ULKOMAAN UUTISET
Tänään on keskiviikko, 16. huhtikuuta 2014. Sivu on ladattu klo 7:47

Kymmenen väärää käsitystä Iranista

Valtamedia uskottelee jatkuvasti, että sotilaallinen yhteenotto Iranin kanssa lähestyy. Iranin hallitusta demonisoidaan kilvan, erityisesti Israelin hallituksen ja republikaanipuolueen riveistä käsin – jopa siinä määrin, että entinen Israelin tiedustelupalvelun Mossadin pomo Efraim Halevy sai aiheen valittaa, että Yhdysvaltain presidenttiehdokas Mitt Romney pahentaa tilannetta kommenteillaan.

Toimittaja: Olli Klingelin
14.3.2012, Verkkomedia.org 

 

Kymmenen väärää käsitystä Iranista

Näin ollen ei liene ihme, että äskettäisessä amerikkalaisgallupeissa Iran äänestettiin "vastenmielisimmäksi valtioksi". Mielipidekyselyssä ei selvitetty, miksi haastateltavilla oli niin negatiivinen yleiskäsitys Iranista, mutta vihjataan, että "lännen rankalla kritiikillä Iranin ydinohjelmaa kohtaan" saattaa olla tekemistä asian kanssa. Media lappoo jatkuvasti vettä sotainnon myllyyn hälyttävillä ja usein virheellisillä uutisillaan, jotka koskevat Iranin ulko- ja energiapolitiikkaa ja joiden mukaan Iran on uhka Israelille, Yhdysvalloille ja Lähi-idän turvallisuudelle.

AlterNet päätti tarkistaa kymmenen Iraniin liittyvän kauhu-uskomuksen paikkansapitävyyden. Teksti on iranilaissyntyisen Jasmin Ramseyn.


1. Iranilla on ydinase

Iranin hallituksen, YK:n ydinjärjestö IAEA:n ja Yhdysvaltain tiedustelun mukaan yleinen käsitys, että Iranilla olisi ydinase, on väärä. Jopa Israelin tiedustelu on samaa mieltä.

Tästä huolimatta 71 prosenttia amerikkalaisista vastasi viimeisimmässä mielipidekyselyssä myöntävästi kysymykseen "Onko Iranilla ydinaseita?". Kyseisestä kyselystä on jo yli kaksi vuotta, joten yleinen mielipide on saattanut muuttua. Toisaalta sellaiset valtalehdet kuin Wall Street Journal julkaisevat viikoittain juttuja, joissa vihjataan, että "paha Iran rakentaa atomipommia", ja presidenttiehdokkaat kuten Mitt Romney väittävät "islamilaisten fanaatikkojen kehittelevän ydinpommia". Tavallisen kansalaisen mielessä luonnollisesti totuus alkaa hämärtyä samalla, kun propaganda lanaa tietä iranilaisten terrorisoimisen oikeutukselle.


2. Iran kiirehtii ydinaseen kehittelyä

Yleisin epäily on, että Iran yrittää saada ydinasevalmiutta sopivan muun tuotannon suojissa tai mahdollisuuden tuottaa ydinase tarvittaessa hyvinkin nopeasti. Ajatus perustunee perusteettomiin uhkakuviin, joita maalaillaan Iranin ydinvoimaohjelmasta. Helmikuussa entinen Pentagonin Lähi-idän tuntija Colin Kahl totesi päättäjille, että "Iranin ydinohjelma aiheuttaa paljon ylimääräistä suun auontaa" ja että "Iranin ydinvalmiuden aikataulu riippuu täysin siitä, antaako Ajatollah Ali Khamenei luvan aseen kehittelyn aloittamiseen, mistä ei tosin ole merkkiäkään, ja aseen rakentelun riski on niin mittava, että Khamenei miettii pitkään, ottaako sen". Ydinrajoitusasiantuntija Daryl Kimball puolestaan sanoi, että "päätavoitteen pitäisi edellisen perusteella olla vaikuttaminen iranilaisten poliittiseen tahtoon".

Historioitsija Juan Cole selitti muutama päivä sitten, että Ali Khamenei on islamin periaatteiden mukaan kieltäytynyt antamasta lupaa ydinaseen valmistamiseen. Colen mukaan niiden, jotka väittävät Ali Khameneita "epärehelliseksi", pitäisi pystyä perustelemaan väitteensä. Edellisten seikkojen lisäksi on myös niin, että Iranin ydinase on ollut muka tekeillä jo kymmeniä vuosia, mutta koskaan siitä ei ole löytynyt jälkeäkään.


3. Iranin johtajat ovat vastuuttomia.

Tämä etenkään ei pidä paikkaansa, jos kyseessä on Iranin ulkopolitiikka. Yhdysvaltain ylintä sotilasjohtoa edustava kenraali Martin Dempseykertoi helmikuussa CNN-kanavalle, että "Iranin hallitus on vastuullinen toimija". Myös Mossadin entinen päällikkö Meir Dagan sanoi hiljattain CBS-uutiskanavalle, että "Iranin hallitus on hyvinkin rationaalinen".

Tammikuussa tiedustelupomo James Clapper kertoi senaatin tiedustelukomitealle, että "iranilaiset laskelmoivat haitat ja hyödyt", kun tekevät päätöksiä ydinohjelmastaan: "Jos iranilaiset päättäisivät ruveta tositoimiin ydinaseen valmistamiseksi – ja sen tiettyjä tunnusmerkkejä ei ole nähty – he laskelmoisivat hyvin tarkkaan". Yhdysvaltain hallinnossa ei uskota, että päätöksestä aseen valmistamiseksi ei ole vielä edes keskusteltu Iranin hallinnossa. Asevoimien tiedustelun DIA:n päällikkö Ronald Burgess puolestaan kertoi senaatin valiokunnalle, että "DIA:n arvion mukaan Iran ei aloita tai provosoi konfliktia".


4. Iranin johto ei välitä hallintonsa olemasta kohtalosta.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu yhdessä republikaanien presidenttiehdokkaiden kanssa antavat tämän tästä ymmärtää, että Iran haluaa tuhota Israelin, vaikka tuhoutuisi itsekin. Lähi-itä-analyytikko Matt Dussin mukaan ajatus "marttyyri-Iranista" on myytti, joka estää Yhdysvaltoja kehittämästä politiikkaa, joka ottaisi huomioon Iranin väitetyt ydinaseistautumispyrkimykset. Kun sekä Israelin että Yhdysvaltain aggressiiviset johtajat olivat haukkuneet pääesikunnan päällikön Martin Dempseyn siitä, että tämä oli sanonut "iranilaisten olevan järkeviä", Dempsey jatkoi, että "on hyödytöntä levittää yleistyksiä, jotka koskevat Iranin johtoa", koska "oleellista on ymmärtää, miten vaarallista on asetella Iran-keskustelu sellaisiin puitteisiin", vaikka ei olisikaan heidän kanssaan samaa mieltä.


5. Iranin johtajat ovat kaikki samanlaisia.

Jopa Rand Corporationin tutkija Alireza Nader on sitä mieltä, "ettei vain ole totta, että Iran olisi poliittisesti yhtenäinen". Itse asiassa Iranin johdon näkemysten erisuuntaisuus tuli vastikään ilmi, kun Iranin ylin johto sysäsi Mahmoud Ahmadinejadin syrjään, Ahmadinejad esitti eriäviä mielipiteitä. Voitte unohtaa harhakuvan, että Ahmadinejadilla olisi jotenkin ylimmästä johdosta erillistä valtaa. Naderin mielestä "Iran ei ole demokraattinen valtio", ja se on menossa autoritäärisempään suuntaan. On kuitenkin muistettava, "että Iranissa on selvästi vielä politiikkaa ja eri näkemyksiä".


6. Iranilaiset vihaavat amerikkalaisia.

Vastoin yleistä uskoa monet iranilaiset pitävät amerikkalaisen kulttuurin tuotteista ja hankkivat niitä aina voidessaan. Iranilaisen politiikan kiemuroista kaksi kirjaa kirjoittanut iranilais-amerikkalainen kirjailija Hooman Majd toteaa, että "iranilaiset ovat Lähi-idän eniten amerikkalaista kansaa. Vaikka he eivät pidäkään Yhdysvaltain ulkopolitiikasta, he ovat kuitenkin siinä mielessä amerikkalaishenkisiä, että ovat amerikkalaisen elämäntavan kannattajia."

Majd huomauttaa, että uskonnolliset johtajatkin "ostavat amerikkalaista" aina kun voivat. "Iranille vihamieliset amerikkalaiset muistuttavat jatkuvasti iranilaisten anti-amerikkalaisista iskulauseista, mutta unohtavat sanoa, että iskulauseita huudellaan yleensä valtiollisen median läsnäollessa tilaisuuksissa, joissa on tietyt käyttäytymissäännöt, ja että kommenteilla viitataan Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan, jonka imperialistisia hegemoniapyrkimyksiä amerikkalaiset eivät itse näe. Eivät iranilaiset halua mitään pahaa Yhdysvaltain kansalaisille, eivätkä he varmasti vihaa amerikkalaista unelmaa."


7. Mujahideen-e Khalq (MEK, MKO, PMOI, NCRI) on iranilainen oppositioryhmä.

Lyhyesti kerrottuna MEK oli jossain vaiheessa suosittu vastavoima iranilaisessa politiikassa, mutta se tukahdutettiin verisesti. MEK on jo vuosikymmeniä ollut vähäpätöinen tekijä. Liike teki yhteistyötä Saddam Husseinin hallinnon kanssa 1980-luvulla Irakia vastaan käydyn sodan aikana, ja MEK harjoittaa Iranissa terrorismia, jonka uhreiksi on joutunut myös amerikkalaisia.

MEK lobbaa isolla rahalla Yhdysvaltain johtoa, jotta saisi nimensä pois terroristijärjestöjen luettelosta. Tilanne olisi vastaava kuin jos al-Qaida mainostaisi New York Timesissa, Washington Postissa tai kaapeli-tv:ssä. MEK-mielisiä Yhdysvaltain johtajia ovat presidentti George W. Bushin hallinnon edustajat Frances Townsend ja Michael Mukasey, jotka ovat kuvailleet MEK:n jäseniä "urhoollisiksi vapaustaistelijoiksi".

Puolueettomat toimittajat ja analyytikot ovat kertoneet MEK:sta siten kuin se onkin, huolimatta MEK:n yrityksistä vaimentaa itseensä kohdistuva kritiikki ja kääntää huomio pois MEK:n jäsenten Irakissa kokema vaikea ihmisoikeustilanne. MEK:ssa raivostuttiin, kun Rand Corporationin analyytikot nimittivät liikettä "kultiksi", ja kiistettiin jyrkästi Human Rights Watchin esittämät vakavat syytökset liikkeen johtoa kohtaan. MEK:n lobbareiden mukaan Iranin johto yrittää mustata liikkeen mainetta. Samaa logiikkaa käyttäen myös Yhdysvaltain ulkoministeriö ja FBI ovat Iranin hallituksen käskyläisiä.

Jo edellinen katsaus MEK:n propagandaan riittäisi, mutta kerrotaanpa vielä sekin, että kun miljoonat iranilaiset lähtivät kaduille vuonna 2009 tiukan presidenttikisan aikaan, keskustelu koski demokratian tilaa ja "vihreää liikettä", ei MEK:ta. Riippumatta MEK:n ja sitä tukevien yhdysvaltalaispoliitikkojen yrityksistä luoda liikkeen ympärille sädekehä on kuitenkin selvää, ettei MEK:lla ole mitään annettavaa yli 70 miljoonalle iranilaiselle.


8. Iranilaiset ja irakilaiset puhuvat samaa kieltä.

Iranilaisia luullaan yleisesti arabeiksi, mutta arabimaissa puhutaan eri kieltä, ja niidenkin kulttuureissa on selviä eroja. Arabian murteet vaihtelevat alueittain, eivätkä kaikki iranilaiset suinkaan puhu farsia. Persialais- ja arabiruoka eroavat huomattavasti toisistaan, vaikka verrattaisiin kaikkiin arabimaihin. Ainoina arabivalloituksien kohteiksi joutuneista Lähi-idän kansoista iranilaiset säilyttivät oman kielensä ja identiteettinsä.


9. Iranilaiset haluavat vallankumouksen.

On totta, että Iranin johtoa ja elinoloja kohtaan tunnetaan yleistä tyytymättömyyttä. Asian taustalla on vuosia jatkunut ja koko ajan pahentunut, Yhdysvaltain johtama pakotepolitiikka. Vuosien 2009 ja 2010 laajat mielenosoitukset pakottivat ulkomaatkin huomaamaan tilanteen siitä huolimatta, että Iranin hallitus on ollut vastahakoinen tunnustamaan asiain tilaa. Toisin kuin "arabikevään" 2011 protestiliikkeet, vihreä liike on sittemmin jäänyt taka-alalle ja rauhaan, kun samaan aikaan Iranin johdossa yritetään tukahduttaa poikkeavia katsantokantoja.

Viime vuonna Iranissa järjestettiin viikoittaisia mielenosoituksia pidätettyjen vihreän liikkeen johtajien Mir Hossein Mousavin ja Mehdi Karroubin tueksi ja kaikkea muutakin hallituksen pelottelupolitiikkaa vastaan. Protestit eivät yltäneet lähellekään vuoden 2009 vastaavia, ja maaliskuussa Teheran tyhjeni kuin aina ennenkin iranilaisten lomasesongin alkaessa, vaikka Mousavin ja Karroubin kotiarestipäätöksistä oli kulunut vain kuukausi.

On selvästi perusteita argumentille, että Irania johtaa sortohallitus, jonka aiheuttaa vastustajilleen hengenvaaran. Iran-asiantuntija ja oppinut Farideh Farhi tosin kertoi viime vuonna, että monet iranilaiset haluavat muutosta, mutta eivät jälleen uutta vallankumousta. Kuten Asghar Farhadin Oscar-elokuvassa Nader ja Simin: ero (A Separation) henkilöhahmot ovat arkihuoliensa paineessa sukupuolesta ja yhteiskuntaluokasta ja poliittisista mielipiteistä riippumatta. Farhi kysyy: "Milloin ja missä on tapahtunut kaksi vallankumousta niin lyhyen ajan kuluessa kuin Iranissa?"


10. Iranilaiset tuttavasi kertovat kyllä, miten asiat Iranissa ovat.

Ei paljoa merkitse, miten iranilaissyntyiset tuttavasti kertovat Iranin menneistä tai nykyisistä tapahtumista. Eikä ole paljoa väliä, onko hän hammaslääkärisi, kumppanisi vai taksikuski. On muistettava, että suuri osa miljoonapäisestä Iranin ulkopuolella asuvasta iranilaisväestöstä on lähtenyt maasta etsimään parempaa toimeentuloa tai pakoon poliittisista syistä. He eivät välttämättä koe voivansa palata Iraniin, vaikka haluaisivatkin.

Näin ollen siirtolaisten suhtautuminen kotimaahansa on äärimmäisen monimutkaista, mikä varmasti lyö leimansa siihen, miten he kertovat asiat muille. Iranilaisen välittämä vaikutelma maan sisäisestä tilanteesta riippuu huomattavasti kertojan sukupuolesta, sosiaalisesta asemasta ja uskonnollisuuden laadusta. Tämä ei tarkoita, että kertomus olisi välttämättä väärä tai merkityksetön, mutta tarkistettavissa olevien tosiasioiden selvittäminen on todellisen tilanteen selvittämiseksi aivan yhtä tärkeää kuin henkilökohtaiset kertomuksetkin – varsinkin nyt.

 

Lähteet:

 

Toimitus @ 14.3.2012 11:33