Jyrki Katainen matkustaa Luxemburgiin sunnuntaina 19.6. osallistuakseen EU:n valtiovarainministereiden kokouksiin. Ecofin-kokouksessa maanantaina 20.6. käsitellään talouspolitiikan koordinaation vahvistamiseksi tarkoitettua lainsäädäntöpakettia, Euroopan investointipankin lainamandaatin korottamista, eurooppalaista ohjausjaksoa sekä Euroopan tilastojen laadunvalvontaa. Esillä ovat mahdollisesti myös talletussuojadirektiivia ja OTC-johdannaisia koskevat kysymykset.
Talouspolitiikan koordinaation vahvistaminen ja eurooppalainen ohjausjakso tarkoittavat etenemistä kohti EU-liittovaltiota.
Ecofin-kokousta edeltävässä euroryhmän kokouksessa, joka alkaa sunnuntai-iltana, esillä ovat mm. Kreikan sopeutusohjelman eteneminen ja taloudellinen apu, Irlannin ja Portugalin lainoitusohjelmien tilannekatsaus sekä eurooppalaisen ohjausjakson toimeenpano euroalueella. Lisäksi ministereiden on määrä hyväksyä Euroopan rahoitusvakausvälineen ERVV:n puitesopimukseen sovitut muutokset. Tarkoitus on korottaa veronmaksajilta perittäviä summia, jotta pankkituet saadaan maksettua vaikeuksissa oleville Saksan ja Ranskan pankeille.
Kohteena julkiset palvelut – ohjelmassa yksityistämistä ja irtisanomisia
Euroryhmän kokousta seuraa ns. laajennetun euroryhmän kokous, jossa aiheena on euroalueen pysyvä vakausmekanismi EVM. Maanantai-iltana järjestettävällä illallisella Ecofin-ministerit keskustelevat Euroopan pankkitarkastusviranomaisen EBA:n ohjeistamisesta pankkien stressitestien toteuttamisessa.
Ecofin-neuvoston kokouksessa päätetään talouspolitiikan lainsäädäntöpaketista, jotta Euroopan parlamentti voi sen hyväksyä täystunnossaan 23.6. ja asia voidaan viedä Eurooppa-neuvoston hyväksyttäväksi 24.6. Lainsäädäntöpaketti on osa laajempaa talouspolitiikan strategiaa, joka liittyy talous- ja rahoituskriisiin ja Euroopan talouden elpymiseen. Suomen kanta on se, että lainsäädäntöpakettiin, josta on olemassa neuvoston yleisnäkemys, ei tulisi enää tehdä muutoksia. Jos ne ovat välttämättömiä kompromissin aikaansaamiseksi, niiden tulisi vahvistaa talouspolitiikan koordinaatiota, mutta ei muuttaa instituutioiden välistä tasapainoa.
Eurooppalaisen ohjausjakson osalta valtiovarainministereiden on tarkoitus hyväksyä maakohtaiset suositukset, jotka perustuvat vakaus- ja lähentymisohjelmiin sekä kansallisiin Eurooppa 2020-ohjelmiin. Suomen vakausohjelma sekä kansallinen Eurooppa 2020-ohjelma hyväksyttiin valtioneuvostossa 6.4.2011. Suomi voi hyväksyä sille annetut maakohtaiset suositukset, jotka koskevat julkisen talouden vakauttamisen jatkamista, lisätoimia julkisten palveluiden tuottavuuden parantamiseksi, aktiivisten työmarkkinatoimien kohdentamista lähinnä pitkäaikaistyöttömiin ja nuoriin, ikääntyneiden työntekijöiden työllistyvyyden parantamista ja palvelusektorin kilpailun lisäämistä. Julkisten palveluiden tuottavuutta kohennetaan irtisanomisilla ja yksityistämisellä.
Euroopan Investointipankin lainanantovaltuutta on tarkoitus korottaa 1 mrd eurolla Välimeren alueen lainoituksen osalta tavoitteena se, että varat käytetään alueen niiden maiden auttamiseksi, jotka ovat valmiita poliittisiin uudistuksiin.
Kirjoittanut:
Riikka Söyring, 18.6. 2011
www.verkkomedia.org
Lähde:
http://www.vm.fi/vm/fi/03_tiedotteet_ja_puheet/01_tiedotteet/20110617Euroal/name.jsp