mitenkään puuttuisi siihen, että koko muun maan tuhoaisivat ja murhaisivat uskonnolliset terroristit, joilla on NATO:n ja Persianlahden maiden aseet ja taloudellinen ylläpito.

Syyrian pelastamiseksi on selvät toimenpiteet. Ne, jotka eivät piittaa, pelaavat niiden pussiin, jotka haluavat sotaa niitä vastaan, jotka eivät olleet uhka sodanlietsojille alun perinkään. Se on rikos rauhaa vastaan, ja se taas on Nürnbergin sotarikosoikeuden mukaan rangaistava teko.

***

Kommentti

Tästä saa hyvän käsityksen siitä, miten imperialismi toimii. Värvätään ääriryhmät/terroristit, koulutetaan ja aseistetaan ne, ujutetaan maahan, pidetään samalla mediassa huolta, että vain omat näkemykset asiasta tulevat suuren yleisön tietoon, otetaan YK avuksi, virallistetaan vääryys, jotta saadaan yleinen mielipide itselle suosiolliseksi, ja jos ääriryhmät tai terroristit, öhm, vapaustaistelijat, eivät saa tarpeeksi tehokkaasti paikkoja mäsäksi, mennään itse perässä viimeistelemään – ja ainakin varmistamaan, että maan entinen johtaja tapetaan tai teloitetaan. Käsikassaroista saa mukavasti itselle myötämielisen nukkehallituksenkin, jolla ei ole itsellä liikaa älyä ja jolle voi jakaa banaaneita ja karkkia erioikeuksina – täytyyhän maan "johdon" olla tyytyväinen, jotta se jaksaa pysyä ruodussa. Ja sitten vain riistämään luonnonvarat, perustamaan tukikohdat ja ponnistamaan kartalla eteenpäin.

 

Toimitus @ 14.6.2012 6:04